Julkaistu: 5. huhtikuuta 2020

Virolainen sanalahja

Hannu Remes

Voiko sanoja antaa lahjaksi? Voi toki; sanakirjahan on aina ollut mahdollinen merkkipäivä- tai joululahjana. Mutta uusien, keinotekoisten sanojen tarjoaminen on jo eri asia. Sotakeväältä 1944 on säilynyt käsinkirjoitettu, seitsensivuinen sanaluettelo, jonka Viron kielenuudistaja Johannes Aavik (1880–1973) antoi lahjaksi runoilija Marie Underille (1883–1980) tämän kuusikymmenvuotispäivänä: Kimp uusi sõnu Marie Under´ile tema synnipäevaks 27. III 1944, valind ja koostand Joh. Aavik.

Johannes Aavik, jonka syntymästä tulee joulukuussa 2020 kuluneeksi 140 vuotta, pyrki monin tavoin kehittämään äidinkieltään, etenkin sen sanastoa. Hän esitti kirjakieliseen käyttöön esimerkiksi murteista ja vanhasta kirjavirosta poimimiaan sanoja, muista kielistä – etenkin suomesta – ottamiaan lainoja ja itse sepittämiään keinotekoisia sanoja. Underin saama uusien sanojen kimppu koostuukin Aavikin luomista tekosanoista. Mukaan on tullut vain yksi sana, adjektiivi jallis ’mustasukkainen’, joka tiedetään Karl August Hermannin sepittämäksi mutta jonka Aavik halusi pelastaa unohdukselta.

Marie Under ja Johannes Aavik tunsivat toisensa jo ensimmäistä maailmansotaa edeltävältä ajalta, jolloin Aavik oli kuulunut Underin Suur-Tartu maanteella sijainneen, tuttavien Villa Torupillaksi kutsuman kodin vakiovieraisiin. Toisen maailmansodan aikana Aavikin ja Underin perheet asuivat Nõmmella melko lähekkäin ja keskinäiset vierailut olivat tavallisia. Aavik oli Viron jouduttua liitetyksi Neuvostoliittoon erotettu virastaan. Hän käytti sotavuosina aikansa lähinnä käännöstöihin, muun muassa Juhani Ahon ja Ivan Turgenevin teosten virontamiseen, sekä opettamiseen ja oppikirjojen toimittamiseen. Keväällä 1944 elettiin dramaattisia vaiheita. Puna-armeija oli jälleen tunkeutumassa Viroon. Vain muutamaa viikkoa ennen Underin syntymäpäivää, maaliskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä, Tallinna oli kokenut tuhoisan pommituksen. Elokuussa 1944 Aavikin perhe pakeni Ruotsiin. Marie Underin ja hänen puolisonsa Artur Adsonin maanpakolaisuus puolestaan alkoi syyskuussa. Myöhemmin sekä Aavik että Under asuivat Tukholmassa Mälarhöjdenin kaupunginosassa.

Sanalahjallaan Aavik halusi ilahduttaa kielenuudistukseen myönteisesti suhtautunutta ja uudennoksia jo paljon huomiota vuonna 1917 herättäneessä esikoiskokoelmassaan Sonetid käyttänyttä Underia. Vielä Ruotsin-aikanaan Aavik muisteli, miten Under oli runoteoksellaan edistänyt kielenuudistusta: suuren painoksen ansiosta uudennokset levisivät laajan lukijakunnan, erityisesti nuorison, keskuuteen.

Johannes Aavikin antaman lahjakimpun uudissanat on ryhmitelty sanaluokittain substantiiveihin, adjektiiveihin, verbeihin ja partikkeleihin. Sanoihin liittyy merkityksenselitys, usein virolaisen ohella myös vieraskielinen tai vain sellainen, jos virolainen vastine puuttuu. Niin ikään on viittauksia muihin samakantaisiin sanoihin, esimerkiksi substantiivien yhteydessä verbeihin ja vastaavasti verbien yhteydessä substantiiveihin. Kaikkiaan luettelossa on 84 sanaa, joista valtaosa on substantiiveja ja verbejä; adjektiiveja on kymmenkunta, partikkeleita vain kaksi. Sanojen käytöstä Aavik antaa monissa kohdin lause-esimerkkejä.

Johannes Aavik suositteli elämänsä varrella eri yhteyksissä viron kirjakieleen kaikkiaan noin 350:tä tekosanaa, mutta yleiseen käyttöön niistä on tullut vain runsaat 30. Tekosanoja muodostaessaan hän sovelsi kolmea menetelmää, ja niitä kaikkia on hyödynnetty myös Underin saamassa sanalahjassa. Ensinnäkin hän käytti kombinaatio- eli yhdistämismenetelmää liittämällä mielivaltaisesti vokaaleja ja konsonantteja sanoiksi, joiden hän katsoi äänteellisesti ja rakenteeltaan sopivan kuvaamaan tarkoitettaan. Underin saaman lahjakimpun sanoista tällä menetelmällä luotuja ovat muun muassa põõm ’paino, painava esine’, olbama ’tarkkailla’ ja ombama ’epäillä’.

Toiseksi Aavik käytti alternaatio- eli muuntomenetelmää. Siinä uuden sanan muodostuksessa on lähtökohtana jokin toinen, usein vieraskielinen sana, jonka äännerakennetta muunnetaan vapaasti. Tällaisesta sanakimpun esimerkkejä ovat muun muassa laap ’kivilaatta’, joka on mukailtu plaat-sanan äänteistä, sõun ’ääni, sointi’ (vrt. ransk. son, engl. sound) ja luutma ’sulkea pois’ (vrt. engl. exclude). Kolmantena keinona Aavikilla oli kontraktio- eli kokoomamenetelmä, joka on kielissä laajimmin käytetty tekosanojen muodostustapa: uusi sana saadaan liittämällä kielessä jo olemassa olevien sanojen osia yhteen, kuten esimerkiksi engl. smoke + fog > smog ’savusumu’. Aavikin sanalahjassa on useita näin luotuja sanoja, muun muassa hõir ’voitonriemu, triumfi’ (< hõiskama ’huutaa riemuiten’ + rõõm ’ilo, riemu’), välmima ’keksiä’ (< välja mõtlema) ja selmet ’sen sijaan että’ (< selle asemel et).

Aavikin sepittämien uudissanojen ensiesiintymien kartoitus osoittaa, että suurin osa Underin lahjakimpun sanoista oli esiintynyt Aavikin tuotannossa, joko hänen omissa kirjoissaan ja artikkeleissaan tai käännöksissään, jo ennen sotaa, joten aivan tuoreita ne eivät olleet.

Selvänä vähemmistönä ovat sellaiset sanat, jotka lienevät 1930-luvun lopun ja sotavuosien uudismuodosteita. Tätä ajoitusta tukee se, että useimmat näistä sanoista tavataan vasta esimerkiksi Aavikin sota-aikana kirjoittamissa Ideepe-päiväkirjoissa. Tällaisia sanoja ovat muun muassa substantiivit eebe : eepe ’etäisyys’, hyym : hyymu ’kasvojen väri’(< ruots. hy ’iho; hipiä’), laap : laaba ’kivilaatta’, nyym : nyymu ’maine’, olbus ’tarkkailu’, ombus ’epäily(s)’, sõun : sõuna ’ääni, sointi’ ja õst : õstu ’kapina, mellakka’.

Sanoista nyym ja sõun tiedetään, että Aavik käytti niitä ensimmäisen kerran sodan aikana tekemissään, painamatta jääneissä Turgenev-käännöksissä.

Aiemmin esiintymättömiä adjektiiveja näyttää olevan vain yksi: keiris : keiri ’mutkikas, pulmallinen’. Se on rakenteeltaan samaa tyyppiä kuin luetteloon sisältyvä vanhempi sepite neiris ’nokkela, kekseliäs’, ja sen kanta on selvästi mukailtu tavallisen ’mutkikasta’ tarkoittavan keeruline-sanan vartalosta. Lisäksi keiris-adjektiivista on verbijohdos keiristama ’mutkistaa, tehdä pulmalliseksi’.

Uusia verbejä näyttävät olevan esimerkiksi juuvima ’hyväksyä’, numelema : numelda ’epäröidä’, ruserdama kuv. ’musertaa’ (vrt. sm. rusentaa, musertaa) ja õstuma ’nousta kapinaan’. Teonsana juuvima on sikäli kiinnostava sepite, että siinä on virolle vieras äännejakso uuv. Esimerkiksi keskeiset viron sanakirjat eivät mainitse yhtäkään juuv-alkuista omapohjaista sanaa, eivät edes murteista.

Aavik ei kuitenkaan aina kiinnittänyt viron äännerakenteen ominaispiirteisiin huomiota, kuten osoittavat myös esimerkiksi hänen kieleen ehdottamansa suomalaislainat haihtuma ja jülhe, joissa konsonantti h esiintyy viron rakenteen kannalta vieraissa asemissa.

Uudissanakimpussa on partikkeleita vain kaksi, jo 1920-luvulla esitetyn selmet-sanan ohella adverbi nima ’yhtä’, joka on saatu kokoomamenetelmällä sanoista nii ja sama. Käyttömahdollisuuksista ovat esimerkkejä see on nima suur ’se on yhtä suuri’ ja sain nima palju kui sina ’sain yhtä paljon kuin sinä’.

Vain vähäinen osa Aavikin lahjasanoista on omaksuttu yleiseen käyttöön, ja niistä vain vajaat kaksikymmentä esiintyy vuonna 1999 ja sen jälkeen julkaistuissa oikeakielisyyssanakirjoissa. Niinpä lahjasanoista tekaistu esimerkki Neiris taav ombas rymu, selmet noobunuks (’Kekseliäs isoisä epäili huhua, sen sijaan että olisi alistunut’) olisi epäilemättä virolaisen hankala ymmärtää. Kiinnostavaa on kuitenkin, että miltei kaikki lahjakimpussa mainitut sanat, sota-aikanakin luodut, tavataan Paul Saagpakkin suuressa sanakirjassa Eesti-inglise sõnaraamat (1982), mikä viittaa kielimiesten läheiseen yhteistyöhön pakolaisuudessa: Saagpakk sai kielenuudistajan painamatontakin aineistoa käyttöönsä.

Marie Under ei myöhäiskautensa tuotannossa näytä lahjasanoja juuri viljelleen. Ruotsissa asuessaan Aavik kirjoitti tämän koottujen runojen ilmestyttyä artikkelin, jossa tarkasteltiin Underin runojen kieltä. Siinä lahjasanoista käsiteltiin vain adverbia nima.

Kielenuudistajan sanalahja runoilijalle ei tietenkään ollut aineellisesti mitattuna kallis. Mutta vastseliinalaisen sananparren mukaan sõna vägi om suuremb kui sõavägi (’Sanan voima on suurempi kuin sotavoima’), joten sota-ajan puutteellisissa ja epävakaissa oloissa kimppu uusia sanoja oli epäilemättä arvokkainta, mitä viron kielen kehittämiselle elämänsä omistanut Johannes Aavik saattoi lyyrikkoystävälleen ojentaa.


Elo 2/2020