Kai Aareleid

Salaelud

Varrak, 2018

Tallinnalaisen Kai Aareleidin käsi on käynyt maassamme hyvästi, sillä Outi Hytösen suomentaman romaanin Korttitalo (S & S, 2018) lisäksi viime ja tämän vuoden saavutuksiin on lukeutunut Ntamon julkaisema runokokoelma Lue minua sekä Parnassossa ilmestynyt novelli Heidän viimeinen suvensa. Aareleid on tällä rannalla usein nähty vieras milloin missäkin, muun muassa Martin markkinoilla.

Parnassoon päätynyt novelli ansaitsee maininnan siksikin, että sen alkuteksti sisältyy tässä käsiteltyyn novelli- ja miniatyyrikokoelmaan Salaelud. Otsikkoonsa ”salaiset elämät” ujuttanut teos sisältää useita aiemmin, lähinnä Loomingissa julkaistuja tekstejä – itse asiassa niitä on kirjassa määrällisesti tasan puolet. Niistä taas kannattaa nostaa erikseen esiin novelli Tango, jolla tekijä kuittasi Tuglaksen novellipalkinnon vuonna 2013. Eikä suotta, sillä se on tavattoman onnistunut juonekas leikki yksityiskohtien sävyttämistä ihmissuhdetilanteista ja niiden seurauksista.

Salaelämäin luonnehdinta ”novellikokoelmaksi” siinä kuin tekijän esikoisen Vene veri (’Venäläisverta’, 2011) tai Korttitalon (Linnade põletamine, 2016) määrittäminen ”romaaneiksi” osuvat kaikki hieman harhaan. Kokonaisuus kun hahmottuu jokaisessa impressioiden, tunnelmien ja tuokiokuvien kautta. Ne taas toimivat omin päinkin eli jäävät lyhyiksi miniatyyreiksi tai kasvavat luvuiksi tai novellin pituuteen. Milloin mitenkin.

Jotain on silti muuttunut matkalla kohti salaisuuksia. Kun edeltävässä proosassa tunnelmat kiinnittyivät muistoihin ja vahvasti symbolisiin paikkoihin (Pietari, Tartto), niin Salaeloissa lokaalisuus vaihtelee ja teosta parfymoivat monenlaiset tekstit niin pituudeltaan kuin sävyltään, vakavuudeltaan ja vallattomuudeltaan. Kokoelma ei antaudu mihinkään valmiiseen muottiin. Kustantajan markkinaponnistuksissa teos on toki suunnattu naisille, mikä sisällön sijasta on kuitenkin vain tavanomaista peliä ostamisen kliseillä.

Kirjan ääripäistä mainittakoon aloitustarina Süütus, jonka koskettava tragiikka kasvaa lasten viattomista leikeistä. Lyhyen ja luonnosmaisen Miehen tuoksun taas voi jo nimessään tulkita kanamaiseksi naiselvistelyksi – mikä on ihan kivaa sekin – mutta samalla se on myös taitavaa pilaa viihdekirjallisuuden iänikuisista kliseistä. Salaisten elämien muista tuokiokuvista Paremad päevad saa pohtimaan, mitä pikku saarelaistarinassa oikein tapahtuu ja kenen välillä – vai tapahtuuko siinä lopulta mitään? Staattisuuskin on toki tulos, mutta mieleeni nousi myös epäilys impressioiden vaaroista.

Ilahduttavan kauaskatseista Salaisissa eloissa on lupaus tulevaisuudesta, jonka kirjailijattaren puolesta tekee eteerinen ja tiukkaan salaperäisyyteen verhoutunut Milla S. Teik. Jatkuvuutta sekin, että virolaisessa kirjallisuudessa jo tasan sata vuotta seikkaillut A. Valdes on saanut ”rintaperillisen”, joskohta taustalla vilahtaa myös kansainvälisiä nimiä. Ja vaikka Valdes ei ikääntymisestään huolimatta ole osoittanut herpaantumisen merkkejä, niin toki nuori ja nätti Miss Take on tervetullut vierailija paitsi Salaperäisiin elämiin niin parnassolle yleensä.

Hannu Oittinen

Elo 1/2019