Viron kielen taito on Virossa melkoinen aikapommi puheenaiheeksi. Kun sitä hieman sohii sopivasta kulmasta, jossain räjähtää ennemmin tai myöhemmin.
Viron ainoa virallinen kieli on viro, mutta itärajalla Narvassa kaupunginvaltuuston istuntokieli oli vielä vähän aikaa sitten venäjä. Perusteluksi kerrottiin käytännön helppous. Voidaan tietenkin kysyä, mitä väliä sillä on, vaikka viroa ei osattaisikaan? Pari sukupolvea sitten vieraan vallan ikeestä vapautuneille kyse on valtioidentiteetistä ja lojaalisuudesta. Valtion toiminnan kannalta on myös puhtaan käytännöllisestä näkökulmasta olennaista, että kaikki asiat hoidetaan yhdellä kielellä.
Viron kielen taito ei ole vähämerkityksinen asia myöskään valtion turvallisuuden kannalta. Viron turvallisuuspolitiikka tukeutuu periaatteeseen, jonka mukaan maata puolustaa koko kansa. Jos osa kansalaisista ei osaa maan virallista kieltä, herää väistämättä kysymys, voivatko he olla osa yhteistä puolustussuunnitelmaa. Virolla ei ole varaa tilanteeseen, jossa kantahenkilökunta ja varusmiehet eivät ymmärrä toisiaan kielitaidottomuuden takia. Kielellinen sirpaloituminen on turvallisuusriski.
Mitä sitten pitäisi tehdä, elleivät varusmiehet osaa viroa? Sanakirja tyynyn alla ei tee kenestäkään kielitaitoista yhdessä yössä. Kielikysymyksen aikapommi räjähti taannoin juuri puolustusvoimissa, kun herkkä aihe otettiin tarkempaan tarkasteluun. Virossa tulee vuosittain kutsuntaikään satoja nuoria miehiä, jotka eivät osaa viroa käytännöllisesti katsoen lainkaan. Puolustusvoimat on joutunut opettamaan ummikoille viroa ennen kuin nämä ovat päässeet varusmiespalveluksessaan varsinaisten sotilastaitojen opiskelun pariin. Nyt parlamentin puolustusvaliokunta päätti yksimielisesti, että käytäntö on puolustusvoimille liian raskas eikä varusmiespalvelukseen ole jatkossa pääsyä, jos kielitaito on riittämätön. Päätös koskettaa noin viidesosaa kutsuntoihin osallistuvista.
Parlamentti hyväksyi lakiehdotuksen, mutta Virossa presidentin on lain vahvistamismenettelyn yhteydessä arvioitava lain perustuslainmukaisuutta. Tässä tapauksessa presidentti Alar Karis totesi, että lakiehdotus rikkoo perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta.
Viron perustuslaissa, jonka noudattamista tasavallan presidentti samaten valvoo, säädetään myös Viron kansalaisten velvollisuudesta osallistua maanpuolustukseen. Osana yleistä asevelvollisuutta miesten on suoritettava varusmiespalvelus 18–27-vuotiaana. Naiset voivat hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen.
Varusmiespalvelus ja sen aikana saatava koulutus ovat olennaisia, sillä Suomen tavoin myös Viron puolustuksessa vahva reservi muodostaa henkilöresurssin rungon, ja sodanaikainen maanpuolustus tukeutuu ennen kaikkea koulutettuun reserviin eikä suureen ammattiarmeijaan.
Rauhan aikana Viron puolustusvoimat on henkilöstöltään suhteellisen pieni organisaatio: jatkuvassa valmiudessa on noin 4 200 vakinaisessa palveluksessa olevaa henkilöä. Koulutuksen saaneita reserviläisiä sen sijaan on kymmeniä tuhansia. Reserviläisarmeijamallin toiminta edellyttää, että varusmiespalveluksesta saadaan vuosittain riittävästi uusia reserviläisiä, jotka voivat tarvittaessa tarttua aseisiin.
Mutta jos varusmies ei osaa viroa eikä siksi ymmärrä, mitä häneltä halutaan tai vaaditaan, hyvän reservin rakentaminen on vaikeaa. Tulenjohdon tai käskynantojen ymmärtämiseen tarvitaan toisenlaista kielitaitoa kuin ruoan tilaamiseen ravintolassa, jossa käsiä ja kekseliäisyyttä apuna käyttäen on hyvät mahdollisuudet saada sitä, mitä tilaa.
Puolustusvoimien pääesikunnan opinto-osaston päällikkö, eversti Margot Künnapuu totesi Viron yleisradiolle, että puolustusvoimille on ongelma, jos sen riveihin tulee sotilaita, jotka eivät ymmärrä ohjeita, käskyjä eivätkä koulutuksen sisältöä.
Künnapuun mukaan ongelma ei rajoitu siihen, että tarvittavat asiat on tehtävä viron kieltä taitamattomille sotilaille tiettäviksi käsiä, jalkoja ja ilmeitä käyttäen. Lisärasitteen tuo se, että viron kieltä hyvin osaavat venäjänkieliset sotilaat päätyvät ikävään välikäteen joutuessaan jatkuvasti tulkkaamaan aseveljilleen sitä, mistä puhutaan ja mitä täytyy tehdä.
Suuri osa kielitaidottomista sotilaista varmasti oppisi kielen palveluksen aikana. Jokainen on kuullut tarinoita virolaispojista, jotka vanhan vallan aikana lähtivät neuvostoarmeijaan osaamatta sanaakaan venäjää. Aikakauden tapojen mukaisesti kielitaito juurrutettiin usein väkivaltaa käyttäen, mutta tulosta syntyi ja kahden tai kolmen vuoden armeijareissulta kotiin palatessaan nuoret osasivat ainakin kiroilla venäjäksi paremmin kuin äidinkielellään.
Eversti Künnapuun mukaan tämä malli ei nykyoloihin sopeutettunakaan ole toimiva, sillä puolet varusmiespalveluksesta suoritetaan tuolloin kielenoppimisen tahdissa, jolloin varsinainen sotilaskoulutus kärsii pakostakin: ”Puolustusvoimien puolesta voin vain toistaa viestiä, että huonosti kieltä osaavien kouluttaminen on olennaisesti tehottomampaa. Heidän koulutuksensa tehottomuus häiritsee myös muiden tehokasta koulutusta”, Künnapuu muotoili Viron yleisradiolle.
Puolustusvoimien kielijärjestelmään kajonnut parlamentti päätti, että jatkossa varusmiespalveluksen voisivat suorittaa vain ne miehet ja naiset, jotka ovat saavuttaneet viron kielessä vähintään taitotason B1 eli ymmärtävät ja pystyvät seuraamaan puhetta heille tutuista aiheista. Samaten heidän on kyettävä ymmärtämään pidempiä tekstejä ja pystyttävä itse laatimaan lyhyitä tekstejä tutuista aiheista, kuvailemaan tapahtumia ja lyhyesti perustelemaan näkemyksiään. Esimerkiksi yksityiskohtien ymmärtämisessä on kuitenkin tällä kielitaitotasolla vielä haasteita.
Presidentin kanssa samalle kielteiselle kannalle asettui joukko julkisuuden henkilöitä, joiden kansallismielisyyttä ei ole mitään syytä epäillä. He näkevät puolustusvoimien lähtökohdassa ristiriidan. Valtio pyrkii edistämään koko väestön viron kielen taitoa ja tukemaan integraatiota, mutta jos puutteellinen kielitaito estää pääsyn varusmiespalvelukseen, tarjoutuu samalla tilaisuus vältellä mahdollisesti epämiellyttävältä ajanhaaskaukselta vaikuttavaa velvollisuutta. Monissa tapauksissa uudistus voi selvästi vähentää motivaatiota viron opiskeluun. On myös muistettava, että palvelukseen ei hyväksytä tai olla hyväksymättä todellisen kielitaidon, vaan kielitaidon todistavan asiakirjan perusteella. Eli jos osaa kieltä, mutta kielikoe on tekemättä, lakimuutoksen voimaan tultua kukaan ei voi enää tulla pakottamaan varusmiespalvelukseen.
Jättäessään lain vahvistamatta presidentti Alar Karis totesi, että Virossa olisi parannettava mahdollisuuksia kielitaidon kehittämiseen juuri ennen asepalvelusta, vaikka sitten tekemällä opiskelusta velvoittavaa. ”Lainsäätäjällä on mahdollisuus tehdä valinta, jossa varusmiespalvelus yhtenäistää kielitaitoa. Nyt tavoite pyritään kuitenkin saavuttamaan siten, että siitä hyötyvät ne, jotka eivät ole oppineet kieltä riittävästi”, presidentti sanoi.
Laissa on pari erityisesti ajatuksia herättävää kohtaa. Ne nuoret, jotka eivät osaa viroa, mutta haluaisivat palvella Viron puolustusvoimissa, eivät enää pääsisi riviin. Kielitaidon kartuttaminen kurssilla ei ole kaikille luontaisin tapa oppia, ja moni muuten toimelias nuori saattaa lyödä hanskat tiskiin pelkästään tästä syystä. Viro puolestaan voi menettää hyviä varusmiehiä ja reserviläisiä, jotka olisivat vaikeina aikoina valmiina puolustamaan kotimaataan.
Myös integraationäkökulma pääsee usein unohtumaan. Itä-Virumaalla venäjän- ja vironkielisen väestön välillä ei ole käytännöllisesti katsoen minkäänlaista kontaktia toisiinsa. Varusmiespalvelus on ollut lukemattomille venäjänkielisille nuorille ensimmäinen henkilökohtainen kosketus vironkielisiin ikätovereihin. Vuosi samoissa tuvissa ja teltoissa voisi jatkossakin tehdä heistä ties kuinka hyviä ystäviä. Aseveljiä.
Toisaalta julkisuudessa kuulee myös pohdittavan, ovatko venäjää puhuvat nuoret, jotka eivät edes halua oppia viroa, ylipäätään lojaaleja Virolle. Miksi valtion pitäisi tarjota heille sotilaskoulutus, jos on mahdollista, että he käyttävät sitä meitä itseämme vastaan? Tältä osin on tarkasteltava kielitaidottomuuden syitä. Kun varttuu ympäristössä, jossa ei puhuta viroa ja koulusivistys hankitaan venäjäksi, viron oppimiselle ei ole suurta tarvetta. Ei myöskään ole salaisuus, että liian ahkeraa viron kielen opiskelijaa saatetaan joissakin osissa Viroa katsoa yleisemminkin kieroon. Valtio kyllä koettaa tehdä voitavansa ja on aloittanut siirtymän kokonaan vironkieliseen kouluopetukseen, mutta tämän uudistuksen hedelmiä päästään poimimaan vasta noin kymmenen vuoden kuluttua.
Valtionpäämies palautti lain parlamenttiin, mutta puolustusvaliokunta ei näe edelleenkään syytä tehdä mitään muutoksia kertaalleen vahvistamatta jätettyyn lakiin. Valiokunnan puheenjohtaja Kalev Stoicescu totesi, että ellei nuori osa riittävän hyvin viroa, hän voi antaa panoksensa väestönsuojeluun tai yhteiskunnan elintärkeiden palveluiden tarjoamiseen tai ilmoittautua siviilipalvelukseen.