Virossa pidetään Suomen tavoin vuonna 2019 kahdet vaalit. Maaliskuun alun parlamenttivaalit saavat seuraa toukokuisista EU-vaaleista. Varsinkin parlamenttivaalien ennakkoasetelma on etelänaapurissa toisaalta aika selkeä, toisaalta taas mielenkiintoisempi kuin aikoihin.
Vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen kaikki tuntui seuraavan jo tutuksi tullutta kaavaa: keskustaoikeistolainen, sekä arvo- että talousliberaali Reformierakond voitti, keskustapuolue teki hyvän kakkostuloksen, mutta jäi auttamatta oppositioon. Nuorehkon Taavi Rõivasin johtamaan hallitukseen päätyivät edellisestä hallituksesta tuttu kumppani sosiaalidemokraatit sekä Suomen Sinisten sukulaissielu IRL.
Kaksi vuotta sitten asetelma kiepsahti kuitenkin päälaelleen. Pitkään valtansa tunnossa ollut Reformierakond passitettiin tylysti laulukuoroon ja keskustavasemmistolaisen keskustapuolueen johtajaksi kohonneesta Jüri Ratasista tuli pääministeri. Joulukuussa 2016 keskustapuolue oli Viron ylivoimaisesti suosituin puolue.
Jokainen kriisi on mahdollisuus
Yksi Viron politiikan selvistä trendeistä näyttääkin olevan keskustapuolueen jatkuva suosio. Virolla menee taloudellisesti hyvin, palkat nousevat ja tuloeroja on kavennettu korottamalla lapsilisiä sekä verovapaan tulon osuutta palkkatuloista. Ei siis mikään ihme, että Jüri Ratas on selvästi suosituin ehdokas myös tulevaksi pääministeriksi.
Näköpiirissä ei ole myöskään Ratasin asemaa uhkaavaa kriisiä, vaikka sellainen olikin kehkeytymässä GCM-siirtolaissopimuksen ympärille. Asialla oli nimensä Isamaaksi vaihtanut IRL-puolue, joka on jo vuoden päivät joutunut katsomaan silmiin karmeaa totuutta: aikoinaan Mart Laarin johdolla Viroa länteen luotsannut poliittinen mahti on kannatusmittausten mukaan kutistunut hädin tuskin parlamenttiin pääseväksi pikkupuolueeksi. Niinpä se näki tilaisuutensa tulleen, kun hallituskumppani sosiaalidemokraatit – jolla ei myöskään mene mittausten mukaan kovin kaksisesti – ajoi voimakkaasti siirtolaissopimuksen hyväksymistä. Isamaa asettautui vastustamaan sitä ja tilanne kärjistyi nopeasti.
Pisteet vei kotiin kuitenkin nimenomaan Jüri Ratas, joka tiukassakin tilanteessa esiintyi rentona, itsevarmana ja riitapukareita rauhoittelevana ”maan isänä”. Tukea pääministeri sai sosiaalidemokraattien oivalluksesta viedä siirtolaissopimus hallituksen sijaan parlamentin eli Riigikogun päätettäväksi.
”Viron perussuomalaiset” matkalla jytkyyn
Tulevien vaalien suuri kysymys on, miten potentiaalinsa onnistuu realisoimaan “Viron perussuomalaiset” eli konservatiivinen kansanpuolue EKRE. Demareiden tämänvuotinen alamäki on osaltaan siivittänyt EKRE:n nousua kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi, mutta sen menestys on silti paljolti sen omaa ansiota. Vaikka EKRE:n kannatus onkin tullut elokuisista huippulukemista jonkin verran alaspäin, tiukka linja maahanmuuttoon, taitava populistinen retoriikka ja johdonmukainen työ kyläilloissa on käytännössä kaksinkertaistanut sen suosion viime vaaleihin verrattuna.
Siirtolaissopimus on konservatiiviselle kansanpuolueelle taivaan mannaa ja se onkin ottanut sopimuksen vastustuksesta kaiken irti. Toki se on tässä yhteydessä kalassa Isamaan kanssa samoilla apajilla, mutta toisin kuin Isamaa, EKRE on vapaa hallitusvastuun taakasta.
Kannatusluvut eivät kuitenkaan kerro aivan koko totuutta. Parlamenttivaaleissa auttaa paljon harjaantunut puoluekoneisto sekä ehdokasasettelu ja näissä kahdessa Isamaa on perinteisesti ollut luultua vahvempi ja EKRE puolestaan heikompi. Jännäksi siis menee.
Reformipuolue etsii itseään
Reformipuolue on edelleen Viron toiseksi suosituin puolue, vaikka onkin kokenut viimeisen puolen vuoden aikana kovan pudotuksen. Uusi puheenjohtaja, entinen europarlamentaarikko Kaja Kallas, ei ole vakuuttanut julkisissa mittelöissä, joten huhtikuisen johtajanvaihdoksen tuoma kymmenen prosenttiyksikön nousu on menneen kevään lumia.
Puolue ei myöskään kyennyt hyödyntämään kunnolla siirtolaissopimuksesta syntynyttä kiistaa. Periaatteessahan sen pitäisi liberaalina puolueena tukea sopimusta, mutta tosiasiassa se on tässä asiassa pahasti hajallaan.
Taloudelliseen nousukauteen sopii kehnosti myös yksi Reformierakondin lempilyömäaseista, vasemmistopuolueiden holtittomaksi väitetyllä rahapolitiikalla pelottelu. Puolueen vaaliteemojen ja puheenjohtajan esiintymisvarmuuden etsintä on siis muutama kuukausi ennen vaaleja vielä pahasti kesken.
Uusi tulokas ja vanha pudokas
Arvaamattomuutta vaaleihin lisää uusi tulokas puoluekartalla, ”asiantuntijapuolue” Viro 200. Oman julistuksensa mukaan se aikoo hakea ideologisten irtopisteiden sijaan ratkaisuja Viron lähitulevaisuuden haasteille. Tällaiselle sanomalle on nyky-Virossa mitä ilmeisemmin kysyntää, sillä viime mittauksen mukaisella kahdeksan prosentin kannatuksella Viro 200 päihittää peräti kaksi hallituspuoluetta.
Jo vuoden 2011 vaaleissa parlamentista pudonneet vihreät eivät sen sijaan ole onnistuneet nostamaan kannatustaan edes viiden prosentin äänikynnykseen saati sen yli. Näin siitäkin huolimatta, että Virossa on viime vuosina käsitelty julkisuudessa useampaakin vihreiden agendaan sinänsä mainiosti sopivaa aihetta, kuten Tarton lähistölle suunniteltua sellutehdasta tai Rail Baltic -rautatieyhteyttä.