Runoilija Saima Harmajan syntymästä tulee tänä keväänä kuluneeksi sata vuotta. Hän syntyi 8. toukokuuta 1913 Helsingissä. Hänen lyhyeksi jäänyt, sairauden riuduttama elämänsä päättyi jo huhtikuussa 1937. Saiman isä filosofian tohtori Leo Harmaja ja äiti maisteri Laura Harmaja olivat molemmat kansantaloustieteilijöitä; äidin isä oli fennougristi Arvid Genetz, joka runoilijana käytti nimeä Arvi Jännes.
Saima Harmajan ensimmäinen runokokoelma Huhtikuu julkaistiin hänen ylioppilaskeväänään 1932. Toinen kokoelma Sateen jälkeen ilmestyi vuonna 1935 ja kolmas kokoelma Hunnutettu 1936. Postuumisti syksyllä 1937 julkaistiin vielä runokokoelma Kaukainen maa. Suureksi arvostelu- ja myyntimenestykseksi muodostui pari vuotta myöhemmin julkisuuteen tullut Laura Harmajan toimittama teos Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, josta on otettu lukuisia uusia painoksia. Kirjallisuudentutkija Pirkko Alhoniemi on arvioinut, että Saima Harmajan ”kehityskaari on lyhyt ja kesken nuoruutta katkeava, mutta linjaltaan eheä. Harmajan kokoelmat ovat kärsimyksen varjostamaa lyrikkaa, jossa kuolemantuntojen ohella leimahtelee väkevä elämisen- ja kokemisen hurma.”
Saima Harmaja kirjoitti ylioppilaaksi Suomalaisesta Yhteiskoulusta ja aloitti Helsingin yliopistossa syksyllä 1932 uusien kielten ja kirjallisuuden opinnot. Hänen ainoaksi arvosanasuorituksekseen jäi Yrjö Hirnille tentitty estetiikan approbatur. Jo ennen ensimmäistä opiskeluvuottaan Saima oli rakastunut Jaakko Holma -nimisen poikaan, jonka tunteet eivät kuitenkaan näytä olleen yhtä syviä. Saiman päiväkirjamerkinnöistä voi lukea, miten kuluttavia suhteen aiheuttamat jatkuvat henkiset myllerrykset olivat. Hän halusi saada elämänsä järjestykseen, ikään kuin etäisyyttä rakkauteensa, ja hän matkusti syyskuun jälkipuoliskolla 1933 Tarttoon, jossa viipyi kolme kuukautta; Suomeen hän palasi vasta joulun alla.
Tartossa Saima Harmaja asui Rütlien luona, perheessä, jonka isä Oskar Rütli oli juristi, liikemies ja poliitikko sekä toimi 1929–35 Suomen konsulina. Heidän ylellisessä kodissaan häntä kohdeltiin pikemminkin perheenjäsenenä kuin vuokralaisena. Saima sai osallistua Rütlien seuraelämään. Vapaa-aikanaan hän pelasi mielellään tennistä; pelitoverina oli tavallisesti rouva Triik, nuori maalari.
Tarton yliopistossa Saima Harmaja opiskeli viron kieltä ja kirjallisuutta, saksan kielioppia sekä italiaa. Hän piti suuresti Divina Commediasta, jonka oli saanut ylioppilaslahjaksi, ja Tartossa olivat erityisen mieluisia italialaisen professorin Flerin Dante-luennot. Saima ihailikin professoria kertomansa mukaan ”sydämellisellä ja naivilla tavalla”.
Saima Harmajan Tarton-kuukausista tarjoavat monipuolisen kuvan kotiin ja ystäville lähetetyt kirjeet sekä päiväkirja. Kirjeet ovat reippaita, monesti huumorin sävyttämiä, ja niissä kerrotaan opiskelusta, kulttuuriharrastuksista ja seuraelämästä, muun muassa kaupungin kahvilakulttuurista ja Hõimuklubin tilaisuuksista. Toisinaan kaivataan pikaista apua, koska menot ”ovat tehneet taloudellisen aseman horjuvaksi”. Päiväkirjamerkinnöistä taas välittyvät jatkuva koti-ikävä, yksinäisyys, rakkauden kaipuu ja huoli terveydestä. Onneksi läheinen sisar Outi toi marraskuun alussa vierailullaan vaihtelua elämään.
Saima Harmaja sai pian Tarttoon saavuttuaan tutustua paikallisiin kirjallisuus- ja taidepiireihin, joiden pariin hänet johdattivat August Anni (v:sta 1936 Annist) ja Aino Suits, joka tuolloin toimi yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden lehtorina. Aino Suits esitteli Saiman Henrik Visnapuulle, joka pyysi Saimaa lähettämään runoja kahvila Wernerin osoitteella. Kotiin kerrottiin kirjeessä, ”että Visnapuu on nykyään Eestin paras runoilija”.
Harmaja tutustui Tartossa myös muun muassa Kalevalan ensimmäiseen virontajaan M. J. Eiseniin, Gustav Suitsiin ja Friedebert Tuglasiin sekä Aino Kallakseen, josta kirjeessä on arvio: ”Hän on hyvin komea ja rakastettava. Kyllä mahtaa olla kamalaa olla diplomaatin rouva. Muutamien vuosien kuluttua he luultavasti unissaankin hymyilevät kiinnostuneesti.” Opiskelijaelämään Saima ei ollut kovin innokas osallistumaan. Hän ei jaksanut myöhään yöhön jatkuvaa juhlimista eikä pitänyt siihen liittyvästä alkoholin käytöstä. Suomalaisopiskelijoiden vierailusta hän kirjoitti paheksuvasti kotiin: ”Mutta ajatelkaa, että sitä kuuluisaa heimosiltaa siis rakennetaan alkoholilla!”
Helkavirret ja Kantelettaren jo virontanut August Anni oli Saima Harmajan ahkera seuralainen, jonka kanssa käytiin kävelemässä, syömässä ja teatterissa. Loppusyksystä heidän suhteeseensa tuli ilmeisesti tilapäistä eroottista viritystä, mikä auttoi joksikin aikaa unohtamaan huolen suhteesta Jaakko Holmaan mutta sai Saiman tuntemaan häpeää ja haluamaan pian kotiin. Viimeisessä Viron-matkan päiväkirjamerkinnässä, joka on tehty Tallinnassa, on ilmeisen kärjistettyä tilitystä: ”Mitä tahansa tapahtuukin, en voi palata Tarttoon sen jälkeen, mitä Annin ja minun välillä tapahtui. Hän unohtaa minut kyllä, kun olen poissa, mutta koska minä unohdan oman arvottomuuteni?”
Tarton-aikana Saima Harmajan viron taito parani. Hän leikitteli toisinaan kirjeissään sijoittamalla suomenkielisen tekstin lomaan viron sanoja: ”klo 5 on ülikoolissa akti K. Krohnin mälestuseksi”. Hän yritti myös kääntää virolaisia runoja. Vielä lokakuun lopussa Saima tuskaili Marie Underin parissa ja piti tätä tavattoman vaikeana. Mieleen oli jäänyt ”pitkän, käsittämättömän runon kauhea toisto: mina aga, ma ei maga. Sano se muutama kerta peräkkäin, niin on kuin olisit jo valvonut monta yötä.” Runo oli Unetuma laul. Myöhemmin Harmaja suomensi Elsa Enäjärvi-Haavion toimittamaan antologiaan Eestin runotar Marie Underin ja Henrik Vismapuun runoja. Hän on kääntänyt esimerkiksi Underin tunnetun sonetin Sirelite aegu (Sireenien aikaan).
Marraskuussa Saima Harmaja lähetti kotiväelle osoittamansa kirjeen yhteydessä Sunnuntailiitteeseen tarkoitetun kirjoituksen Melkein mutta ei aivan. Hauskoja kielellisiä havaintoja naapurimaasta. Siinä tarkastellaan viron ja suomen sanastosuhteita, jotka voivat tutuntuntuisissa tapauksissa ollakin ongelmallisia, aiheuttaa ”hermostuttavan tunteen”. Hän tuo muun muassa sellaisia esimerkkejä kuin rahvas 'kansa', piimapudel 'maitopullo', kingsepp 'suutari', halb 'huono', magu 'maha', hingekarjane 'sielunpaimen' ja vaimu vägi 'hengen voima'. Ja miksi sateenvarjokorjaamon ovella on kyltti Vihmavarjude parandamine? Se tuntuu olevan monien muiden Viron kylttien tavoin yksinkertaisesti vain siksi, että arvaaminen olisi vaikeampaa. Sanassa haigemaja 'sairaala' on suorastaan runollista voimaa. ”Jos Virossa sanoo ma suren, se merkitseekin minä kuolen. Eikö se ole syvällistä?”
Saima Harmaja kirjoitti Tartossa viettäminään kuukausina useita runoja, mutta erityisiä tarttolaisia tai laajemmin virolaisia aihelmia niissä ei ole lukuun ottamatta vieraalla maalla podettua koti-ikävää. Viron runosatoa ovat muun muassa Kultaisia lehtiä, positiivisen ja negatiivisen vaihtelua elämässä kuvaava Pohjaan asti, Koti-ikävä sekä Levoton uni, jossa on kaipuuta kotimaahan ja rakkaan läheisyyteen:
Yötuuli pilviä vie pohjaa päin.
Ma heräsin. Niin pahaa unta näin.
En nuku, en. Yötuuli pilvet kantaa
maan yli, meren, kohti Suomen rantaa.
Etäällä, pimenneinä, kohoaa
ne kauniit tornit, joit´ en nähdä saa.