1990-luvun puolivälissä elettiin Virossa hämmentäviä aikoja, kaikki oli auki ja samalla maaseudun nuoret kokivat näköalattomuutta. Triin Ruumetin debyyttielokuva Päevad, mis ajasid segadusse kertoo toivosta ja toivottomuudesta, sisäisestä kaaoksesta ja itsensä etsimisestä.
Elokuvan päähenkilö nuori Allar (Hendrik Toompere jr jr) viettää kesää kavereiden kanssa verkkareissa kaljaa juoden, tytöille huudellen ja autolla hurjastellen. Eräänä päivänä hän kömpii verisenä ulos ojaan ajaneesta autosta ja lähtee juoksemaan pois. Allar tapaa tyylikkään miehen, jolla on tyylikäs auto ja joka käy hervottomissa bileissä suuressa omakotitalossa. Elämäänsä kyllästynyt Allar lähtee miehen mukaan hämäräbisnekseen. Salaperäinen Juulius (Juhan Ulfsak) ottaa Allarin apupojakseen ja niin Allar saa elämäänsä jännitystä, hieman rahaa ja lisää hämmennystä.
Piirit ovat pienet – hämäräbisnekset liittyvät sahaan, jolla Allarin isäkin on töissä. Osalla on työn alla isompia rötöksiä ja osalla pienempiä, kaikki vaikuttavat kuitenkin syövän kuormasta, kun mahdollisuus vain tarjoutuu. Allar saa hieman vihiä tapahtumien oikeasta luonteesta, mutta mitään oikeaa Juulius ei hänelle kerro, eikä Allarin onnistu pujotella poiskaan tapahtumista.
Nuori esikoisohjaaja Triin Ruumet on tavoittanut elokuvassa jotain sekä 90-luvun Viron maaseudusta että nuorten elämästä yleisemminkin. Elokuvassa on paljon levottomuutta ja päämäärättömyyttä, sekä viatonta ihastusta että lihallista ilottelua. Ruumet on myös toinen elokuvan käsikirjoittajista. Hän tunnustautuu ysärifaniksi ja on kertonut elokuvan syntyneen sisäisestä tarpeesta ilmaista 90-luvun katkeransuloisia tunnelmia. Ehkä tuo aika onkin suureksi osaksi tragikoomista, sillä tragikomediana ympäri Eurooppaa kulkeva elokuva on kaikessa sekoilussaan kovin uskottava, sekä hauska että surullinen.
Elokuva on kuvattu syvällä Etelä-Viron kuusimetsissä ja 90-luvun lopun vaatteiden ja rekvisiitan etsimiseen on selvästi panostettu. Näyttelijät harjoittelivat myös ajalle ominaisia asentoja ja puhetyyliä, kuvausten aikana heistä kuoriutuikin aitoja 90-luvun juntteja. Elokuvaa tehdessä käytettiin paljon improvisaatiota ja tehtiin pitkiä ottoja. Erityisen hieno on baarikohtaus ihan oikeassa Triinu baarissa, jossa bileissä heiluvat näyttelijöiden lisäksi paikalliset juhlijat.
Triin Ruumetia pidetään yhtenä Viron lahjakkaimmista nuorista ohjaajista. Päevad mis ajasid segadusse on huomiotu myös kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja eri julkaisut hehkuttavat Ruumetin ohjausta, ”hänestä kuullaan vielä” toistuu lähes jokaisessa jutussa.
Elokuva näytettiin myös Helsingissä Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalilla. Rakkautta ja Anarkiaa ottaa vuosittain ohjelmistoonsa kiinnostavimpia virolaisia elokuvia, joista hyvin harvat pääsevät teatterilevitykseen Suomessa.
Kun pikkuvarkaat yrittävät varastaa isommalta, käy heille huonosti. Isojen poikien leikeistä mitään tietämätön Allar kavereineen päätyy railakkaan baari-illan päätteeksi roikkumaan teipillä sidottuna teollisuusalueen torniin. Kunnes joku hämmentynyt työntekijä päästää heidät aamulla alas.
Samaan aikaan mystinen Juulius käy yhä epätoivoisemmaksi ja päätyy lopulta ajamaan mustan BMW:nsä päin puuta.
Metsästä lähtenyt, saharin poika ja seikkailunsa puun salakaupan parissa käynyt Allar tekee kesän päätyttyä parannuksen ja löytää itsensä omilta juuriltaan.
Maalaiskylän näköalattomuus vertautuu elokuvassa parikin kertaa tarttolaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia täynnä olevaan elämään. Maalla kesälomaansa viettävät opiskelijat eivät ihan ymmärrä verkkareissa ja lippiksissä ryyppäystä ja tappelua harrastavaa maalaisjengiä. Triin Ruumet on sanonut toivovansa, että elokuva herättää myös vähän ymmärrystä nk. junttikulttuuria kohtaan.