Juna Tartosta saapuu jo ennen yhtätoista aamupäivällä Tallinnan rautatieasemalle. Vaikka olen kävellyt rauhallisesti Telliskiveen, joudun paistattelemaan vähän aikaan maaliskuun pakkasauringossa ennen kuin kahvila avaa ovensa. Hakeudun vähän erillään olevaan loosin ja uppoan yhteen muhkeista nojatuoleista. Minua jännittää, sillä pian seuraani on liittymässä virolainen julkkis, näyttelijä ja tv-tähti Elisabet Reinsalu. Selvyyden vuoksi mainittakoon, ettei hän ole Viron oikeusministerin Urmas Reinsalun vaimo.
Rauhoittaakseni itseäni luen Eva Koffin uutta romaania Sinine mägi. Ja sieltä Elisabet tuleekin! Pomppaan pystyyn, ja Elisabet levittää käsivartensa halatakseen minua sydämellisesti. Sitten hän huomaa kirjani ja huudahtaa ”Oi, tuo on minulla seuraavaksi vuorossa!” Ja aivan kuin edellisestä tapaamisestamme ei olisi kulunutkaan seitsemää vuotta, jatkamme siitä mihin jäimme – kirjallisuudesta.
Elisabet Reinsalulla on tällä hetkellä kuusi näyttämöroolia Tallinnan kaupunginteatterissa.
Kuva: Scanpix/Ekspress Meedia
Suomi ja kirjat
Vuosia sitten minun tehtäväni oli suostutella Elisabet – tuolloin vielä tyttönimeltään – Tamm Tarttoon. Olin saanut vinkin, että Elisabet oli kirjoittanut Eesti Päevalehteen kirja-arvostelun Riikka Pulkkisen viroksi ilmestyneestä romaanista Raja. Kutsuimme Elisabetin haastattelemaan Pulkkista Tarttoon.
”Se ilta oli niin inspiroiva!” Elisabet innostuu ja hänen ällistyttävän suuret ja ystävälliset vihreänruskeat silmänsä laajenevat entisestään. ”Kaikki ne meidän keskustelumme… Muistan, miten palasin bussilla Tartosta Tallinnaan ja jostain syystä en saanut millään taksia, joten lähdin kävellen bussiasemalta kotia kohti Kalamajaan. Olin niin täynnä kihelmöiviä vaikutelmia, että tunsin suorastaan lentäväni lämpimässä kevätyössä. Ja millainen yhteensattuma nytkin, että kun otit yhteyttä, olin juuri aloittanut Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan lukemisen.”
Elisabet lukeekin eniten juuri suomenkielistä kirjallisuutta. Erityisesti perhesuhteita ja ihmisenä olemista käsittelevät romaanit kiehtovat häntä. Pulkkisen ja Westön lisäksi muun muassa Ilkka Remeksen tuotanto on Elisabetin makuun. Elisabetistä hyvä kirjallisuus aiheuttaa riippuvuutta; kirjan henkilöt voivat tulla päiväsi tapahtumiin mukaan, voit pysähtyä miettimään, mitä romaanihenkilö ajattelisi tai tekisi missäkin tilanteessa. Lukeminen myös rentouttaa. ”Olen työni puolesta päivittäin tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten ja ongelmien kanssa. Se on joskus hyvin väsyttävää. Tarvitsen hetkiä, jolloin voin heittäytyä yksin sohvalle lukemaan. Lukeminen on myös paras tapa matkustaa ja oppia tuntemaan ihmistä. Sama rahoittava vaikutus on luonnossa koiran kanssa kävelyllä.”
Kirjallisuus, suomen kieli ja kulttuuri ovatkin aina olleet luontevasti läsnä Tallinnassa vuonna 1976 syntyneen Elisabetin perheen elämässä. Lapsuudenkodissa Õismäellä katsottiin tietysti Suomen televisiota. Elisabetin Draamateatterissa näyttelevät vanhemmat Tõnu Tamm ja Mari Lille tutustuivat 1980-luvulla myös suomalaisiin kollegoihin. ”Terveisiä Helena-tädille! Hän oli suomalaisten näyttelijätuttaviemme naapuri ja ’kotisuomalaisemme’ monta vuotta. Hän toi meille suomalaisia kirjoja ja lehtiä, ja me kävimme hänen luonaan Helsingissä.” Viimeiset 14 vuotta Elisabetin sisko on asunut Helsingissä, joten kyläilyt Suomeen ovat tihentyneet entisestään. ”Joka kerta, kun menemme tapaamaan siskoani ja hänen perhettään, menemme myös Akateemiseen Kirjakauppaan. Siitä on tullut jo ihan perinne.”
Puhumme monesta Suomea ja Viroa koskevasta ajankohtaisesta asiasta. Jaamme huolemme myös uutisesta, jonka mukaan Tallinnan yliopisto on, jos nyt ei (vielä) lopettamassa, niin ainakin vähentämässä suomen kielen opetusta. Elisabet on tuohtunut: ”Miksi tehdään sellaisia suunnitelmia ja vielä nyt, kun on pidetty niin kauniita puheita virolaisten ja suomalaisten yhteistyöstä ja veljeydestä maittemme 100-vuotisjuhlavuosina?” Myös yhteisestä kansallislaulustamme Elisabetilla on selvä mielipide: ”Sehän on vain mielettömän hienoa, että kahdella kansalla on sama kansallislaulu! Se yhdistää! Ja sen kuuleminen urheilukilpailuissa neuvostoajalla auttoi virolaisia kestämään vaikeat ajat.”
Mainostoimistosta teatterilavalle
Kysyn, onko näyttelijäksi ryhtyminen ollut Elisabetille itsestäänselvyys. ”Ei, minä en sitten millään halunnut näyttelijäksi!” Elisabet nauraa. Hän muistaa kyllä elävästi esitykset, jotka tekivät häneen jo lapsena vaikutuksen. Nähdessään 4–5-vuotiaana ensimmäistä kertaa Joutsenlammen Estonian lavalla, Elisabet tajusi kirkkaasti, miten ballerina Kaie Kõrb ei vain tanssinut ja pyörähdellyt, vaan teki roolin, eli roolin saneleman naisen elämää lavalla. Myös lavantakainen tanssijoiden maailma lumosi pienen tytön. Silloin Elisabet päätti, että hänestäkin tulee isona teatterintekijä. Meni kuitenkin monta vuotta ennen kuin lapsuuden kokemus tuli jälleen ajankohtaiseksi.
Preili Julie, lavalla Kaspar Velberg ja Elisabet Reinsalu.
Kuva: Linnateater
”Olisin halunnut mieluummin vaikka tanssijaksi, minähän kävin balettitunneilla, tai saada itselleni jonkun niin sanotusti kunnon ammatin, opiskella kieliä. Olin suorastaan pettynyt, kun useampikin tuttavani ja läheiseni rohkaisi minua pyrkimään teatterikouluun. Lukion jälkeen halusin näyttää, että olen itsenäinen ja päättäväinen nainen ja teen kuten tahdon. Menin opiskelemaan mainosalaa Tallinnan yliopistoon.” Kolmen vuoden päästä Elisabet jätti mainosalan opinnot ja työt. ”Olen perinpohjainen ihminen, haluan syventyä täysillä siihen, mitä teen. Mainostekstit täytyy sitä vastoin luoda ja myydä nopeasti. Kun sitten kuitenkin päädyin teatterikouluun, tunsin heti, että asiat olivat vihdoinkin loksahtaneet paikoilleen, ja sitä seurasi sisäinen rauha.”
Kuuluisuutta ja kunniaa
Vuodesta 2002 lähtien Elisabet on ollut Tallinnan kaupunginteatterin (Tallinna Linnateater) kiinnitetty näyttelijä. Hänellä on tällä hetkellä kuusi näyttämöroolia ja parikymmentä esitystä kuukaudessa. Kuuluisuutta on tuonut Viron oma ”Kauniit ja rohkeat” eli seuratuin tv-sarja Pilvede all (Pilvien alla), jota on esitetty vuodesta 2010 lähtien. Se kertoo kolmen erilaisen sisaren elämästä ja ihmissuhteista, ja Elisabetilla on siinä itsevarman ja melko itsekkäänkin liikenaisen Marin rooli. Karismaattinen ja valovoimainen näyttelijä on palkittu kolmesti Viron viihdepalkinnolla (Eesti Meelelahutusauhinnad) parhaana tv-näyttelijänä. Myös teatterialan palkintoja on tullut. Elisabet on myös naistenlehtien kestosuosikki, sillä hänen sisäistä ja ulkoista kauneutta säteilevä olemuksensa ja elämänviisautensa herättää ihailua.
Tammikuussa sai ensi-iltansa Pilvien alla -sarjan hahmoihin perustuva elokuva >Pilvede all. Neljas õde (Pilvien alla. Neljäs sisar), joka on Viron tällä hetkellä katsotuin elokuva. Myös muutama vuosi sitten esitetystä rikossarjasta Ohtlik lend (Vaarallinen lento) on tekeillä elokuva, jossa Elisabetilla on keskeinen rooli.
Suosio ei ole kuitenkaan heilauttanut Elisabetin arvomaailmaa. ”Minun elämässäni etusijalla on perhe, sitten tulee teatteri ja vasta kolmantena tv-sarjat ja muut näyttelemiseen liittyvät velvollisuudet.” Kun kysyn, onko julkisuudesta haittaa, hän vastaa, että koska se ei ole hänelle itselleen ongelma, eivät muutkaan tee siitä ongelmaa. Virolaiset suhtautuvat julkisuudenhenkilöihin rauhallisesti; kadulla voidaan välillä vähän tuijottaa, mutta ei sentään pysäytellä tai tulla muuten liian lähelle.
Naisen roolit
Elisabet mainitsee yhdeksi kiinnostavimmaksi roolikseen psykologi Vivianin, jota hän näytteli tv-sarjassa Kartulid ja apelsinid (Perunat ja appelsiinit).
”Ihminen ja elämä ovat aina kiinnostaneet minua. Olen opiskellut psykologiaakin Tallinnan yliopistossa, en siksi, että tuntisin kutsumusta ihmisen auttamiseen, vaan ihmisen ymmärtämiseen. Õismäen kotimme 12-kerrokseen näkyivät hyvin Harkun naisvankilan valot, ja jo silloin pohdin, minkälaisia naisia siellä mahtoi olla, mikä oli pannut heidät tarttumaan puukkoon tai tekemään jonkin muun äärimmäisen teon. Nyt kahden lapsen äitinä ymmärrän, miten esimerkiksi lapsiani puolustaessani voisin minäkin sattua äärimmäisen tunteen tai teon valtaan.”
Näyttelijätyö on antanut Elisabetille työkaluja myös omaan naiseuteen ja elämään. Esimerkiksi itselleen omistautuvan uraohjuksen Marin rooli Pilvede all -sarjassa muistutti Elisabetia terveellä tavalla hänen omista tarpeistaan kotiäitinä olon jälkeen. ”Minusta on ollut hienoa näytellä kolmessa sarjassa, joissa naiset ovat aktiivisia toimijoita ja päähenkilöitä, eivät vain kauhanheiluttelijoita, kuten virolaisissa sarjoissa aikaisemmin. Siitäkään ei puhuta tarpeeksi, miten itse asiassa vaikeaa naisen on yhdistää elämässään eri roolit: olla yhtä aikaa hyvä äiti, työntekijä, puoliso, ystävä ja toteuttaa vielä itseäänkin.”
Elisabet ei osaa vastata siihen, miksei virolaisessa teatteri- ja elokuvakentällä ole puhuttu #metoo-tapauksista. ”Osaisinpa vastata, mutta ilmeisesti minulla on ollut erityisen hyvä tuuri, kun kaikki nais- ja miesohjaajat ovat olleet tässä asiassa asiallisia. En ole myöskään kuullut kollegoitteni kokemuksia seksuaalisesta ahdistelusta työssään. On totta, että alani on hyvin hierarkinen – ohjaaja on kapteeni ja näyttelijät ovat matruuseja, joiden tulee totella kapteenia. Se antaa tietysti mahdollisuuksia myös vallan väärinkäyttöön. Kaikenlainen painostaminen ja pakottaminen on väkivaltaa. Myös naiset osaavat olla tungettelevia. Silti naisen ja miehen välillä pitää säilyä mahdollisuus flirttiin – se on elämän suola.”