Salanimen turvin kirjoittavasta NN:stä on tullut pieni ilmiö Viron runomaailmassa, sillä ”Sinisen pionin” maine perustuu osaltaan pseudonyymillä kikkailuun. Onneksi ei kuitenkaan vain siihen, sillä teos sisältää eri tavoin houkuttavaa ja kunnianhimoista runoa.

Itse salanimen voisi vapaasti suomentaa Liisu Lukutaidottomaksi, tai jopa Lugutaidottomaksi venäjän negramatnajan perusteella. Se on siis ensinnäkin mahdollisimman kaukana oikeasta nimestä, ja tekaistuun legendaan kuuluu toisaalta sekin, ettei salanimi välttämättä viittaa lainkaan naispuoliseen kirjoittajaan.

Lukija houkutellaan näin ratkaisemaan tekijän sukupuolen arvoitusta, eli lukemiseen luodaan malli, jota kirjassa sitten ravistetaan ja sekoitetaan. Tällaisen pikku häiriön tuottaa esimerkiksi tekstissä muutaman kerran esiintyvä umbisikuline, joka viittaa passiiviseen tai muuten epämääräiseen tekijään. Kahdessa otsikkoasemassa tämä epämääräistekijä on lisäksi ”lapsi”, mikä lisää sukupuolineutraaliutta.

Kirjan kolmessa pääjaksossa kertojan ääni hiukan vaihtelee, mutta kokemusmaailmasta tai narratiivista löytyy tukea sille, että kertoja on nainen. Asia sitten erikseen, onko kirjoittajakin, sillä eihän näidenkään tarvitse käydä yksi yhteen. Kysymys kuuluu siis, onko kaikki vain hämäystä ja miten pitkälle hämäys on viety. Ja vielä, että kirjoittaisiko mies sittenkään näin? Tässä mielessä sukupuolen kautta puidaan lyriikan ikuista peruskauraa eli pääseekö runoitse jonkun toisen pään sisään vai ei.

NN tuo teksteihin kiinnostavasti polveilevia merkityksiä Itäisen Virumaan ja Narvan näkymien pohjalta. Ne kiinnittyvät perhemuistoihin, ankeuteen ja neuvostoaikaan suorasukaisen karkeasti, kuten säkeissä ”avaan huussin oven / enkeli pyyhkii sirpillä persettä”. Runo Vanaema laulab surivoodil internatsionaali taas päättyy sanoihin ”viiekümne kolmanda märtsist on surnudki asendamatud”. Viittauksen kohteena on tietysti Stalin, joka teki itsestään ”korvaamattoman” kuolemalla 5.3.1953.

Poliittiseen sisältöön kuuluvat myös esimerkiksi ohimenevät maininnat ”stalinin vainoista” sekä ei lainkaan mairittelevat arvelut ”savisaaresta” ja ”pätsistä”. Niiden rinnalle on syytä nostaa Sinisen pionin runoissa mukana kulkevat raamatulliset alluusiot, jotka tuovat tekstiin mystisen ulottuvuuden jostain välitilasta idän ja lännen rajalta. Kirjasta voi halutessaan lukea vaikka, että aika Narvajoen rantamilla kulkee – yhä – ihan eri tahtia kuin Tallinnassa.