Viron Finlandian eli Viron kulttuurirahaston kirjallisuuden vuosipalkinto proosa-kategoriassa myönnettiin Mudlumin teokselle Mitte ainult minu tädi Ellen. Kuten nimestä selviää, kirja ei kerro ainoastaan Ellen-tädistä. Tärkeitä hahmoja ovat muutkin naiset: kertoja itse, äiti, isoäiti, tädit, miehiäkin on, lähinnä tukemassa tarinoita ja tapahtumia. Edes Ellenin aviomies, tunnettu virolainen kirjailija Juhan Smuul, ei nouse kirjailijan kiinnostuksen ja huomion kohteeksi.

Yhtä tärkeitä kuin naisten – äitien, tytärten, siskojen – väliset suhteet ovat myös tavarat ja muistot tavaroista, taloista ja puutarhoista.

Kirjassa ei ole varsinaista juonta, ajan ja naisten vaihtuminen vaikuttaa sattumanvaraiselta. Sen sijaan kirjassa on kappalekaupalla kuvausta, ja tästä tavaroiden ja talojen yksityiskohtaisesta kuvauksesta on Mudlumia myös kritisoitu. Kirjaa ei pysty silti laskemaan kädestään, sitä lukee kuin jännitysromaania, haluaisi saada nopeasti tietää, miten naisten keskinäiset suhteet muodostuivat juuri tällaisiksi. Haluaisi selvittää jopa sen, mitä tavaroille kävi, vaikka sehän on selvää – lähes kaikilla meillä on oma Ellen-täti, jolla on kaapit ja laatikot täynnä vanhoja valokuvia, lankakeriä, korjausta ikuisesti odottavia kodinkoneita ja tietenkin kirjoja ja tärkeitä papereita.

”Meriväljalla oli tallella kaikki yliopistoajan muistiinpanot, tutkielmat ja väitöskirjat, ihmisen koulutyön vaiva ja vilja. Sen, minkä yksi ihminen pystyy elämänsä aikana säilyttämään, pystyvät toiset yhdessä päivässä hävittämään. Sillä se ei merkitsee yhtään mitään enää kenellekään.”

Mudlum sujuttautuu teksteineen lukijaan, muodikas ilmaisu ”luettuun on helppo samastua” pätee Mitte minu tädi Elleniin. Lukiessa tekee äkkiä kipeää, tulee mieleen yksi jos toinenkin lautanen, jonka olet heittänyt pois, tai kirja, jonka olet vienyt antikvariaattiin. Nyt sitä tarvitsisi kovasti, sillä tuon lautasen tai kirjan takaa löytyy oma rakas Ellen-täti.

Oikealla Ellen-tädillä on myös muistamisen arvoinen side Suomeen, mikä tulee ohimennen ilmi myös kirjassa. Hän oli nimittäin Oulun yliopiston ensimmäinen viron kielen lehtori. Myöhempi lehtori Heli Laanekask kirjoittaa artikkelissaan Eesti keele ja kulttuuri õpetamisest Oulu ülikoolis, että Neuvostoliiton byrokratiakoneiston hitautta muistellessa tuntuu saavutukselta, että ensimmäinen lehtori Ellen Noot ehti syyslukukauden lopuksi Ouluun ja aloitti luennot 5. joulukuuta 1967. Kuulijoina oli sata opiskelijaa, ja opetustyö jatkui intensiivisenä jouluun asti. Kevätlukukaudella opinnot etenivät normaalissa aikataulussa. Laanekask kirjoittaa, että koska Neuvostoliitto piti ilmeisesti pidempiaikaista ulkomailla olemista vaarallisena alamaisten loojaalisuudelle, kesti ensimmäisen ”oikean” lehtorin Ellen Nootin työaika Oulussa käytännössä vain puoli vuotta.