Indrek Koff, Mika Keränen

oi suomi on

Tekijät ja Kirjastus Keropää, 2018
Suomen oloihin koulinut Mika Keränen

Indrek Koffin vuonna 2011 ilmestynyt ”hysteerinen traktaatti” Eestluse elujõust on saanut suomenkielisen asun teoksessa, jonka kanteen on toiseksi tekijäksi merkitty Mika Keränen. Hänen asemaansa määrittää myös alaotsikon tarkennus, jonka mukaan sisältö on ”Suomen oloihin koulittu”. Mukautus näkyy jo otsikossa, jossa ”virolaisten elinvoima(isuude)n” pohdinta on vaihtunut eräänlaiseksi suomalaisuuden puntaroinniksi.

Alkuteoksen formaattia muistuttavassa julkaisussa Pia Ruberin oivaltavat ”epähenkilökuvat” ovat vaihtuneet Mika Keräsen ihan kivoihin valokuviin Helsingin rautatieasemalta. Kirja on oikeastaan omakustanne, mutta koska sana on Suomessa vahvasti arvottava, lienee hyvä, että seikan kätkee jonkinlainen kustantaja, kuten Virossa on tapana. Erikoinen kulttuuriero sekin Suomen ja Viron välillä.

Indrek Koffin puhekontekstiin viittaavien irrallisten heittojen ja parin proosapalan ”kouliminen” – eli mukautus tai jopa kotouttaminen – tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suomalaisversion alkuun on ujutettu Leevi and the Leavings ja virolaista perinnesapuskaa luetteloinut alkuperäinen ”omistus” on saanut sisällökseen: ”mämmille, lihiksille, karjalanpiirakoille, maksalaatikolle ja Vantaanjoen lohiportaille”. Viro on tainnut jäädä selvästi näkyviin vain heittoon ”pikalähtö tallinnaan” (Koffilla alun perin: ”kus mul need tuusikud ja värgid”).

Alkusivuilla (Edgar) Savisaar muuttuu ”Soiniksi” ja (Mart) Laar ”Koivistoksi”. Näin typistettynä ratkaisu kuulostaa karkealta, mutta jutussa on myös hauskuutensa: ”savisaar on siga / kremli käepikendus”. Eli letkauksesta ”savisaar on sika / kremlin käsikassara” saadaankin: ”soini on sika / natointoilija.” Esimerkki paljastaa koulinnan tavan, ja kirjaa lukeva suomalainen voi hyvin tyytyä tulokseen, koska hän näkee vain Soinin, ei Savisaarta. Tuloshan on lopulta itsenäinen kokonaisuus. Sen sijaan alkukielisen version tunteva jää kummeksumaan käännöksen ja mukautuksen suhdetta. Ja arvaa samalla, että kirjoittaja(t?) ovat paitsi soveltaneet mukautuksen perusvapauksia reilusti niin sattuneet myös ajoittain pulaan. Elleivät peräti vetäneet mutkia suoriksi. Tiettyyn keskeneräisyyteen vihjaavat myös harvat mutta tuiki tarpeettomat kirjoitusvirheet.

Virolaiseen kulttuuriympäristöön kuuluva venäläisyys on hyvä esimerkki toiseen kontekstiin päätyvästä koulinnasta, joka lähenee oikaisua. Koffin alkuperäinen heitto ”kuradi sibulavenelane” – pahuksen sipulivenkku – on odotuksenmukaisesti vaihdettu länsinaapuriksi: ”saatanan svedupelle”. Mutta hei! Löytyyhän suomalaisiltakin monenlaista suhdetta idän ihmemaan edustajiin, miksi se pitäisi häivyttää ja muuttaa? Ymmärrän tosin, että Koffin heitto ”olengi garjatsi estonski paaren, raisk mis siis” menee useilta suomalaislukijoilta vain yli ja ohi, mutta juuri siksi itseäni kiinnostaisi mahdollisuus pamauttaa lukijan eteen tämä jahkailevan kiihkeä virolaiskundi. Ei kieli kesken lopu.

Kutsuisin Koffin ja Keräsen julkaisua rinnakkaistekstiksi. Se on sellainen kuin on, ja tekijöiden kannalta on armeliaampaa pitää sitä omaehtoisena kirjallisena tuotteena kuin käännöksenä. Jos tulokseen suhtautuu käännöksenä, sille voi esittää monia huomautuksia. Niistä tärkein on omaksutun käännöstavan epätasaisuus. Joskus lauseet ovat kääntyneet tarkasti alkutekstiin, joskus vähemmän tarkasti. Selvästi mukailluissa lauseissa ratkaisut vaikuttavat toisinaan omavaltaisilta aina hämäryyden rajalle asti, kysymyksiä ne herättävät joka tapauksessa. Se lienee tosin myös tarkoitus.

Kirjasen kahdesta proosapalasta jälkimmäinen noudattaa alkutekstiä uskollisesti, kun taas ensimmäisessä Koffin alkuperäinen tekstikudelma virittyi muun muassa sankaruuden ja kyydittäjien omantunnon perustalta. Sen sijaan saamme nyt lukea, ällistyttävää kyllä, suomalaisten jalkapallokokemuksista.

Uskon, että jossain vaihtoehtotodellisuudessa Koffin alkuperäisestä kirjasta on olemassa vielä yksi rinnakkaisteksti, joka asettuu originaalin ja nyt julkaistun Suomi-spesiaalin väliin. Siihen tulokseen tekijät ovat yltäneet, että ovat kyseenalaistaneet perinteisen käännöksen arvon. Niin on ajoittain syytä tehdä. Ja ilmassa liikkuu muutakin mukailua, visertävät pikkulinnut.

Haanu Oittinen

Elo 5/2018