Kävin Tallinnan keskustassa kirjakaupassa, suuressa sellaisessa, etsimässä tätä kirjaa. Kävin huolellisesti kolmeen kertaan läpi koko historiaosaston. Erityisen tarkkaan tutkin baltiansaksalaisiin liittyvät julkaisut. Monta mielenkiintoista kirjaa oli hyllyssä, muttei etsimääni. Yhtä huono tulos oli taidehistorian, Tallinna- ja matkailukirjojen hyllyissä. Lopulta pyysin apua henkilökunnalta. Avulias myyjä tiesi kirjan, tarkasti kaupan tietokonejärjestelmästä, että kyseistä kirjaa kyseissä kaupassa pitäisi olla neljä kappaletta. Aloitimme tarmokkaan myyjän kanssa etsinnän uudelleen. Taas kaikki samat hyllyt ja vielä yksi lisähyllykin, mutta tulos oli taas tasan nolla kappaletta. Myyjä oli jo vihasta puhisten menossa takaisin tietokoneelleen, kun hän kysyi kirjaa vastaantulevalta kollegaltaan. Vastaus oli: ”Niillä hyllyillä, missä on lahjapakkauksia, lahjatavaraa ja muuta sellaista.” Marssimme kirjakaupan toiseen päähän, ja sieltä kirjat todellakin löytyivät. Yksi minulle, yksi jäi paikalleen ja kaksi vietiin historiaosastolle, mistä muut samantyyppiset, saman kustantajan kirjat löytyvät.

Voin suositella tätä kirjaa kaikille kartanoista, baltiansaksalaisista, historiasta, arkkitehtuurista ja Tallinnasta kiinnostuneille. Ja todistettavasti kyseessä on myös hyvä lahjakirja! Alo Särg (s. 1973) on aiemminkin kirjoittanut useita teoksia kartanoista, mm. laajan koko Viron kattavan 16-osaisen sarjan Järvamaa mõisad ja mõisnikud, Harjumaa mõisad ja mõisnikud, Hiiumaa mõisad ja mõisnikud jne. Vuonna 2010 ilmestyi Tallinna mõisad ja mõisnikud. Uusi opus on viimeksi mainitun kirjan sisarteos, mutta näkökulma ja lähestymistapa on hieman erilainen.

Teoksessa esitellään yli 50 nykyisen Tallinnan alueella ollutta kartanoa. Mennyt aikamuoto! Hyvin monista ei ole nykypäivään säilynyt kuin vain nimi tai kenties muutama puuvanhus, mutta yllättävän moni kartano esiintyy jatkuvasti tallinnalaisten arjessa, esimerkiksi kaupunginosien niminä (esim. Haabersti, Kopli, Mustjõe, Tondi jne.). Ja sitten on muutamia, joista on säilynyt merkittäviä rakennuksia ihan turistienkin ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi Hohenhauptin kesäkartano eli Glehnin linna Nõmmella, Marienthalin kesäkartanon kompleksi Maarjamäellä (Maarjamäe loss), Burchardtin kesäkartanon päärakennus Narva maanteen varressa (Narva mnt 91), Sprinckthalin kesäkartanon rakennukset Tondilla (päärakennus osoitteessa Tondi 42) ja Kadriorgissa mm. Clementinenthalin kesäkartanon päärakennus (Joa 2), useita Lutherin perheen kesäkartanon rakennuksia (Poska 15, 17 ja 19) ja entinen Fonnenthalin kesäkartanon päärakennus, joka nykyisin tunnetaan Pietari Suuren talomuseona (Mäekalda 2).

Alo Särg jaottelee kirjassaan kartanot kolmeen eri tyyppiin: linnamõisad, rüütlimõisad ja suvemõisad. Linnamõis on tässä kirjassa siis Tallinnan kaupungin omistuksessa oleva kartano, joita aikoinaan oli jopa kuusi kappaletta. Nykyisen Tallinnan alueella sijaitsivat myöhemmät kaupungin omistamat Haaberstin, Koplin ja Väon kartanot. Rüütlimõis on aateliskartano ja tällaisia olivat mm. aivan Tallinnan vieressä sijainneet Jälgimäe ja Mõigu. Suvemõis-termin olen itse suomentanut kesäkartanoksi ja sillä tarkoitetaan yleensä rikkaan kauppias- tai liikemiessuvun kesänviettopaikaksi rakennuttamaa komeaa kesäasuntoa, ei siis mitään suomalaista kesämökkiä. Tallinnan alueen kartanoista useimmat olivat juuri tätä suvemõis-tyyppiä, tosin monissa ryhdyttiin myöhemmin harjoittamaan erilaisia liiketoimia. Hyvä esimerkki on Löwenruhin kesäkartano, jossa on eri aikoina kasvatettu kalaa ja vihanneksia, valmistettu etikkaa, suklaata, maaleja ja salpietaria sekä vietetty vapaa-aikaa keilaradalla, kylpemällä, katsomalla teatteria tai syömällä hyvin, kuten vielä nykyisinkin voi tehdä kesäkartanon entisessä hevostallissa.

Tarkkojen osoitteiden, karttojen ja säilyneiden kartanon rakennusten, puiden jne. valokuvien perusteella Alo Särgin kirja on mainio apuneuvo, kun suunnittelee retkiä itselle vielä tuntemattomaan Tallinnaan. Ainakin minä tiedän nyt, minne kaikkialle aion ensi keväänä Tallinnassa retkeillä.