Ilmar Raagin ohjaama ja Kiur Aarman käsikirjoittama elokuva September (Syyskuu) kuljettaa katsojan 66 vuoden takaisiin tapahtumiin.
Ohjaaja Ilmar Raag, Virossa puhutaan hyvin paljon historiasta ja käsitellään toisen maailmansodan tematiikkaa. Mikä teitä kiehtoo historiallisissa faktoissa ja tapahtumissa?
Kun ryhdyimme tekemään tätä elokuvaa, näkemyksemme olivat hieman erilaisia kuin nyt. Joka tapauksessa kävi ilmi, että niin sanotun historiallisen totuuden selvittäminen ei ollut ainakaan minulle kaikkein tärkeintä. Pikemminkin kysyin yhä useammin itseltäni, osaisinko itse nykyään tehdä sellaisia päätöksiä, joita en edes 60 vuoden kuluttua katuisi moraalisesti. Pelkäänpä pahoin, että sellaiseen on vaikeaa varautua. Eräs tuttava kertoi tarinan, kuinka hän joutui Georgian pääkaupungissa Tbilisissä keskelle pommitusta elokuussa 2008. Hän sattui juuri tuolloin olemaan rakennuksessa, jonka turvamies huusi vain ”Go, go”, ja niinpä hän ryntäsi ulos, sillä tuntui turvattomalta ajatukselta oleskella talossa pommitusten aikana. Ulos tullessaan hän päätyi talon eteen aukiolle, seisoi siellä hetken, kunnes tajusi, että seisominen keskellä katua pommituksen aikana ei taida olla kaikkein fiksuin ratkaisu. Tämäkin esimerkki näyttää, että monet tilanteet ovat meille usein uusia.
Perinteinen kysymys on tietysti, miksi päätitte tehdä tällaisen elokuvan ja mistä elokuvan idea lähti liikkeelle?
Eräs niistä 11 virolaisesta, joista tuli sankareita Neuvostoliitossa, Arnold Meri, kertoi monta kertaa, kuinka toisen maailmansodan aikana virolaisilla oli vain kaksi vaihtoehtoa: mennä saksalaisten mukana tai siirtyä venäläisten puolelle. En pitänyt tuosta väitteestä, koska se edellytti, että jokainen valinta on kyyninen. Juuri siksi halusin kertoa tarinan ihmisistä, jotka valitsivat kolmannen vaihtoehdon. He lähtivät sotimaan Suomeen tai olivat yksinkertaisesti vain valmiina taistelemaan. Oikeastaan, kun ei oteta huomioon aktiivista vastarintaa, sellaisia ihmisiä oli tosiasiassa enemmistö. Se on minulle virolaisena tärkeää.
Kuinka ryhdyitte tekemään yhteistyötä käsikirjoittaja Kiur Aarman kanssa?
Tunsimme toisemme jo aikaisemmalta ajalta, kun työskentelimme televisiossa. Kun Kiur tuli luokseni, hänellä oli jo melko konkreettinen visio elokuvasta. Niinpä siis yritin olla pilaamatta Kiurin näkemystä samalla kun itse viisastuin todella paljon. Kiur on käsikirjoittaja ja luova tuottaja par excellence.
Olette molemmat tehneet myös aikaisemmin hyvin puhuttelevia elokuvia (esim. Klass, Disko ja tuumasõda), jotka saavat katsojan pohtimaan, oliko tai onko yleinen maailmantila juuri tuollainen. Mikä on tällaisten ajattelemaan herättävien elokuvienne tarkoitus?
Kysymys on kai, että olenko idealisti? Kyllä olen. Koska ymmärrän maailman paradokseina, en osaa reagoida siihen millään muulla tavalla kuin tekemällä elokuvan.
Elokuvianne on esitetty myös ulkomailla. Onko elokuvillasi uskoaksesi suomalaisille tai muille ulkomaalaisille eri merkitys kuin virolaisille?
Kun elokuva Klass ilmestyi, Virossa oli ? hullunkurista kyllä ? myös henkilöitä, jotka pohtivat tosissaan, että elokuvaa ei saisi näyttää ulkomailla, koska se näyttää Viron huonossa valossa. September-elokuvan suhteen mielenkiintoista oli, että Viron suunnalta katsottuna sota Suomen maaperällä tuntui rehelliseltä sodalta. Virolaiset olivat valmiita pysymään sivussa Saksan miehityksestä tai pakenemaan Wehrmachtista päästäkseen sotimaan Suomen armeijaan. Ulkomaailmaa ajatellen tämä voi tuntua kieltämättä paradoksaaliselta, sillä Suomi oli enemmistön näkökulmasta kuitenkin Natsi-Saksan liittolainen sodassa. Erään brittiläisen historiantulkinnan mukaan Suomi kadotti sen seurauksena paljon sympatioita, joita oli saanut osakseen kansainvälisellä tasolla talvisodan vastarintatoiminnallaan. Virolaisille asia avautui kuitenkin aivan toisella tavalla. Eräs elokuvaamme varten haastatelluista suomenpojista kertoi, että tullessaan takaisin Viroon elokuussa 1944, hän kieltäytyi vaihtamasta Suomen upseerinunivormua Waffen-SS:n univormuun, vaikka perääntymishuumassaan saksalaiset pitivätkin heitä omina taistelijoinaan. Yhteenvetona tämä osoittaa, millainen on Virossa vallitseva Suomi-kuva: maa, jonka puolesta virolainenkin on valmis kuolemaan.