Suomihan on kymmenien tuhansien järvien maa, mutta Virossakin on noin 1200 järveä ja tekojärveä, joiden pinta-ala on vähintäänkin yksi hehtaari. Esiteltäväksi valitsin Ülemisten järven Tallinnasta läheltä lentoasemaa ja Tarttoon vievää valtatietä, koska monet Virossa käyneet suomalaiset ovat järven nähneet ja koska järveen liittyy monta mielenkiintoista faktaa ja tarinaa, jotka ovat kuitenkin useimmille suomalaisille tuntemattomia.
Ülemisten järven pinta-ala on yli 950 hehtaaria, pituus 4,1 km, leveys 3,2 km, keskisyvyys 2,5 m, mutta syvin kohta noin kuusi metriä. Järvi on yhä suuremmaksi kasvavan Tallinnan kaupungin pääasiallisin juoma- ja raakaveden lähde. Kaupungin ja kaupunkilaisten vesitarve on yli 60 000 m3 /vuorokausi, joten järveen johdetaan nykyisin lisävettä neljästä eri joesta: Jägalajoki, Piritajoki, Pärnujoki ja Väänajoki.
Ülemistejärv on jo hyvin pitkään, itse asiassa jollei nyt ihan 1000 vuotta, niin ainakin vuosisatojen ajan ollut tallinnalaisille tärkein juomaveden lähde. Jo niinkin varhain kuin vuonna 1345 järven vettä alettiin johtaa kalkkikivestä rakennetussa katetussa kanavassa eli vesirännissä sen ajan Tallinnaan eli nykyiseen Vanhaankaupunkiin. Sekä nykyinen kaupunginosan nimi että kadunnimi Veerenni tulevat molemmat tuosta muinaisesta ”vesijohdosta” jonka linjaa nykyinen Veerenni-katu yhä varsin tarkkaan seuraa.
Ülemisten järvi laskee Härjapean jokea pitkin Suomenlahteen. Ensimmäinen kirjallinen maininta Härjapean joesta on jo vuodelta 1283. Varsin runsasvetisen joen varteen rakennettiin vesimyllyjä jo varhain, kirjallisiakin tietoja niistä on jo 1200-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Härjapean vartta voi syystä kutsua Tallinnan teollisuuden kehdoksi. Vuosisatojen ajan tallinnalaiset kaatoivat likavetensä jokeen, ja lopulta joki haisi niin pahoin, että se oli pakko kattaa. Aluksi eli vuonna 1914 suurin osa jokea peitettiin puisten laattojen alle, lopulta 1932–36 koko löyhkäävä joki suljettiin suureen kalkkikivitunneliin, joka on noin 3 km pitkä, 1,8 m korkea ja 2,8 m leveä. Härjapean joki on siis yhä olemassa piilossa maan alla, vaikkei se katukuvassa enää näykään! Tosin erityisesti keväisten tulvien aikana se levittäytyy talojen kellareihin, toisinaan kaduille saakka.
Näihin Härjapean joen tulviin liittynee myös tarina vanhasta ukosta, joka tulee kyselmään onko Tallinnan kaupunki jo valmis. Jos vastaisi väärin eli että kaupunki olisi jo valmis, niin ukko, joka on itse asiassa Ülemisten järvessä asustava vedenhaltija, päästäisi järven vedet valloilleen ja koko kaupunki uppoaisi niiden alle. Aikoinaan Härjapean joen tulvat aiheuttivatkin suuria tuhoja asutukselle, joten saduksi muuttuneen tarinan takaa löytyy oikeita tulvavesituhoja.
Toinen tunnettu tarina kertoo kuinka Linda suree kuollutta miestään Kalevia ja kantaa hänelle hautakummuksi suuria kivenlohkareita. Viimeistä kiveä kantaessaan Linda purskahtaa kyyneliin ja noista kyynelistä syntyykin Ülemisten järvi. Ja se kivi on yhä matalassa rantavedessä nähtävissä. Ja on muuten se Lindan kasaama ”vaatimaton” hautakumpukin, sehän on nimittäin Toompean mäki, jolla on pituutta 400 m, leveyttä 250 m ja korkeutta merepinnan tasosta lähes 50 m.
Ai niin, Lindan ja Kalevin pojasta on kirjoitettu kirjakin, mutta se on sitten jo ihan eri tarina, nimittäin Viron kansalliseepos Kalevipoeg.