Kirja on kaunis ja koskettava. Ensimmäisenä sen käteen saatuani huomioni kiinnittyi kirjan kanteen ja kuvitukseen. Kaisa Kyrön värikkäät maalaukset ovat kauniita ja itsenäisiä taideteoksia, mutta muodostavat myös eheän kokonaisuuden runojen kanssa. Voimakkaat värit ja satumaiset abstraktiot, joista pidempi tarkastelu paljastaa merkillisiä, viehättäviä yksityiskohtia, tukevat ihastuttavalla tavalla lukijan tietä tuonpuoleiseen maailmaan, jossa kuolleet lapset verhoutuvat pilvitoogaan ja antavat kutriensa kasvaa valtoimina enkelinkiharoina ja keinuvat keinuissa, jotka eivät koskaan kitise, ja josta käsin he tarkkailevat äidin elämää maan päällä ja piipahtavat välillä unissa äitiään lohduttamassa.

Toivoisin, että tämä kirja löytäisi tiensä jokaisen lapsensa menettäneen äidin käteen. Nämä lohdulliset runot, kuin pienet sadut, sopivat myös suruperheessä yhdessä luettaviksi, sillä kuten kirjan esipuheessa sanotaan, kirja on aikuisten ja lasten kirjallisuutta. Lastenkirjailijana Heljo Mänd osaa kirjoittaa luontevasti niin, että lapsikaan ei jää vaikean asian edessä hämmennyksiin. Näitä runoja voi turvallisin mielin lukea lapselle, joka on menettänyt sisaruksen tai pohtii lähestyvää omaa kuolemaansa. Ajatus voida lohduttaa äitiä kuoleman rajan takaa voisi hyvinkin tuoda rauhaa lapselle, jonka suurin murhe lähestyvän kuoleman edellä saattaa olla huoli siitä, miten äiti tilanteesta selviää.

Kirjan lapset ovat kuolemansa jälkeen suuressa taivaan lastentarhassa, jossa he itse pitävät huolen itestään. Siellä he vahvistuvat ja sieltä käsin he alkavat kantaa huolta maahan jääneestä äidistään. Runoissa ei enkeli-ilmausten ohella ole mitään, mikä viittaisi kristilliseen uskonnollisuuteen, vaan sen kielikuvat ja mietteet ovat vapaat perinteisestä uskonnollisesta, surevia lohduttamaan tarkoitetusta taivaspuheesta. Kirjan viesti on lämmin: elämä jatkuu ja yhteys säilyy.

Teos puhuttelee myös lukijaa, joka on saanut pitää kaikki lapsensa, ja ehkä se hiukan myös auttaa ymmärtämään, millaisten tunteitten kouriin joutuvat ne ihmiset, jotka joko ovat menettäneet lapsensa tai kulkevat lapsensa menettäneiden rinnalla. Mutta ennen kaikkea Mändin runojen valoisa leikillisyys ilahduttaa lukijaa, vaikka saattavatpa koskettavimmat runot myös nostattaa kyynelen silmään. Tätä kirjaa ei pidä pelästyä. Sen teema voi vaikuttaa murheelliselta, mutta kirja itse on valoa ja väriä tulvillaan.

Kirjaa kannattaa myös lukea lapsille, joilla ei ole minkäänlaista kosketusta kuolemaan. Sen monet runot ovat riemukkuudessaan ja mielikuvituksellisuudessaan lasten runoutta parhaimmillaan.

LAULUTUNTI

Me olemme aurinkolintuja
ja laulamme ylhäällä täällä,
me säteilemme kuin aurinko,
joka valaisee maankin päällä.

Me leikimme aurinkolintuja,
joiden koti on taivaanpuussa,
jokainen voi olla aurinko,
kun vain linnunlaulut soi suussa.

Anna Kyrö on onnistunut suomennoksissaan hyvin. Runosuomennokset ovat luontevia ja raikkaita ja sekä niiden kieli että rytmi tukevat lasta runon kertojana. Suomennoksessa myös säilyy se helppous, joka mahdollistaa teoksen sanomisen sekä aikuisten että lasten kirjaksi ilman, että teksti olisi aikuiselle lukijalle liian yksinkertaista tai pinnallista. Suomennos sopii hyvin ääneen luettavaksi.

Kiitän myös lyhyttä Heljo Mändin esittelyä kirjan alussa, sillä kirjailija ei valitettavasti ole laajasta tuotannostaan huolimatta suomalaisille lukijoille kovin tuttu.