Olev Subbi kuuluu 1900-luvun Viron merkittävimpiin taiteilijoihin. Hänen töilleen on tunnusomaista äärimmäinen tekninen mestarillisuus, keskittyminen väreihin sekä monien klassisten genrejen palauttaminen virolaiseen taiteeseen: alastonmaalaus, asetelmat ja muistojen täyttämät kookkaat sommitelmat.
Viron kansallismuseossa on syksyyn saakka esillä Olev Subbin kaikkien aikojen suurin näyttely, jossa esitellään hänen tuotantoaan eri aikakausilta.
Olev Subbi syntyi Tartossa 1930. Hänen isänsä Johannes Subbi oli vapaussodan (1918–1920) veteraani, joka haavoittui pahasti jalkaan. Matkalla sairaalaan suunniteltiin hänen jalkansa amputointia, mutta onneksi sairaalassa työskenteli tunnollinen hoitaja Hella, joka pelasti jalan hieronnalla. Sodan jälkeen he avioituivat ja heille syntyi neljä lasta, joista Olev Subbi oli nuorin.
1930-luvun lapsuudenkesät tädin miehen maatalossa Etelä-Virossa jättivät syvät jäljet Subbin elämään ja taiteeseen. Maatalo karjoineen, peltoineen, niittyineen ja puutarhoineen oli varsin suuri. Siellä tuotettiin kaiken muun ohella kermavaahtoa ja hunajaa, ja asuintalon edustalta avautui kymmenien puiden laajuinen hedelmäpuutarha. Subbi koki elämän siellä loogiseksi ja harmoniseksi, töitä tehtiin perinteisin tavoin ja kaiken sulautumista nautittavaksi kokonaisuudeksi arvostettiin.
1940-luvun alussa Subbin elämä koki monta järkytystä. Maatalo hävitettiin alkaneen sodan ja eri miehitysten pyörteissä. Lisäksi sodassa tapettiin hänen vanhempi veljensä. Isä kyyditettiin, ja hän menehtyi pian jossain Venäjällä. Subbin sisko pakeni Kanadaan, ja he tapasivat uudelleen vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Toinen isoveli otettiin vangiksi. Koko lapsuuden idylli oli särkynyt hetkessä.
Aluksi Subbi säästyi, ja hän haaveili jo varhain taiteilijaksi tulemisesta. Hän ehti myös aloittaa taidekoulun, mutta ensimmäiseltä kurssilta hänet vangittiin ja kyyditettiin Siperiaan. Sinne hän jäi kahdeksaksi vuodeksi, vuoteen 1957.
Vaikka Subbi joutui tekemään raskasta työtä niin kaivoksilla kuin metsissä, hänen henkensä ei murtunut. Aikalaiset muistavat, että Subbi erottui kaikista ympäröivistä hillityillä käytöstavoillaan, herrasmiesmäisellä habituksellaan ja lakkaamattomalla toiveellaan tulla taiteilijaksi. Hän hyödynsi pienimmätkin tilaisuudet piirtämiseen tai maalaamiseen, koristeli vaikkapa valokuva-albumin reunat tai teki muotokuvia ystävistään puutteellisista välineistä huolimatta.
Haaveet saivat kuitenkin jatkoa vasta Viroon palattua. Vaikka Subbi oli jo 27-vuotias, hän kirjautui uudelleen taidekouluun ja valmistui sieltä 1960-luvun alussa. Alkuun Subbilla oli muutama työpaikka, mutta varsin pian hän ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Hän arvosti suuresti henkilökohtaista ja taiteellista vapautta ja halusi kokonaan omistautua taiteelle, hän etsi maalauksellisia absoluutioita ja pysyikin vapaana taiteilijana elämänsä loppuun saakka. Saadakseen paitsi mahdollisimman suuren autonomian myös aikaa Subbi ei koskaan ottanut itselleen myöskään oppilaita. Hän omisti elämänsä taiteelle.
Subbin ensimmäiset työt 1960-luvulla hakivat vielä sopivia muotoratkaisuja, mutta temaattiset kiinnostuksen kohteet niistä näkyivät jo silloin. Hän maalasi mielellään maisemia, kaupunkinäkymiä, asetelmia ja ihmisryhmiä. Näissä hän oli aluksi verrattain realistinen, mutta alkoi melko pian rakentaa maalausta erilaisista fragmenteista. Motiiveja hän poimi muistista tai matkoilta ja sijoitti ne usein uuteen kontekstiin ja uuteen yhteyteen hyödyntäen monesti lapsuudenmuistoja. Hänen maalauksensa hakivat jatkuvasti tiettyjen ihanteiden toteutumista ja rakensivat rinnakkaismaailmaa – kauniimpaa ja harmonisempaa kuin Subbia ympäröinyt neuvostotodellisuus.
Tämän vuoksi hänen teoksissaan on silmiinpistävän elämänmyönteinen asenne. Kirkkaat, monina kerroksina levittäytyvät värikudelmat, joiden tekemiseen Subbi usein käytti temperan ja öljyvärin yhdistelmää. Näin värikerrokset pääsivät kuultamaan toistensa läpi, ja tätä intensiivistä värikokemusta voimisti vielä Subbin äärimmäisen tiivis siveltimenjälki. Hänen värinsä ovat enimmäkseen lämpimiä, maalausten aiheista puuttuvat konfliktit, niissä on paljon valoa ja maalauksellista vapautta.
Tüdruk rõdul
Tempera ja öljy, 1975
Oman suuren kokonaisuutensa Subbin tuotannossa muodostivat alastonmaalaukset. Neuvosto-Viron taiteessa alastoman kehon kuvaaminen ei ollut suosiossa, ja myöskään historiallisesti virolaiset taiteilijat eivät ole koskaan tunteneet erityistä kiinnostusta tähän klassiseen genreen. Mutta Olev Subbille alastonmaalausperinteen henkiin herättäminen oli erityisen tärkeää hänen kaikilla kausillaan. Yleensä hän sijoitti alastoman naiskehon unenomaiseen tilaan, jossa siinsivät kaukaiset maisemat tai kaupunkinäkymä. Tällä tavoin Subbi jälleen korosti harmonian tärkeyttä maailmankäsityksessään: hänen alastonkuvissaan tärkeintä ei ollut eroottisuus eikä aistillisuus, vaan ne ilmaisivat pyrkimystä absoluuttiseen harmoniaan ja kauneuteen. Alaston keho oli hänelle ennen kaikkea symboli.
Subbin maalaustekniset ratkaisut ja muodonkäsittely samoin kuin monet aiheet olivat peräisin menneisyydestä. ”Olen aina tuntenut suurta sympatiaa menneisyyttä kohtaan”, Subbi on kerran tunnustanut. ”Pidän siitä, että aika seisahtuu. Kukaan ei pysty palaamaan ajassa taaksepäin, mutta silmäyksen voi luoda. Ei siis liene niinkään kummallista, jos käytän menneisyyteen katsovissa töissäni menneisyyden varustusta.” Hänen suurimpana esikuvanaan oli 1800-luvun lopun ranskalainen impressionismi, samoin kuin Virossa ennen toista maailmansotaa syntynyt taide. Näiden kautta Subbi erottautui vahvasti myös omana aikanaan.
1970-luvulla Subbin taiteesta tuli erittäin tunnettua – järjestettiin monia laajaa huomiota saaneita yksityisnäyttelyitä. Subbia alettiin kutsua näyttelysalien kuninkaaksi. Vaikka suhteiden solmiminen ulkomaille oli yhteiskunnan sulkeutuneisuuden vuosi hankalaa, joitakin Subbin töitä päätyi Viron ulkopuolelle jo neuvostoaikana.
Vauhti yltyi 1980-luvun puolivälissä. Subbi maalasi silloin jo abstraktia taidetta. Hän erotti värin kohteesta ja alkoi tutkia, miten väri voisi itsenäisesti synnyttää mielleyhtymiä ja yhteyksiä. Välillä hän teki täysin abstrakteja maalauksia, sitten taas yhdisteli niihin realistisia motiiveja. Tämä lähestymistapa herätti laajaa huomiota myös Suomessa.
Subbin siteet Suomeen olivat syntyneet jo aiemmin. ”Huomenna menen laivalla Helsingistä Tallinnaan”, hän kirjoitti lokakuussa 1982 Kanadassa asuneelle sisarelleen. Hän oli asunut kolme viikkoa 35 kilometriä Helsingin pohjoispuolella erään yrityksen vieraana, joka oli antanut hänelle laadukkaita värejä ja halusi vastalahjaksi muutaman maalauksen.
Kohta silta Subbin ja Suomen välillä levenee. Hänelle syntyy yhteyksiä maahan, hän tekee tuttavuutta yrittäjiin, ja pian hänen töitään ostetaan varsin paljon – on tiedossa, että Suomessa on 16 yksityisessä kokoelmassa yli 30 Subbin työtä.
Subbi pitää Suomesta. ”Se käytännön elämän kulttuuri, joka Virosta puuttuu kokonaan, on huomattavan korkealla tasolla”, hän kehuu. Helmikuussa 1986 hän kirjoittaa sisarelleen: ”Nyt on käsillä kiinnostava juttu. Helsingin kaupungin taidemuseo on aikeissa järjestää tänä vuonna 10.4.–1.6. välisenä aikana näyttelyn töistäni (noin 40 taulua).”
Näyttely toteutuikin 10. huhtikuuta, ja avajaispäivänä Subbi kirjoittaa jossain näyttelytiloissa pikaisesti lyhyen viestin sisarelleen: ”Näyttelyni Helsingin kaupungin taidemuseossa on valmis, puolen tunnin kuluttua on lehdistötilaisuus ja illalla avajaiset. Tilat ovat oikein hyvät, ja 40 työtä on iso näyttely (tähän saakka suurin virolaisen taiteilijan näyttely ulkomailla).” Kirjepaperissa on kaupunginmuseon logo.
Näyttely oli retrospektiivinen. Esillä oli Subbin töitä kaikilta hänen kausiltaan. ”En ole parempi kuin tämä näyttely”, Subbi sanoo Helsingin Sanomille. Kriitikko kuvailee Subbin teosten värejä – ne ovat hänen mielestään yhtä aikaa väkeviä ja herkkiä – ja löytää yhtäläisyyksiä Subbin maalausten tilankäsittelyn ja metafyysisen maalaustaiteen välillä. Artikkelin lopussa hän tiedustelee Subbilta inspiraation lähteitä, ja Subbi vastaa: ”Olen viettänyt lapsuudenkesäni maalla, ja minulla on virolaisesta maalaiselämästä ja kylän elämänmenosta mitä parhaat muistot. Nämä muistot tulevat esiin myös maalauksissani.”
Näyttelystä ilmestyi muitakin arvioita, joissa avainsanoina toistuvat alastonkuvat, värit, impressionismi ja miehinen näkökulma Suomessa Subbin 1970-luvun tuotannossa nähdään vaikutteita jopa surrealismista ja unen logiikasta. Subbilla on ollut myöhemminkin Helsingissä useita menestyneitä näyttelyitä.
Subbi maalasi elämänsä loppuun saakka, vuoteen 2013, ja hänen tuotantonsa käsittää kaiken kaikkiaan yli 400 teosta. Subbin tuotannosta on valmistunut useita albumeja, samoin dokumenttielokuvia. Viron kansallismuseon näyttelyssä on esillä Subbin maalausten lisäksi elämäkerrallista aineistoa, josta hahmottuu kuva yhden 1900-luvun merkittävimmän virolaisen taidemaalarin elämästä ja taiteesta.