Julkaistu: 3. tammikuuta 2011

Meelis Muhu

Jenni Kavén

Elon toimitus tavoitti ohjaaja Meelis Muhun (s. 1972) Tallinnasta kesken Tallinn Black Nights Film Festival -elokuvafestivaalin kiireiden. Tänä vuonna Muhun omia elokuvia ei ollut festivaalin ohjelmistossa, mutta vuoden 2009 antia olivat uudet antropologiset Kihnusta kertovat elokuvat Kihnu kosjad ja Kihnu pulm, jotka näytetään myös tammikuussa 2011 Suomessa. ”Joka festivaalille ei riitä elokuvia. Teen dokumenttia keskimäärin kahdesta kolmeen vuotta, mikä kului myös Kihnu-elokuvien valmisteluun. Olen erittäin iloinen, että DocPointista on tullut yksi elokuvasilta Suomenlahden yli. Elokuvantekijöiden yhteistyö on ollut antoisaa, ja naapurisuhteet kukoistavat elokuva-alalla.”

Meelis Muhu

Meelis Muhu

Järvamaalla syntynyt Meelis Muhu on käynyt koulunsa Paidessa, opiskellut Tallinnassa kaksi vuotta johtamista ja sen jälkeen suunnannut vuonna 1992 Tallinnan (pedagogiseen) yliopistoon opiskelemaan elokuva- ja televisio-ohjausta. Sillä tiellä monien ETV:n ohjelmien tuottajana toiminut Muhu on edelleen: ”Luova työ veti minua puoleensa, valmistuin vuonna 1996, ja ryhdyin työskentelemään televisioprojektien parissa. Myöhemmin oli omien elokuvien vuoro. Olin kiinnostunut ohjauksesta, koska halusin nähdä, miten ihmisiä on mahdollista ohjata tiettyyn suuntaan ja saada heidät tekemään asioita. Myöhemmin aloin pitää dokumenttielokuvista, joissa kamera seuraa ihmisten tekemisiä, eikä ohjaajan oma rooli tule niin selvästi esiin.”

Meelis Muhu tunnetaan Virossa myös Varen roolistaan Jaan Krossin romaaniin perustuvassa ETV:n sarjassa Wikmanin pojat (Wikmani poisid). Lisää rooleja Muhu ei kuitenkaan kaipaa: ”Näyttelemiselle oli aikansa. On hyvä oppia tuntemaan omat rajansa, mutta näyttelijällä pitää olla toisenlainen luonne.”

Antropologiaa ja dokumentteja

Viron kulttuuriministeriön elokuvaneuvoksena työskennellyt Muhu keskittyy nykyään pääosin elokuvantekoon, joka on työn lisäksi myös rakas harrastus. Meelis Muhu myös lukee vapaa-ajallaan, sekä askaroi Järvamaalla suvun maatalossa, jossa vanhemmat asustavat. Työsarkaa puolestaan riittää virolaisen elokuvan 100. juhlavuoden valmisteluissa.

Virolaisen elokuvan lähtölaukauksena pidetään vuotta 1912, jolloin Johannes Pääsuke tallensi Tartossa elokuvakamerallaan koelentäjä Sergei Utotškinin taitolentoa. Eesti film 100 -projektin tarkoituksena on elokuvaperinnön säilyttäminen ja nykyaikaistaminen, tutkimusmahdollisuuksien lisääminen ja virolaisen elokuvan arvostuksen lisääminen sekä Virossa että maailmalla.

Muhun seuraava oma elokuva liittyy Abhasian vanhoihin virolaisiin Sulevin ja Salmen kyliin. Kyseessä on jälleen uusi kulttuurihistoriallis-etnografinen dokumentti, jossa yritetään selvittää, miksi virolaiset aikanaan matkustivat Abhasiaan ja mitä kylien noin sadalle asukkaalle nykyään kuuluu. ”Tärkeää on löytää aihe, josta itse pitää, mutta hyvä olisi, jos se kiinnostaisi muitakin”, pohtii Muhu.

Elokuvakriitikko Kristiina Davidjants on kirjoittanut Eesti Päevaleht -lehdessä 31.?3.?2008 Meelis Muhusta ja hänen vuonna 2008 valmistuneesta Viron pronssipatsaskiistaa käsittelevästä Aljoša-elokuvastaan seuraavasti:
”Meelis Muhu on yksi harvoja virolaisia dokumentaristeja, joita kiinnostavat Viron muunkieliset asukkaat, suurelta osin tietysti venäläiset. Aihetta on kaiken kaikkiaan hyvin vaikeaa käsitellä. Yleistyksiä ja jälkikäteen myös syytöksiä on helppoa viljellä. Ohjaajan, joka ryhtyy käsittelemään venäläisaihetta, pitää olla varma itsestään, hänellä pitää olla selvä visio ja vakaa käsi. Muhulla epäilemättä on.”

Jo Meelis Muhun ensimmäinen oma elokuva, Meeleavaldaja (2003), käsitteli Sillamäen kaupungissa asuvaa eläkkeellä olevaa venäläisrouvaa, joka oli työskennellyt neuvostoaikana Sillamäen kaivoksessa. Vaikka yksityishenkilön ja valtion sukset menivät ristiin, rouva oli aina hymyileväinen ja toimelias. Muhun kiinnostuksenkohteena ovat ihmiset askareissaan:
”Pidän antropologisvaikutteisten elokuvien teosta, myös Aljošan ajatuksena oli seurata ihmisiä ja heidän reaktioitaan. Seurasin tarinaa, mutta en halunnut harjoittaa tutkivaa journalismia, vaan pyrin kuvaamaan objektiivisesti tapahtumien kulkua. Pronssipatsaskiistan aihetta on käsitelty paljon, se on jättänyt paljon arpia, mutta niitä ei ehkä ole vielä lääkitty aivan terveeksi. Välillä tekisi hyvää tarkastella asioita ulkopuolisen silmin ja ottaa etäisyyttä niihin.”

Muhu itse on kuitenkin tyytyväinen Aljošan saamaan huomioon: ”Elokuvistani juuri se onkin kiertänyt eniten festivaaleja ja antanut minullekin mahdollisuuden nähdä maailmaa. Sitä esitettiin muuten myös vuonna 2009 DocPointilla, ja vuonna 2010 se kiersi Puolassa ja Italiassa.”

Häävalmisteluja Kihnulaisittain

Häävalmisteluja Kihnulaisittain

Muhu puhuu Kihnusta

Kun Kihnu-elokuvien tuottaja Erik Norkroos tarjosi Meelis Muhulle syksyllä 2006 mahdollisuutta tehdä elokuva kihnulaisesta hääperinteestä, ohjaaja tarttui siihen saman tien. Hän ei tuntenut Kihnua ennestään, joten ensimmäisenä tehtävänä oli tutustua Kihnuun ja kihnulaisiin.

”Kihnussa asui elokuvan tekemisen aikoihin 555 henkeä, pysyviä asukkaita on alle 400. Voitte varmaan kuvitella, että saarella ei ole mahdollista asua kovin anonyymisti. Kihnulaiset tekevät kaikkensa kihnulaisen kulttuurin puolesta, mutta minä olin ulkopuolinen, mantereelta tullut, massakas. Tutustuminen tapahtui hiljalleen: kun minut nähtiin puhumassa jonkun kanssa, toisetkin ymmärsivät, että olen ihan hyvä tyyppi.”

Elokuvat Kihnu kosjad ja Kihnu pulm kertovat Kihnun saaren hääperinteestä ja niitä edeltävästä kosinnasta, kapioiden valmistamisesta ja muista häihin liittyvistä yksityiskohdista. Perinteisissä kihnulaisissa häissä sekä morsian että sulhanen ovat kotoisin Kihnun saarelta. Vuonna 2006 oli tiedossa, että saarelle suunnitellaan häitä. Viimeiset kihnulaiset häät oli pidetty jo vuonna 1994, joten niistä oli ehtinyt vierähtää jo aikaa. Saarella toimivat kulttuuriseurat, muun muassa Kihnu kultuuriruum -säätiö oli mukana järjestämässä perinteisiä hääjuhlia. Hääpari suostui juhliensa tallentamiseen.

”Kihnun saaren kulttuuri valittiin vuonna 2008 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, ja sen vuoksi saaren asukkaat pitivät kihnulaisen hääperinteen säilyttämistä tärkeänä, jotta sitä voitaisiin esitellä myös saaren ulkopuolella, ei vain ulkomailla, vaan mantereella asuville virolaisillekin”, kertoo Meelis Muhu.

Vuonna 2006 sulhanen, Meelis, kosi morsianta, Railia, jonka jälkeen voitiin ryhtyä valmistautumaan häihin. ”Saaren naiset kokoontuivat säännöllisesti morsiamen luokse valmistamaan kapioita, pirtanauhoja, lapasia ja sukkia. Vanhemmat naiset kertoivat omia häämuistojaan, harjoiteltiin lauluja”, kertoo ohjaaja.

Kapioiden tekoa

Naiset kokoontuivat tekemään kapioita

Meeliksen ja Railin häissä vanhat kihnulaisperinteet sulautuivat osittain yhteen uusien tapojen kanssa. Kihnun saari on ollut eristyksissä mantereelta, joten siellä vanhat tavat ovat säilyneet muuttumattomina kauemmin kuin muualla. ”Mitä enemmän matkustellaan, sitä enemmän vieraat tavat vaikuttavat kulttuuriin. Eihän morsiuskimpun heittokaan kuulu kihnulaiseen hääperinteeseen,” vahvistaa Meelis Muhu.

Kihnulaisille meri on tärkeä. Kalastus, hylkeenpyynti ja merenkulku ovat olleet kihnulaisten pääelinkeinoja. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Kihnulla oli yli 60 purjelaivaa. Kihnulaiset miehet ovat viettäneet suurimman osan ajastaan merellä, kun taas naiset ovat vaalineet saaren kulttuuriperintöä: käsityötä, kansantansseja, lauluja. Nykyään elämänmeno on kovin toisenlaista, mutta perinteistä pyritään pitämään kiinni.

”Hääperinteen uutena osana on 1900-luvun alussa alkanut parisuhteen rekisteröinti ensin mantereella. Sen jälkeen hääpari matkustaa mantereelta veneillä Kihnuun, jossa oma yhteisö ottaa heidät vastaan. Morsiamen valkoinen hääpuku vaihtuu perinteiseen kihnulaiseen, ja vihkiminen tapahtuu kirkossa kihnulaiseen tapaan”, Meelis Muhu kuvailee.

Uusi aika on tuonut mukanaan muitakin muutoksia. Enää kihnulaismiehet eivät välttämättä kalasta ammatikseen: ”Raili ja Meelis asuvat edelleen Kihnussa, mutta Meelis käy töissä mantereella ja ulkomaillakin,” ohjaaja kertoo.

Kysyttäessä, mitä ohjaaja oppi kihnulaisten luona elokuvaa tehdessään, vastaus on heti selvä: ”Tärkeintä elokuvanteossa on, että sydän on avoin ja mieli vastaanottavainen, ja niin tässäkin tapauksessa. Ihmisiä pitää kohdella kunnioituksella.”


Elo 1/2011


Lue myös


Design
Jaana Vasama

Kun intohimona on puu

Raul Abner suunnitteli ja valmisti ensimmäiset huonekalut omaan kotiinsa. Suunnittelu ja toteutus lähtivät omista tarpeista. Muotoilun lähtökohdat ovat pysyneet 40 vuotta samoina, edelleen uusi tuote syntyy…
subject

Riho Laurisaar

Helsinki-Tallinn Express

Eestlasest soomlaseks muutunud Antto Terras kirjutab raamatuid seepärast, et mitte kunagi enam kaubakeskustes sulisid taga ajada. Seda jõudis ta Helsingi Stockmannis teha 18 aastat. Ja ta tegi seda tööd,…
subject

Matkan varrella
Tapio Mäkeläinen

Viinistun taidemuseo

KUMU Kadriorgissa ja Lennusadam Kalamajassa sekä nyt viimeisimpänä Viron uusi kansallismuseo ERM Tartossa – kaikki Viron viime vuosien suurimpia yleisömagneetteja – myös meille suomalaisille – ja ne kaikki…
subject