Cornelius Hasselblatt

Eesti kirjanduse 100 aastat

Post Factum, 2019

Eesti kirjanduse 100 aastat -teoksen kansi

Suomi 100, Viro 100, Latvia 100 – kaikkia kolmea juhlavuotta on tullut seurattua varsin läheltä ja pakostakin tulee tehtyä vertailuja. Näissä omissa räknäilyissäni on Viro ainakin kahdessa asiassa ollut ehdoton ykkönen. Ensinnäkin Viro juhli (ja juhlii yhä!) pisimpään eli huhtikuusta 2017 aina 2.2.2020 saakka. Ja toiseksi Virossa on ymmärretty ja pystytty juhlavuoden humussa ja innoittamana julkaisemaan uskomattoman monta juhlavuoteen suoremmin tai epäsuoremmin liittyvää kirjaa, joita voi siis lukea ja tutkia vielä vuosia ja vuosikymmeniäkin varsinaisen juhlavuoden jälkeen. Kaikkein komein ja kunnianhimoisin on Eesti … 100 aastat -kirjasarja. Akadeemia-aikakauskirjan toimituksen piirissä alunperin ideoitua kirjasarjaa julkaisee Post Factum -kustantamo eli Postimees-konsernin kustantamo. Sarjassa on tarkoitus ilmestyä kaiken kaikkiaan uskomattomat 45 teosta, joista tätä kirjoitettaessa paria aivan viimeistä lukuun ottamatta kaikki ovatkin jo ilmestyneet. Suomessa saisi ilmeisesti nopeasti hullun paperit, jos esittäisi, että maan parhaat asiantuntijat houkuteltaisiin tekemään vastaavaa Suomi … 100 -kirjasarjaa. Mutta Virossa se onnistui! Upea suoritus!

Sisäpiiritietona tiedän, ettei aivan kaikkia alunperin suunniteltuja kirjoja ilmestykään, mutta toisaalta tekovaiheen aikana on syntynyt uusia ideoita myös uusista opuksista, jotka on myös tehty. Muutama tekijäkin on vaihtunut, muttei sekään ole vaikuttanut populaaritieteellisen sarjan teosten tasoon negatiivisesti.

Viron kirjallisuuden sataa vuotta kirjoittamaan lupautui alunperin akateemikko Jaan Undusk, mutta vähitellen aluksi osan teoksesta ja lopulta koko teoksen kirjoittikin Cornelius Hasselblatt. Hasselblattin suku on vuosisatojen ajan elänyt Virossa ja suvusta on tullut uskomaton määrä tärkeitä pappeja eri puolille Viroa. Elokuussa 59 vuotta täyttänyt Cornelius on kuitenkin syntynyt Saksassa ja asuu nykyisin Hollannissa, vaikka hänen suonissaan virtaakin vahvana sekä baltiansaksalaista että virolaistakin verta. Cornelius Hasselblatt on tutkija ja kääntäjä, fennougristi ja kirjallisuudentutkija, tohtorismies ja yliopistomies, jonka suurin rakkaus taitaa kuitenkin nykyisin olla virolaisen kaunokirjallisuuden kääntäminen saksaksi. Viron kirjallisuuden nykyisyys ja menneisyys oli hänelle tuttu ja tutkittu jo ennestään, sillä vuonna 2006 ilmestyi lähes 900-sivuinen Geschichte der estnischen Literatur. Von den Anfängen bis zur Gegenwart ja 2016 sen lähes 750-sivuinen vironkielinen versio.

Hasselblatt hieman fuskaa, sillä hän aloittaa 100 vuoden periodin jo vuodesta 1917 ja ns. Siurun keväästä. Ja loppupää? Uusimmat Corneliuksen mainitsemat teokset ovat vuodelta 2018: Andrus Kivirähk: Tilda ja tolmuingel, Katrin Pauts: Hull hobune ja Kairi Lookin lastenkirjan suomennos Lentokentän lutikat. Viron koko kaunokirjallisuuden kenttä tulee käsiteltyä siis noin 102 vuoden ajalta jaoteltuina kronologisiin jaksoihin. Virossa teos on jo saanut tunnustusta siitä, että neuvostokautta ei ”unohdeta”, vaan merkittävät kirjailijat ja teokset vuosilta 1940–1985 nostetaan samalla tavalla esiin kuin muiltakin aikakausilta.

Merkittävänä aikojen muutoksesta kertovana teoksena Hasselblatt nostaa erikseen esille Viivi Luikin romaanin Seitsmes rahukevad (Seitsemäs rauhankevät, suom. Eva Lille) vuodelta 1985. Jaan Kaplinski, Jaan Kross, Viivi Luik, Paul-Eerik Rummo, Hando Runnel, Mats Traat ja Arvo Valton sekä varhaisemmista kirjailijoista Bernard Kangro, Oskar Luts, Karl Ristikivi, Gustav Suits, A. H. Tammsaare, Friedebert Tuglas, Marie Under ja Henrik Visnapuu ovat nimiä, jotka useimmiten toistuvat Hasselblattin teoksessa. Samat nimet olisivat varmasti myös suomalaiset ja virolaiset Viron kirjallisuuden asiantuntijat nostaneet eturiviin. Nimet Aadu Hint, Albert Kivikas, Mait Metsanurk ja Johannes Semper ehkä eivät ole niin tuttuja kaikille suomalaisille lukijoille, mutta myös ne nousevat vahvasti esiin Cornelius Hasselblattin opuksessa.

Kiinnostavaa on tietenkin katsoa, mitkä ovat uusimman virolaisen kirjallisuuden nimet Saksasta/Hollannista nähtynä ja onko sekä tutkijana että kääntäjänä toimiva kirjoittaja nostanut esiin samat kirjailijat ja teokset, jotka meillä Suomessa on viime vuosina suomennettu. Verrataanpas viimeistä 10 vuotta.
Lastenkirjoista meille ovat tuttuja Andrus Kivirähkin ja Kairi Lookin teokset, mutta Piret Raudin ja Kätlin Vainolan lastenkirjat odottavat vielä suomalaista kustantajaansa. Dekkaristina meilläkin jo suurehkoa suosiota nauttii Indrek Hargla, mutta Birk Rohelendin ja Katrin Pautsin dekkarit odottavat yhä vielä löytäjäänsä.

Hasselblatt nostaa uusimmista tekijöistä esiin myös venäjäksi kirjoittavat P. I. Filimonovin, Andrei Ivanovin ja Igor Kotjuhin, joita mm. Jukka Mallinen on jo moneen kertaan ja monessa paikassa meillä Suomessakin ylistänyt, mutta vasta vain Ivanovilta on tähän mennessä suomennettu kokonainen teos.

Kai Aarelaid, Tiit Aleksejev, Mehis Heinsaar, Andrei Hvostov, Andrus Kivirähk ja Rein Raud ovat jo tuttuja Hasseblattin ohella suomalaisillekin lukijoille. Paavo Matsinin Gogolin disko ja Ilmar Taskan Popeda on julkaistu Suomessakin. Valdur Mikitaakin on vihdoinkin saatu suomeksi, mutta sen sijaan Vahur Afanasjevin loistava Serafima ja Bogdan, Meelis Friedenthalin Mesilased ja Inglite keel -romaanit on yhä suomentamatta. Peeter Helme, Armin Kõomägi ja Mart Sander taitavat olla meillä Suomessa täysin tuntemattomia virolaisia nykykirjailijoita. Vain hieman on suomalainen lukija tähän mennessä saanut maistaa Maarja Kangron, Jan Kausin tai Urmas Vadin monipuolista tuotantoa. Kovin huono on saldo suomennosten kannalta, jos katsotaan uusinta virolaista lyriikkaa, mutta syynä ei varmaankaan ole suomentajien kiinnostus, vaan kustantajien nihkeys.

Tapio Mäkeläienn

Elo 4/2019