Julkaistu: 4. toukokuuta 2009

Kuka huolehtisi pikku kielestä?

Auli Hakulinen

Elon numerossa 2/2009 Riho Grünthal kirjoitti siitä, miten suomi on viime vuosikymmeninä vaikuttanut viroon, ennen muuta sen sanastoon. Lainautuminen on huomaamatonta, monenkeskistä ja – vaarattomaksi koettua. Suomi on läheinen sukukieli, se on pieni kieli eikä edusta kulttuurista tai poliittista imperialismia. Kumpaakin kieltä uhkaa sen sijaan yhteinen vaara: jääminen isojen kielten, ennen muuta englannin nielaisemaksi. Virolla on kyllä perustuslain takaama oikeus Viron valtion ainoaksi kansalliskieleksi, Suomen kahta kansalliskieltä suojelee perustuslain lisäksi kielilaki, jonka uusin versio on vuodelta 2004. Mutta riittääkö laki suojaamaan kielen kehittymisen ja säilyttämään sen joka suhteessa käyttökelpoisena, kun kansainvälistymisen ja maapalloistumisen paineet kasvavat? Viime aikojen kehitys näyttää, ettei riitä.

2000-luvulla monet pienet Pohjois-Euroopan kielet havahtuivat huomaaman vaaran. Pohjoismaissa samoin kuin Virossa ja Latviassa on tehty kielipoliittisia ohjelmia, strategisia suunnitelmia ja suosituksia siitä, mitä toimia pitäisi tehdä, jotta kansalliskielet pysyisivät elinvoimaisina. Kyse ei ole vain siitä, että kielestä pitäisi kitkeä pois englannin vaikutus, kuten ranskasta on lain voimalla pyritty tekemään. Vakavampi uhka on, että tähän saakka monipuolisesti toiminut kieli luovuttaa oikeuksiaan käyttöala käyttöalalta isomman haltuun niin, että jonain päivänä oma kieli sopiikin enää kotikieleksi. No, ”kieli” ei tietenkään luovuta, vaan kielenpuhujat, kieliyhteisö. Englanti on niin mukava facebookin, viihteen tai skeittailun kieli, Wikipedia on luotettavampi englanniksi kuin suomeksi tai viroksi, ja lapsia lähetetään kouluun, jossa aineenopetuksenkin kielenä on englanti, koska se muka turvaa heille kansainvälisen tulevaisuuden. Suomalaiset suuryritykset ovat 80-luvulta alkaen muuttuneet kansainvälisiksi ja vaihtaneet kieltä; tieteen kansainvälistyminen ja kilpailukyky edellyttävät julkaisemista englanniksi, ja yliopistoissa alkaa olla opetusohjelmia, joita toteutetaan vain englanniksi.

Viron hallitus hyväksyi 2004 Eesti keele arendamise strateegia 2004–2010 -nimisen dokumentin, joka tarjoaa katsauksen viron kielen tilaan, kielivarantoihin ja sen kehittämisen edellyttämiin keinoihin ja toimiin. Velvoitteita on esitetty suosituksina niin maan hallitukselle, eri ministeriöille kuin tutkimuslaitoksille ja koulutusinstituutioillekin. Sittemmin strategialle on jo laadittu kaksi jatko-osaa, joihin on kirjattu se, miten suunnitelmaa ollaan toteuttamassa (”elluviimine”). Varsinkin kieliteknologia ja erilaisten sähköisten korpusten tarpeet on esitetty tarkasti, onhan maan kieliteknologia pitkään ollut varsin edistyksellistä, ja kieliteknologiassa on pienen keskeinen kielen tulevaisuuden tae.

Tässä asiassa olemme Viroa jäljessä. Suomenruotsista ilmestyi tärkeä raportti jo 2003, mutta suomesta ei mitään seikkaperäistä esitystä ole – ennen kuin nyt. Pirkko Nuolijärven johtama työryhmä on vajaan parin vuoden ajan kartoittanut suomen kielen tilaa ja suhdetta englantiin eri aloilla vapaa-ajasta tieteeseen, hallinnosta teknologiaan. Raportti: Suomen kielen tulevaisuus – Kielipoliittinen toimintaohjelma ilmestyy toukokuussa sekä kirjana että verkossa.


Elo 3/2009