Valdo Praust

Reisijuht Eesti mõisad

Regio, 2019

Reisijuht Eesti mõisad -teoksen kansi

Kartoistaan tunnetun Region kustantama reisijuht eli ”matkaopas” Viron kartanoihin johdattaa kiehtovan ja omaleimaisen jos ristiriitaisenkin nähtävyyden pariin. Kartanoiden eli moisioiden laajan listauksen on koonnut sekä aiemmista kartanokirjoistaan että muistakin matkailualan teoksistaan tunnettu Valdo Praust. Tekijä on kyberneetikko, joka on tutkinut myös Viron tiestöä ja joka muun toimeliaisuutensa ohessa hoitaa perustamaansa polkupyörämuseota Järvamaan Väätsassa.

Mukavasti mukana kulkeva kartanokirja sisältää suppean katsauksen Viron erilaisten kartanoiden noin 800-vuotiseen historiaan, paikoin liiankin ytimekkäät tekstit kohteista sekä seikkaperäisen karttaliitteen, josta moisioiden sijainti selviää. Kirjassa on monesta kohteesta, joskaan ei suinkaan kaikista, tekstin yhteydessä pikkuruinen valokuva – juuri niin pieni, että suosittelen suurennuslasia edes vähentämään kuvien epähavainnollisuutta.

Tekijä pystyy toisaalta esittämään tiedot peräti 674 kartanosta, toisaalta aihe on niin haastavan laaja, että alle 200 sivuun mahdutettu informaatio jää joka tapauksessa pintaraapaisuksi. Se näkyy tekstissä niin 10 sivun johdannossa, joka luo ansiokkaan mutta lyhyen yleiskatsauksen historiaan 1200-luvulta nykypäivään, kuin myös itse kartanoiden esittelyissä, jotka eivät kurota suppeita perustietoja etäämmälle.

Laatikoiduissa perustiedoissa kulkevat sijainnin ja karttaviitteen lisäksi nykytavan mukaan koordinaatit. Oivaltavaa on ollut liittää mukaan kartanon (baltian)saksalainen nimi. Suppeimmillaan tiedot voivat koostua vain parista irrallisesta tiedonjyvästä. Pärnumaan Saarden pastoraatista todetaan lyhyesti, että ”yksikerroksinen kivirakennus valmistui vuonna 1690. Rakennusta on kunnostettu usein 1700–1900-luvuilla.” Tapaa voi puolustaa korkeintaan sillä, että mukana on tietoja myös hävinneistä tai uhanalaisista kohteista; lukijaa tällainen supersuppeus palvelee huonosti.

Onneksi kymmenistä kohteista on sentään tietoa maksimissaan noin puolen sivua, mikä riittää paremmin vuosilukujen, omistajasukujen ja kuuluisuuksien viskelyyn, rakennustyylien luonnehdintaan ja muuhun sellaiseen. Sananväleistä puuttuu kuitenkin ilmaa: teksti saisi hengittää paremmin. Se tosin vaatisi toisenlaista toimittamista eli harvemmat keskeiset kohteet näkyvämmin esiin, sivuja lisää, kuvat isommiksi, niitäkin lisää. Ja sanasto kuntoon. Nyt johdantoa seuraa peräti yhdeksän (!) ilmauksen mittainen ”käsitteistö”, siis ikään kuin ensi raakile arkkitehtuurin pikkusanastoksi. Se lienee jäänyt aikomukseksi, koska juuri tällaisena siitä on häviävän vähän apua kirjan lukuisten termien avaamisessa. Loppuun asti sitä ei ole mietitty, ei edes kunnolla alkuun.

Tiiviys on tavallisesti hyve, mutta näköjään sitäkin voi liioitella, sillä kartanokirja kupsahtaa liikaan ytimekkyyteen. Vain pisimmissä jutuissa pääsee edes idulle muu kuin luettelomainen kerronta. Vaikka kirja vilisee nimiä, niin ihmisistä emme saa tietää juuri mitään; silti juuri heillä kuvittelisi olleen monenlaista sijaa kartanoiden edustamissa mutkikkaissa talous- ja hallintojärjestelmissä. Omistajien ja rahvaan ristiriidat samoin kuin muut ongelmat pääsevät nyt vain lyhyesti esille johdannossa, johon kannattaa siksikin tutustua. Ulkoasultaan kirja on sentään regiomaisen selkeä.

Hannu Oittinen

Elo 1/2020