Julkaistu: 27. toukokuuta 2020

Näkemiin Neuvostoliitto

Katariina Suurpalo

Näkemiin Neuvostoliitto on ensimmäinen inkerinsuomalainen elokuva, ja sillä on monta tarinaa kerrottavanaan. Lauri Randlan omaelämäkerrallisen, värikkään, monikielisen ja -kulttuurisen elokuvan tavoite on upota sekä suomalaisiin että virolaisiin.

”Vaikka elämä Suomessa olikin erilaista, sain havaita, että ihmiset olivat kaikkialla samanlaisia. Jos Neuvostoliitossa ihmisellä oli rahaa, mutta ei tavaroita, joita ostaa, lännessä se oli vain päinvastoin.”

Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvan päähenkilö Johannes Tarkkinen jättää hyvästit Neuvostoliitolle, mutta kuten aina, tässäkin lapsen näkökulmasta kerrotussa tarinassa tärkeintä ei ole tausta eikä olosuhteet, vaan ystävyys, rakkaus ja lojaalius. Tallinnassa asuvat lapset eivät ymmärrä yhteiskunnan muutosta, Neuvostoliiton hajoamista eivätkä viron kielen taidottomina omaa huono-osaisuuttaan uusissa oloissa. Tuo kaikki on tärkeää tapahtumien kannalta, mutta lasten tarinassa tärkeintä on, että he pitävät yhtä, vaikka muut yrittävät heidät erottaa.

Näkemiin Neuvostoliitto on inkerinsuomalaisen ohjaajan Lauri Randlan ensimmäinen täyspitkä elokuva. Se on tuotettu suomalais-virolaisena yhteistyönä. Randla on myös käsikirjoittanut omiin lapsuudenkokemuksiinsa perustuvan elokuvan. Tartosta kotoisin oleva Randla on valmistunut Aalto-yliopistosta elokuvaohjaajaksi vuonna 2015, ja hän on ohjannut useita lyhytelokuvia, joista vuonna 2016 valmistunut musta komedia Mausoleum on saanut useita kansainvälisiä palkintoja. Kuten Näkemiin Neuvostoliiton Johannes, myös Lauri Randla muutti vanhempiensa kanssa Suomeen vuonna 1991 Mauno Koiviston kutsusta.

Johanneksen varhaista elämää leimaa erilaisuus ja eristyneisyys. Sillamäen suljetussa kaupungissa häntä kiusataan ei-venäläisenä. Virolaisia, joiksi venäläislapset inkeriläisestä perheestä tulevan Johanneksen laskivat, pidettiin epäilyttävinä. Johannes asuu isovanhempiensa kanssa, kapinallinen äiti opiskelee Tallinnassa, isästä ei ole tietoa. Pian koko perhe muuttaa pakon edessä Tallinnaan. Venäjänkielisellä Sillamäellä varttunut Johannes ei tietenkään osaa viroa, joten hän joutuu heti virolaislasten kynsiin. Pelastus ja ystävät löytyvät tšetšeeneistä, jotka vaikuttavat kokevan olonsa yhtä ulkopuolisiksi. Randla on kertonut, että Suomeen tultuaan hän joutui taas kiusatuksi, tällä kertaa neukkulapsena.

Elokuvaa mainostetaan lennokkaana draamakomediana. Lennokas ei ehkä ole ensimmäinen sana, joka siitä tulee mieleen. Tämä ei ole moite, päinvastoin. Näkemiin Neuvostoliitto luottaa rauhallisiin kohtauksiin, myöskään musiikki ei hyökkää katsojan kuuloa vaurioittamaan, ärsykkeitä ei ole liikaa. Ehkä tällä tavalla pyritään tavoittamaan jotain neuvostoajan tasapaksuisuudesta, sillä vaikka taustalla eletään kuohuvaa 80-lukua, eivät Tarkkiset eivätkä tšetšeeninaapurit Johanneksen äitiä lukuun ottamatta elä ajan hermolla.

Elokuvan juoni kulkee kuitenkin reippaasti eteenpäin ja tapahtumia riittää. Monet Neuvostoliiton absurdiudet naurattavat, mutta hymy nousee huulille yhtä paljon perheen kesken tapahtuvista kommelluksista. Näkemiin Neuvostoliitto on hyvän mielen elokuva, jossa katsoja luottaa siihen, että lopulta kaikki selviävät. Elokuvaa mainostetaan monille tutuilla neuvostovitseillä, mutta itse elokuvassa banaanin syöminen tai kaikenlainen lahjonta ei nouse pääosaan. Näkemiin Neuvostoliitto on paljon syvällisempi kuin mitä se antaa ymmärtää. Johanneksen perhe on eriskummallisuudestaan huolimatta lämmin ja rakastava. Naiset riitelevät ja miehet ryyppäävät, mutta koko ajan pidetään yhtä.

Elokuvan monikielisyys herättää kunnioitusta, Näkemiin Neuvostoliitossa puhutaan venäjää, inkeriä ja viroa, Suomessa esitettävässä versiossa kertojaääni puhuu suomea, Virossa viroa. Lauri Randla kertoo monikielisyyden olleen luonnollinen valinta. ”Toivoin alusta alkaen, että se nähtäisiin positiivisena, eikä haastavana asiana. Elokuvasäätiöt itseasiassa pitivät juuri monikielisyyttä yhtenä tarinan valteista.” Randlalle itselleenkin kielet ovat hyvin tärkeitä, ja hän havaitsee eri kulttuurien erilaisia ajatustapoja juuri kielestä. Monikielisen ja -kulttuurisen elokuvan tekemisessä sai Randlan mukaan olla kuitenkin tarkkana, että vitsit saavuttavat katsojat mahdollisimman universaalilla tavalla eivätkä putoa nk. lost in translation -kuoppaan.

Ei ole ollenkaan itsestään selvää olettaa, että suomalainen suuri yleisö samastuisi venäjänkieliseen poikaan. Luultavasti näin kuitenkin käy, kunhan elokuva vain pääsee teattereihin. Randla toivoo Näkemiin Neuvostoliiton uppoavan sekä suomalaisiin että virolaisiin, vaikka he todennäköisesti katsovat sitä hieman eri näkökulmista. ”Yksinäkökulmainen elokuva on yleensä sisällöltään kuollut, sillä elämä ei ole yksinäkökulmaista, kuin vain kriisitilanteissa. Toivon, että molemmat pystyvät samastumaan Johannekseen, jolla on universaali tarina maaperästä riippumatta. Hänen tarpeensa ovat tulla rakastetuksi ja löytää identiteettinsä samalla, kun maailma ympärillä muuttuu”, Randla kertoo ja lisää, ettei Johanneksella ole selkeää kansallista identiteettiä. Elämä usean kulttuurin välissä on Randlan mukaan arkipäiväistymässä. Tämä näkyy myös suomalaisten ja virolaisten välillä, sekaperheet eivät ole enää harvinaisia, Randla toteaa.

Kriitikoilta kiitosta saanut Johannesta esittävä Niklas Kouzmitchev löytyi Randlan mukaan melko nopeasti ehdokkaiden joukosta. ”Koska murre, jota isovanhempani puhuivat kotonaan, oli muuntautunut inkerinmurteen ja Venäjän sekoitukseksi, tarvittiin poika, joka puhuisi suomea ja venäjää. Niklakselle oli luonnollista puhua monella kielellä, joten uusien fraasien oppiminen sujui häneltä hyvin orgaanisesti. Näin ollen päästiin enimmäkseen keskittymään näyttelemiseen, eikä vain oikein ääntämiseen.” Johanneksen isovanhempien herkulliset roolit tekevät loistavat virolaiset näyttelijät Ülle Kaljuste ja Tõnu Oja. Johanneksen äitiä näyttelee sekä suomea että venäjää äidinkielenään puhuva Nika Savolainen.

Mitä Näkemiin Neuvostoliitto sitten antaa inkeriläisille? Ehkä osoituksen heidän olemassaolostaan? Tarinan, jollaista ei ole aikaisemmin suurelle yleisölle näytetty.

Helena Miettinen toteaa Inkeri.fi -sivustolla elokuvan avaavan uusia ikkunoita inkerinsuomalaisuuteen: ”Näkemiin Neuvostoliitto avaa puolestaan uusia ikkunoita inkeriläisenä olemiseen ja tuulettaa perinteistä inkeriläistä kärsimyskeskeistä elämäntarinan kerrontatapaa.” Meille muille se antaa myös harvinaisen mahdollisuuden kuulla inkerin murretta. Lauri Randla on kertonut toivonsa tämän elokuvan edes hieman hidastavan katoavan murteen kuolemaa.

Lauri Randlan inkeriläisen perheen ja isovanhempien tarinassa on vielä paljon kerrottavaa. Toivottavasti saamme nähdä lisää tätä lämmintä, vaikeista ajoista ja aiheista huolimatta osoittelematonta kerrontaa.


Elo 3/2020