Mikko Virta on luontohullu, Viro-fani ja matkailulehti The Baltic Guiden päätoimittaja. Viro on ollut Mikon kotimaa jo 13 vuotta, siellä on perhe ja työ.
Mustapartainen mies polkaisee rahvaanpubi Pööbelin eteen, jonne haastattelusessio on sovittu. Paikoitellen on vielä liukasta, mutta Mikko Virran mielestä on jo korkea aika avata pyöräilykausi. Pubin lounaslistalla on tänään maksaa, joka tuodaan pöytään valtaisan tattarikasan kera.
”Tattari on niitä ruokia, joita olen oppinut syömään Virossa”, kertoo Mikko ja kauhoo kekoa pienemmäksi.
Mikko valmistui alunperin sosionomiksi, mutta kiinnostui jo nuorena journalismista ja päätyi harjoitteluun Radio Suomeen. Vuonna 2000 Mikko oli opiskelijavaihdossa Virossa ja rakastui maahan ja luontoon. Muutama vuosi myöhemmin hän retkahti myös virolaiseen tyttöön. Se olikin sitten menoa; 2005 Mikko roudasi tavaransa pakettiautolla Viroon ja jätti kaiken taakseen.
Aluksi Mikko opiskeli sanakirja pöydällä luontomatkailua Haapsalussa, otti kielen haltuun ja järkkäsi luontomatkoja ulkomaisille ryhmille.
”Ne ekat Viron-vuodet olivat aika tärkeitä ja mieleenpainuvia. Viikon retkillä kierrettiin melkein koko maa Matsalusta Tarton taakse. Siinä ehti kertomaan luonnon lisäksi Virosta kaikkea muutakin.”
”Oli hienoa nähdä, kun cityihminen menee metsään, ja joku tavallinen lintu on sille elämys tai pelkkä perhonen saa haltioitumaan.”
Luonto oli Mikolle lähellä sydäntä jo lapsena Kärsämäellä. Isä rengasti maakotkia, ja lintu- ja luontokipinä tuli sieltä. Teininä hän bongasi innokkaasti lintuja ja vietti viikkoja Suomenlahden saarilla. Kunnes tuli Viro.
Virossa on viime aikoina käyty kiihkeää keskustelua liiallisista hakkuista. Mikkokin on huolissaan. Virolaisten ei kannattaisi tehdä samoja virheitä joita on tehty Länsi-Euroopassa ja Suomessa.
”Vanhoja metsiä häviää, ja se on surullista. Metsää kaadetaan luvilla jopa suojelualueilla. Tehomaatalous on hävittänyt myös peltomaisemia, nekään eivät ole niin monipuolisia kuin 20 vuotta sitten.”
”Ja siltikin parhaimmillaan virolainen luonto panee suomalaisen huokailemaan, että joskus meilläkin oli tällaista. Täkäläisten kukkaniittyjen loistoa ei näe enää Suomessa.”
”Olin ihan suu auki, kun 15 vuotta sitten kuulin Pärnussa keltahempon laulavan.”
Mikko luettelee lintuja, jotka Suomessa olisivat harvinaisuuksia - pikkukiljukotkat, katto- ja mustahaikarat, pussitiainen. Myös maiseman erilaisuus kiehtoo, tammimetsät, pähkinäpensaslehdot, kymmenet kämmekkälajit.
Mikko on kirjoittanut virolaisesta luonnosta jokaisessa The Baltic Guiden numerossa yli kymmenen vuoden ajan. Tutut ovat patistelleet Mikkoa tekemään aiheesta kirjan. Ensimmäinen suomenkielinen opas Viron luontosta onkin vihdoin tekeillä. Hyvässä lykyssä se nähdään kansien välissä ennen joulua.
”Siitä tulee sellainen oppaan ja fiilistelyn sekoitus. Kaikki matsku on korvien välissä”, vakuuttaa Mikko.
TBG panostaa nyt verkkoon
Mikko Virta on toiminut The Baltic Guiden päätoimittajana siitä lähtien kun kaima Mikko Savikko siirtyi eläkkeelle 2016. Juttuja hän alkoi kirjoittaa lehteen jo 2006. The Baltic Guidea on tänä vuonna julkaistu neljännesvuosisata, ja uuden ajan haasteet ovat kohdanneet sen siinä missä muunkin printtimedian.
”Emme ole enää vain kerran kuussa ilmestyvä paperilehti, vaan tuoreita uutisia päivitetään verkkoon joka päivä. Verkossa voimme välittää myös viime hetken uutisia matkailijoille.”
Mikko toivoo, että Facebookin ja Instagrammin kautta nuoret löytävät paremmin myös The Baltic Guiden verkkouutiset ja muun sisällön.
”Viro kiinnostaa nuoriakin. Facebookissa näkee, että Pärnu on nyt kuumaa kamaa. Mikä tahansa juttu Pärnusta saa heti sata tykkäystä.”
Suomalaisten pitkään nousujohteinen kävijämäärä notkahti viime vuonna. Matkailijoita palvelevassa lehdessä on seurattu huolestuneena Viron matkailunedistämistoiminnan alasajoa Suomessa.
”Virossa tätä perustellaan sillä, että suomalaiset ja virolaiset tuntevat toisensa jo niin hyvin, ettei välikäsiä ja perinteistä markkinointia tarvita.”
Mikko näkee ajattelussa ristiriidan ja pelkää, että hienot paikat jäävät näkemättä kun niihin ei uskalleta ja osata lähteä.
”Jos tavoite on, että suomalaiset kävisivät muuallakin kuin Tallinnassa, miten he löytävät muun Viron ilman neuvontaa? Matkamessuilla joku kysyi minulta, että missä on Saarenmaa. Esimerkiksi Suur-Munamäellä, joka on todella upea kohde, ei suomalaisia näy.”
Mikko Virta Raplamaalla
Kuva: Andrei Chertkov/The Baltic Guide
Asioita, joita Viro on opettanut
Tattarin lisäksi Mikko on Virossa oppinut syömään punajuurta, tuoretta hapankaalia, tyrnimarjoja sekä hunajaa puurossa, leivän päällä ja lettujen välissä. Vaimo Marie opetti käyttämään karhunlaukkaa, joka rehottaa mökillä.
Virossa Mikko on oppinut hakemaan syötävää kasvimaalta ja toreilta. Torit ovat edullisia ja niiltä saa oikeaa lähiruokaa, jonka myyjämummo on mahdollisesti jopa kasvattanut itse.
Mikko tunnustaa, että hänen henkinen kotinsa on mökillä Läänemaalla. Siellä hän rakastui lopullisesti virolaiseen maaseutuun ja elämänmenoon, se on hänelle paikka jossa vallitsee täydellinen rauha ja kaikki asiat ratkeavat.
Mikon appiukko on Mark Soosaar, suorapuheinen entinen parlamentaarikko ja kulttuurin monitoimimies. Mökillä Mark iski ensi töikseen Mikon käteen viikatteen, käski vaihtaa terän ja liipata sen teräväksi. Mikko oppi niittämään ja korjaamaan ruokokattoa.
”Markilta olen oppinut myös, että kun on rohkea ja intohimoa riittää, pääsee pitkälle. Ei tarvitse kumarrella eikä pelätä ketään.”
Mikon mielestä ajattelutapa pätee Virossa yleisemminkin: voi pärjätä kun vain uskoo itseensä.
”Virossa voi menestyä musiikilla jota tekee rehellisesti ja josta itse tykkää. Suomen kanavia kuunnellessa tuntuu että kaikki on pelkkää soittolistaa, valmiiksi pureskeltua ja tuotettua.”
Musiikki ei tule puheeksi sattumalta. Hötkyilemätön pohjalainen, joka puhuu asiaa silloin kun suunsa avaa, osaa yllättää. Mikko on paukuttanut rumpuja 9-vuotiaasta, soittanut eri bändeissä ja kuunnellut kaikkea punkista souliin ja etnosta jatsiin.
Bändi onkin tällä hetkellä ainoa, joka Mikon elämästä puuttuu.
”Tähtäimessä on mustan rytmimusiikin yhtye. Voit laittaa juttuun, että etsin bändiä”, naurahtaa Mikko.