August Gailitin letkeä veijariromaani Toomas Nipernaadi, joka alun perin ilmestyi Tartossa 1928, on pysynyt paitsi kirjailijansa rakastetuimpana teoksena myös lukevan virolaisyleisön kestosuosikkina. Kirja on toistaiseksi yltänyt kahdeksaan painokseen ja se on käännetty ainakin kahdeksalle kielelle. Kotimaassaan Nippernaatin järkkymätöntä mainetta siivittää vielä 1983 valmistunut Kalju Kiiskin elokuva. Sen menestyksestä huolimatta teos kestäisi myös uudentavan ja särmikkään näkökulman.

Suomentaja Kerttu Mustonen mukautti seitsemästä novellista koostuvan romaanin nimen suomalaiseen kirjoitusasuun muodossa Toomas Nippernaati. Päähenkilö uitetaan lukijan silmien eteen tukkilautalla kuin Johannes Linnankosken maisemissa, ja ihmissuhteetkin sukeltavat aluksi syvälle tukkilaiskliseisiin: Nippernaati lirkuttelee ensimmäiselle valloitukselleen luvaten maat ja mannut, ja flirttailun kohde Kudisiimun Loki huokailee rannalla povi pakahtumaisillaan. Hän tahtoo kauas pois ja keksii saman, minkä tarinan muutkin keväisen taivaanrannan maalarit: Nippernaati on joka tytön voucher ja pikavoitto onneen.

Jäidenlähdöstä syksyn saapumiseen kaartava raikas kerronta parantumattomasta vaeltajasta ja naistennaurattajasta jättää tilaa lapselliselle hyväuskoisuudelle, ihmetarinoille ja rehvastelulle jos kepeästi ohi vilahtavalle tunteilullekin. Ennen kaikkea romaani kuitenkin koskettaa lämmöllään ja elämänmyönteisyydellään. Tervehenkisen lorvailevan vapauden vuoksiko kirjasta ikään kuin puuttuvat Gailitille joskus tyypilliset raskaat ja traagiset luonnekuvat? Nippernaatin liioittelu pysyy sopivan veijarimaisessa kuosissa.

Tyylin merkillistä uusromanttista viehätystä lisäävät Gailitilla usein vähän kummat henkilönnimet, joissa aavistaa leikittelyä sanoilla ja kielillä. Osasyynä varmaan, että kirjailija oli kotoisin Latvian rajan pinnasta ja myös taisi latviaa – mikä ei virolaisten kirjailijoiden keskuudessa ole lainkaan tavallista. Oli tenhon syy mikä tahansa, niin Nippernaatin luoma kuva poikamiesten onnelasta on sukupuolesta riippumatta pystynyt puhuttelemaan eri sukupolvia, muiden muassa aikoinaan syvälti Estonia-lehden toimitusta. Kepeän pinnan alla kirja pelaa isoilla asioilla: rakkauden rehevyydellä, elämänvalintojen mielekkyydellä ja kaartumisella kohti syksyä; siis aiheilla, jotka eivät kirjallisuudessa kulu.

Suomessa Nippernaatin ensimmäinen painos ilmestyi sotavuonna 1942, toinen painos 1955. Mustonen suomensi Gailitilta myös eristyneeseen hylkeenpyytäjäyhteisöön sijoittuvan romaanin Ankara meri (1939) – jonka ympäristöstä voi tunnistaa Ruhnun saaren – sekä taiteen ja elämän suhdetta ruotivan romaanin Liekehtivä sydän (1947). Sodan jaloista Ruotsiin siirtynyt erikoinen tyylitaituri ei kiistoitta asettunut omaan aikaansa – ja vielä vähemmän neuvostoaikaan. Gailitin klassikon asema on silti päivänselvä, ja miehen tuotannosta sopisi harkita käännettäväksi muutakin.

Hannu Oittinen

Elo 3/2010