Runoilija Ville Hytönen rankaisee jälleen kerran lukijakuntaansa Viro-aiheisella teoksella, ja tällä kertaa hänen kirjansa kantaa nimeä Toisten virolaisten valtakunta. Viroon muuttanut, mutta Suomessa julkaiseva Hytönen on runoilijuuden ohella myös ihan oikea kirjailija ja myös Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja, mutta tuoreimman teoksensa on hän naputellut kasaan juurikin lyyrikon ominaisuudessa.

Toisten virolaisten valtakunta koostuu kymmenistä mielipidekirjoituksista. Ahkera Ville ei ole näköjään malttanut viettää edes Tallina–Helsinki -välisiä työmatkojaan kaljatuopposen äärellä, vaan on paukutellut vimmalla menemään, ja editoinut kasaan nyt käsillä olevan suurteoksen. Virosta julkaistaan Suomessa yleensäkin vähän. Matkakirjoja ei kannata kustantaa, koska maa sijaitsee liian lähellä Suomea, ja sikäläisiä kaunokirjailijoita ei kannata kääntää, koska niitä teoksia ei taas osta kukaan.

Itseään vironsuomalaiseksi kutsuva Hytönen sukeltaa valtakunta-analyysissään syvään päähän. Jopa niin syvälle ja sameisiin vesiin, että teos avautuu parhaiten ainoastaan sellaiselle, joka tuntee ja tietää Viron olot hyvin ennestään. Lukijan täytyy myöskin olla perillä kirjallisuustieteen ja yhteiskuntahistorian spesifeimmistä termeistä – muussa tapauksessa pitää jatkuvasti laulattaa Googlea, jotta pysyy mukana Hytösen käsitekimarassa. Kirjailija rakastaa liiaksi taustaansa anarkistina, ja raahaa tuota kivirekeä perässään myös tässä teoksessa. Viro Virona, Ville hyvä, 1900-luvun ranskalaiset semiootikot ja saman aikakauden venäläiset runoilijat ansaitsevat tulla mainituiksi muissa yhteyksissä.

Toisten virolaisten valtakunta on silti sisällöllisesti kunnianhimoinen ja ansiokas teos. Kymmenen kesän verran Virossa asunut kirjailija käsittelee rohkeasti kansojemme välisiä suhteita. Kuka kukin on –teoksesta ei tarvitse enää laatia Viro-Suomi -versiota, Hytösen kirja täyttää sen tehtävän. Virolaiset esitellään tässä laadukkaalla tavalla toisenlaisina, kohtaloonsa alistumattomina ja vähän mystisinäkin veijareina. Hytösen reissuraportti nostaa valokeilaan myös pitäjistä pienimmät ja kansanvalistajista unohdetuimmat, ja jopa väittää, että Viro on eräänlainen ”luvattu maa” syvästi tuntemaan kykeneville. Vaikka aivan jokainen virolainen ei ole luonteeltaan vapaustaistelija eivätkä ihan kaikki Telliskiven ravintolat kestä asioimista, on kirjailija uudelle asuinmaalleen lojaali, ja fanittaa siksi pitelemättömästi myös nukkavieruisuutta.

Toisten virolaisten valtakunta voisi kestää paremmin aikaa, jos siitä olisi jätetty kokonaan pois hetkeen sidotut osiot, joiden parasta ennen -päiväys meni ennen painoprosessin alkamista. Kirjasta löytyy liiankin runsaasti päivän uutistapahtumien kommentoimista ja nyt, vuonna 2024, jo kaukaiselta tuntuvan koronaepidemian päivittelemistä. Niin ikään olisi voinut jättää hautarauhaan autolautta Estonian – Hytönen kun on parhaimmillaan havainnoitsijana, ei rikosreportterina.

Toisten virolaisten valtakunnassa Viro näyttäytyy kokoaan isommalta. Tälle Hytönen löytää myös erinomaiset perustelut. Virossa on tosiaan tehty sellaisiakin yhteiskunnallisia päätöksiä, joita välttelevät viimeiseen saakka isotkin eurooppalaiset valtiot. Virolaiset uhmaavat, kikkailevat ja pelaavat jokaisen käden loppuun asti. Kansojemme välisen Nostradamuksen tittelin ansaitseva Hytönen ennustaa aivan oikein, että Virosta on tulossa kuudes pohjoismaa. Elämisen laatutaso vaihtelee, mutta ainakin hintatasonsa kanssa ovat virolaiset Suomea alvin verran edellä. Lienee enää ajan kysymys, milloin rakverelaisilla pelloilla nähdään ensimmäiset suomalaiset mansikanpoimijat.

Toisten virolaisten valtakunta täytyy kääntää viroksi. Teoksen teemat ja käsittelykulmat ovat silti sellaisia, että eniten niihin tulisi perehtyä juuri virolaisten. He kun ovat mahtaviksi paisumisen kiireissä unohtaneet omat perusasiansa.