Ruoka on olennainen osa kulttuuria. Suomalaisilla ja virolaisilla oli hiljattain maiden 100-vuotisjuhlien yhteydessä mahdollisuus äänestää suosikkiaan kansallisruoaksi. Suomessa eniten ääniä keräsi ruisleipä, virolaisten uudeksi yllätyssuosikiksi valittiin karamellisoitu tyrni-kaurakiisseli. Suomalaisten kärkikolmikkoon sijoittuivat myös karjalanpiirakat ja karjalanpaisti, virolaiset äänestivät tuoreita versioita vanhoista ja rakkaista perinneruoistaan: kolmen kärjen täydensivät värikkäät kilohailileivät ja kylmä hapankaalikeitto.

Uskon, että ulkomailla ollessaan monet alkavat ikävöidä kotimaan makuja. Kun olin muuttanut Suomeen, minulla oli tapana kantaa Virosta reppukaupalla mustaa siemenleipää, talkkunaa, tattaria, tyrni-porkkanamehua, hapankaalia ja Kalevin tummaa suklaata. Usein mukaani laitettiin vuodenajasta riippuen myös omenoita, viinimarjoja tai hilloja, marinoituja sieniä ja muita säilykkeitä. Monet virolaiset varmasti kuljettavat kotimaan herkkuja Suomeen yhä edelleen, vaikka nykyään virolaisia ruokatarvikkeita löytää varsin vaivattomasti myös suuremmista suomalaista ruokakaupoista.

Ravitsemustottumukset muuttuvat jatkuvasti. Ihmiset tekevät yhä enemmän yhä tietoisempia valintoja, ajattelevat eläinten hyvinvointia ja ovat huolissaan liharuoan tuotannon ympäristövaikutuksista. Terveellinen ja kestävä elämäntapa valtaa jalansijaa. Kasvissyöjien määrä kasvaa niin Suomessa, Virossa kuin muuallakin maailmassa, ja kauppojen hyllyille tulee jatkuvasti uusia vegaanisia tuotteita. Suomalaiset voivat olla ylpeitä monista innovatiivisista tuotteistaan, kuten nyhtökaurasta ja härkiksestä. Nämä lihan sijaan käytettävät vaihtoehtoiset proteiininlähteet ovat päässeet varsin hyvin myös sekasyöjien suosioon. Valio toi hiljattain markkinoille kaurapohjaisen viljajuoman sekä gurtin (kasviperäisen jogurtin), ja monet muutkin isommat ja pienemmät valmistajat panostavat ruoantuotantoprosessissaan entistä enemmän eettisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen.

Kiinnostava uusi trendi on vegaaniturismi. Lehtiä ja sosiaalista mediaa seuratessani olen pannut merkille sekä suomalaisten että virolaisten tekevän löytöretkiä naapurimaan ruokapaikkoihin, joissa kasvissyöjiä ei ole unohdettu. Myös kasvisruoka- ja vegaanimessuilla vieraillaan puolin ja toisin. Olen nähnyt virolaisia vegaaniyrittäjiä Suomessa myymässä tuotteitaan. Sydäntä lämmitti nähdä Helsingissä Konepajan Brunon kirpputorilla Karu Talun väki suklaisine herkkuineen ja Kaapelitehtaan pihalla Veg Machine not dogeineen (lihaton hot dog) ja purilaisineen. Erityisen aktiivisia kasvissyöjiä ovat nuoret, jotka myös levittävät tietoa ja reseptejä blogeissa ja muussa sosiaalisessa mediassa. Järjestetään luentoja, pidetään opintopiirejä ja tehdään yhdessä monen päivän pituisia vegaanimatkoja luonnonkauniisiin paikkoihin.

Aivan omia teemojaan ovat ruoan pois heittäminen ja ruoka-apu. Helsingissä entisessä Lapinlahden sairaalassa toimii ravintola, jossa tarjotaan kauppojen ja ravintoloiden ylijäämäraaka-aineista tehtyä ruokaa. Helsinkiläisnuoret suosivat Lunchie- ja ResQ-mobiilisovelluksia, jotka auttavat ravintoloita vähentämään ruoan hävikkiä. Rohkeimmat etsivät ruokaa suoraan kauppojen roskasäiliöistä. Kyseessä eivät siis ole nälkää näkevät kodittomat, vaan tiedostavat nuoret, jotka haluavat hillitä elintarvikkeiden tuhlausta. Pystyin yliopistossa opiskellessani syömään vastani täyteen aina kun tarvetta oli, mutta en jaksanut ymmärtää, miksi kaupat heittävät täysin käyttökelpoista ruokaa roskiin. Niinpä minäkin osallistuin opiskeluaikoina varsin jännittäville pimeän ajan tutkimusretkille roskakatoksiin. Onnistuneen kierroksen jälkeen valmistimme usein yhdessä muiden dyykkarien (engl. dumpster diving) kanssa ruokaa kertaalleen roskiin päätyneistä, mutta täysin kunnollisista aineksista.

Ruokaa ei ole koskaan tuhlattu yhtä paljon kuin nykyään, mutta paradoksaalisesti samaan aikaan kasvavat myös avuntarvitsijoiden leipäjonot. Onneksi Viron ruokapankki, Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö, pelastusarmeija ja monet muut toimijat tekevät kauppaketjujen kanssa ihailtavaa yhteistyötä ja jakavat ruoka-apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsevat. Täytyy vain toivoa, että leipäjonot lyhenevät ja sekä kaupat että ihmiset ottavat vastuuntuntoisemman kuluttamisen sydämenasiakseen.