Ville ihmemaassa

Minun näkökulmani Suur-Viroon on sellainen, etten ole ehtinyt tähän ikään saakka edes vilkaista Kohtla-Järven suuntaan enkä liioin pysty varmuudella sanomaan, olenko käynyt Ruhnulla vai en. Näin on yksinkertaisesti siitä syystä, että Viroon mahtuu niin paljon kaikkea muutakin. Ja jos joku yhtäkkiä lupaa kirjoittaa Viron vielä fyysisiä valtionrajojaan suuremmaksi, virolainen minussa tuntee luonnollisesti velvollisuudekseen tutustua kyseiseen teokseen. Näin lupaavasti nimetyn kirjan lukeminen pitää hyvien tapojen mukaisesti aloittaa sieltä, missä kirjailija selvittää, miksi Virosta pitäisi tulla maailmanvalta tai suurvalta, kumpaa nimeä nyt kukin haluaa käyttää. Aloitin siis lukemisen lopusta enkä ymmärtänyt, mistä se maailmanvaltana oleminen oikein alkaa. Kuvaukset ovat kiinnostavia, historiaan viitataan, useiden eri ajattelijoiden teoksia tulkitaan. Mutta että maailmanvalta ja mitähän vielä?

Jatkoin konservatiivisemmin asennoituneena ja ryhdyin lukemaan kirjaa alusta alkaen. Nyt alkaa jo hieman avautua, mitä kirjoittaja ajaa takaa. Viro maailmanvallaksi! on sarja erilaisia kuvia Viron eri kulmilta ja mitä erilaisimmista virolaisista; kirjoittaja tutkii niitä vahvan suurennuslasin lävitse ja näkee kaikenlaisia kiehtovia, hupaisia, lupaavia ja välillä myös masentavia asioita. Yhdistäväksi tekijäksi jää kuvasta toiseen liikkuva Ville Hytönen, joka katselee maata, johon on päätynyt asumaan, ja tekee siellä yhä uusia ja toinen toistaan kiinnostavampia löytöjä. Niille, jotka ovat lukeneet saman kirjoittajan edellisen kuvakokoelman Eesti on my mind, lähestymistapa on jo varsin tuttu. Kertomukset vain ovat uusia.

Jos joku arveli, että otsikkoni Ville ihmemaassa viittaa kertomusten jonkinlaiseen sadunomaisuuteen, se ei ole ollut tavoitteeni. Mielleyhtymä ihmemaahan vain on ehkä puhtain tunne, joka tulee ensimmäisenä mieleen kirjaan painetuista tarinoista. Liisan tarinat, joihin otsikossa viittaan, ovat erinomainen esimerkki siitä, miten joku päätyy sattumalta tai tarkoituksella maailmaan, jossa kaikki on jollain tavoin nyrjähtänyttä, toisenlaista, ja kuitenkin samaan aikaan omalla tavallaan arkista. Tällaisella ulkoapäin sisään katsovalla, mutta kuitenkin lämpimällä uteliaisuudella Hytönen esittää meille kuvia siitä, miten Viro on muuttunut sellaiseksi maaksi, joka se nykyään on, ja kertoo samalla siitä, miten Ville Hytönen on itse alkanut ajatella asioita uudella tavalla Virossa asuessaan. Tai ainakin hän ajattelee, että voisi ajatella toisellakin tavalla. Ja miettiipä sitäkin, millä lailla hänen Virossa varttuva jälkikasvunsa voisi asioista ajatella.

Edellä totesin, etten ensi alkuun oikein ymmärtänyt, millä tavalla ajatus maailmanvallasta tulee selitetyksi; myöhemmin ymmärsin, että minun täytyy luopua kirjailijan käyttämästä suurennuslasista kertomuksia ja ihmisiä tutkiessani, ja tarkastella asiaa hieman etäämmältä. Viro maailmanvallaksi! on kirja, jonka noin kolmellesadalle sivulle mahtuu enemmän monenkirjavia hahmoja ja tarinoita kuin äkkipäätä katsoen olisi mahdollista. Ja vastaavasti Viro on pieni maa, jonka sisään mahtuu enemmän kuin kartat kykenevät näyttämään. Ulkoapäin sisään katsominen saattaakin olla ainoa lähestymistapa, jonka avulla voi ymmärtää, miten tämä on mahdollista.