Helmikuun iltana vuonna 1998 satuin kavereiden kanssa Vanhalle ylioppilastalolle, jossa juhlittiin Viron itsenäisyyspäivää punk-musiikin säestyksellä, ja iltaa oli juontamassa itse maestro Villu Tamme. Tästä illasta 27 vuotta sitten alkoi kiinnostukseni eteläistä naapurimaata, sen kieltä ja kulttuuria sekä vaiherikasta historiaa kohtaan. Punk-yhtye J.M.K.E.:n debyyttialbumia Külmale maale (1989) pidetään yhtenä kaikkien aikojen tärkeimmistä virolaisista levyistä, ja sen kappaleet olivat uudelleenitsenäistymisen ajan epävirallisia tunnushymnejä. Toimittaja ja tutkija Brigitta Davidjants käy tuoreessa englanninkielisessä kirjassaan To the Cold Land läpi levyn synty- ja julkaisuhistoriaa ja analysoi kappaleita sekä musiikillisesti että tekstianalyysin kautta. Davidjants tuo teoksessa esille myös henkilökohtaisia muistojaan tuosta murroksellisesta ajasta ja J.M.K.E.:n musiikista, mikä tuo tieteelliseen tekstiin elävyyttä ja tekee kirjasta helposti luettavan.

Levyn syntyhistoria on vähintäänkin värikäs ja täynnä kommelluksia ja sattumia. Pähkinänkuoressa tarina menee niin, että toimittajana tuohon aikaan työskennellyt Joose Berglund sattui kuulemaan J.M.K.E.:n musiikkia vieraillessaan Tallinnassa ja innostui siitä niin, että päätyi perustamaan levy-yhtiö Stupido Recordsin julkaistakseen bändin levyn. Viron itsenäistyessä Neuvostoliitosta yhtyeen musiikki rohkaisi ihmisiä protestoimaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan mutta kappaleet resonoivat vahvasti myös nykyaikana, kun maailma kamppailee ilmastokriisin kanssa ja Euroopassa käydään sotaa. Davidjants kuvaa levyn heijastavan nuoren sukupolven tunteita ja samalla se luo poeettisen narratiivin Stalinin ajasta perestroikaan. Kirjassa taustoitetaan kattavasti albumin julkaisua kuvailemalla tuolloin vallinnutta ilmapiiriä sekä 1980-luvun keskeisiä tapahtumia.

Albumin 12 kappaletta, jotka on kirjoitettu vuosina 1985–1988, tarkastellaan teemoittain, joita ovat muun muassa pasifimi, stalinismin ajan repressiot ja perestroika. Pääosin Villu Tammen kirjoittamissa sanoituksissa käsitellään Viron lähihistoriaa toisesta maailmansodasta alkaen ja esille nostetaan aikaisemmin vaiettuja aiheita, kuten kyyditykset, metsäveljet ja sensuuri. Tekstejä yhdistää ironia, skeptisyys sekä pelko mutta mukana on myös varovaista optimismia. Lyriikoissa hyödynnetään erilaisia kertojia, kuten sensori, kyydittäjä ja sotilaskarkuri. Perestroikan ajankuva yhdistyy intertekstuaalisuuden kautta kansanperinteeseen, kansainväliseen punk-liikkeeseen sekä kirjallisuuteen, mm. nimikappale Külmale maale viittaa Eduard Vilden samannimiseen klassikkoromaaniin. Davidjantsin mukaan yhtye olisi itse halunnut laittaa levyn nimeksi Lõputu laupäev mutta suomalainen levy-yhtye arveli varmaankin Siperia-viittauksen aukeavan paremmin ulkomaisille kuuntelijoille.

Levyn avauskappale Valge liblika suvi yhdistää ydinasesodan pelon kansanperinteeseen. Samoin Nad ei tea mu nime on hyvin pasifinen laulu, joka tuo esille ristiriidan Neuvostoliiton virallisen rauhanpuheen ja tosiasiallisen militarismin, ydinaseuhittelun sekä sovinistisen kulttuurin välillä. Kappaleet Mu vanaisa oli desertöör, Elab veel Beria ja Külmale maale käsittelevät stalinismin aikaa, jolloin Virossa tapahtui muun muassa kaksi kyyditystä sekä saksalaisten miehitys 1941–1944. Külmale maale rinnastaa perestroikan stalinismiin ja tsaarinaikaiseen Venäjän imperiumiin ja tuo esille totalitarismin synkät seuraukset systeemin nimestä riippumatta. Myös kappaleen Elab veel Beria teksti asettaa menneisyyden, Stalinin terrorin, ja nykyhetken, perestroikan, dialogiin, ja toteaa sortokoneiston olevan edelleen sama uudistuksista huolimatta.

Sensuurista kertova Tsensor sekä toisinajattelijoiden psykiatrista pakkohoitoa kritisoiva Meid aitab psühhiaatria (sanat Lembit Krull) kuvaavat pysähtyneisyyden ajan Neuvosto-Viroa. Käed üles Virumaa käsittelee neuvostovallan suunnitelmia aloittaa fosforiitin kaivaminen Viron itäosassa, tätä seurasi fosforiittisodaksi kutsuttu tapahtumaketju. Laulun tekstissä ekologinen näkökulma ja kansanuskomukset, kuten käki epäonnen ja korppi kuoleman tuojana, yhdistyy neuvostoaikana vahvistuneeseen käsitykseen virolaisista suomalais-ugrilaisena luontokansana.

Kappale Internatsid viittaa neuvostomieliseen interliikkeeseen, joka vastusti Viron itsenäistymiskehitystä ja tuki 1980-luvulla voimistuneita venäläistämistoimia. Tämä kappale on osoittautunut ajankohtaiseksi myös viime vuosina, kun Venäjän entinen presidentti Medvedev tviittasi vuonna 2022, ettei Viron itsenäisyys ole virolaisten omaa ansiota, vaan Venäjän epäonnistuminen (Delfi 9.8.2022). Internatsid edustaa neuvostosysteemin torjuntaa ja demokratian toivetta, samalla myös pelkoa Viron kansan katoamisesta venäläistämisen myötä. Tbilisi tänavad kuvaa neuvostovastaisen mielenosoituksen veristä tukahduttamista Georgian pääkaupungissa ja tapahtuman aiheuttamaa skeptismiä ja pettymystä poliittiseen kehitykseen.

Elämä Neuvosto-Virossa oli albumin ilmestyessä jo huomattavasti vapaampaa kuin pysähtyneisyyden aikana, ilmassa oli kuitenkin myös epävarmuutta, joka näkyy levyn teksteissä. Ironialla pakattu hittilaulu Tere perestroika toisaalta pilkkaa virallista neuvostoretoriikkaa, toisaalta taas ironian alta voi myös havaita toivoa muutoksesta. Laulun kertojan optimismi on yliampuvaa muistuttaen pioneerilauluja, mutta rivien välistä on luettavissa pelko pettymyksestä, jos perestroika onkin susi lampaan vaatteissa. Myös Lõputu laupäev huokuu epäilystä demokratian etenemistä kohtaan, sillä koska perestroika tuli ylhäältä päin, se oli järjestelmän luomus eikä kansan aloite. Singlen Tere perestroika B-puolella ilmestynyt kappale Lahendus on kaos esittää punkin ideologian hengessä ratkaisuksi kaikista järjestelmistä luopumisen ja siirtymisen anarkismiin. Kaaosta olikin virolaisille tarjolla itsenäistymisen jälkeen, kun Viro alkoi siirtyä ripeästi kohti kapitalistista ja demokraattista yhteiskuntajärjestelmää.

Davidjants analysoi kirjassaan myös levyn merkitystä eri sukupolville. 1980-luvun nuorisolle se merkitsi kapinaa neuvostojärjestelmää kohtaan, isänmaallisuutta sekä kansallisia arvoja. 1990-luvun kyynisiin nuoriin tämä nationalistinen tarina ei enää purrut, ja levy toimi heille ennemmin lähihistorian oppituntina. Nykynuoriin taas vetoaa historian lisäksi levyn anarkismi, ekologiset arvot sekä pasifismi. Ironinen lähestymistapa, huumori ja vaihtelevat kertojaratkaisut rakentavat historian kirjoista poikkeavan lähestymistavan menneisyyteen, ja tämä vaikuttaa vetoavan erityisesti nuorempiin kuulijoihin. Suomalaisille kuuntelijoille levy tarjoaa pikakurssin Viron historian vaiettuihin tapahtumiin, lisäten tietoisuutta ja ymmärrystä neuvostoajasta.

Davidjantsin kirja To the Cold Land on perinpohjainen ja monipuolinen analyysi levystä, joka toimi Viron uudelleenitsenäistymisen ajan musiikillisena taustana. Se on helposti luettava ja tarjoaa analyysin lisäksi myös kirjoittajan subjektiivisen kokemuksen yhtyeen merkityksestä hänen elämässään. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Viron historiasta, kulttuurista ja ylipäänsä elämästä Suomenlahden eteläpuolella. Ehkä Davidjantsin teoksen Virossa herättämää keskustelua voisi jatkaa myös Suomen puolella ja alkaa kerätä suomalaisten kuuntelijoiden muistoja sekä bändistä että albumista.