Juttelin hiljattain vanhan virolaisen tuttavani kanssa, joka on ortodoksipappi. Olimme molemmat tulleet samaan tulokseen, että yhtenäisellä alueella, joka alkaa Etelä-Virosta ja jatkuu rajan yli Pohjois-Latviaan, on runsaasti luterilaisia (usein entisiä roomalaiskatolisia) kirkkoja, joiden kellotornien huipulla komeilee kukko. Muualla Virossa ja Latviassa tällaiset ”kukonuskoisten” kirkot ovat hyvin harvinaisia. Me suomalaiset tiedämme, että Länsi-Suomi on toisenlainen kuin Itä-Suomi, Lapista nyt puhumattakaan. Savolaiset ovat savolaisia, pohjalaiset pohjalaisia ja täysin erilaista porukkaa kuin hämäläiset. Viro jakautui vuosisatojen ajan pohjoiseen Vironmaahan ja eteläiseen Liivinmaahan, johon kuului myös koko Pohjois-Latvia Väinäjokeen saakka. Mutta läntinen Kuurinmaa, eteläinen Zemgale, pohjoinen Vidzeme eli entinen Liivinmaan eteläosa ja aivan erityisesti itäinen Latgale, ovat historiansa, identiteettinsä ja myös ruokakulttuurinsa puolesta varsin erilaisia. Voin siis vain vinkata muutamia yleisiä huomioitani latvialaisesta ruoasta, paikalliset erot ovat usein suuria. Toisaalta entinen Liivinmaan pohjoisosa ja eteläosa muistuttavat läheisesti toisiaan, kun verrataan perinteisen ruokapöydän antimia.
Virolaiset ja latvialaiset ovat olleet pidempään ja läheisimmin tekemisissä venäläisen kulttuurin kanssa kuin suomalaiset karjalaisia lukuunottamatta. Venäjältä on vuosisatojen ajan tullut vaikutteita ruokakulttuuriin ja neuvostokaudella ukrainalaisen, kaukaasialaisen ja keskiaasialaisen keittiön herkut tulivat tutuiksi myös Baltiassa. Seljanka, borssi, rassolnik, venäläistyyppinen kaalikeitto tai kirkas kalakeitto ovat jo pitkään olleet tuttuja sekä Latviassa että Virossa. Blinit, pelmenit, kievinkana tai stroganov ovat myös idän lahjoja balttien ruokapöytään.
Kalaa syödään Suomessa ja Virossa, mutta latvialainen kalapöytä on vielä selvästi rikkaampi, monipuolisempi ja jopa eksoottisempi, minkä havaitsee helposti käymällä Riian torialueen suuressa kalahallissa. Sampi ja monni ovat yhä Väinäjoessa eläviä kalalajeja; nahkiaiset ja kampelat ovat tietyillä alueilla Latviassa suuria herkkuja. Niin ja tietenkin kilut ja sprotit eli kilohailia pyydetään, valmistetaan ja arvostetaan Latviassa ja Virossa ihan toisella tavalla kuin meillä.
Erilaiset maito-, piimä-, hapankerma- ja rahkatuotteet ovat Latviassa yhä tunnettuja ja laajasti käytössä toisin kuin meillä Suomessa ja osittain Virossakin. Rahkajuusto sõir on virolaisten mielestä etelä/kaakkoisvirolainen herkku, mutta samantyyppistä rahkajuustoa syödään myös Latviassa ja kuminalla maustettu rahkajuusto Jāņu siers on perinteinen latvialainen juhannusherkku. Sõir-tyyppisiä juustoja tunnetaan useissa maissa Itä-Euroopassa. Lehmäkarkit ja rahkapatukat ovat aina varmoja tuomisia Latviasta tullessa.
Herneet, pavut ja linssit ovat merkittävä osa latvialaista ruokakulttuuria. Meillä yleisesti käytettyjen viljojen ohella Latviassa käytetään myös tattaria ja hirssiäkin. Hampunsiemenistä ja voista tehty hamppuvoi kuuluu henkilökohtaisten herkkujeni joukkoon. Suolaheinästä ja nuorista nokkosista tehdään keittoja. Myös suola- ja hapankurkkuja on monenlaisia.
Leipää on Latviassa monenlaista, vaaleaa ja tummaa, rukiista ja vehnästä, hapanleipää, pähkinöillä ja/tai kuivatuilla hedelmillä maustettuja leipiä. Makeiden pullien, piirakoiden ja muiden leivonnaisten kirjo on myös valtava ja vieraita vaikutteita on saatu paitsi venäläisiltä ja saksalaisilta myös puolalaisilta sekä skandinaaveilta.
Latviassa sinappi on vahvaa venäläistyyppistä ja makkarat saksalaiseen tapaan lihaisia ja mehukkaita. Puhdasta viinaa juodaan kuten Venäjällä, mutta saksalainen olutkulttuuri eri oluttyyppeineen, olutruokineen ja olutlauluineen on latvialaisille tuttuakin tutumpaa. Viiniköynnöstä alettiin Kuurinmaalla Sabilessa kasvattaa jo Kuurinmaan herttuakunnan vuosina ja Virossa myytävät viiniköynnökset ovat nykyään lähes kaikki Latviassa jalostettuja. Moni suomalainenkin on kokeillut Rīgas Melnais Balzams -bitteriä, jota nykyisin myydään myös mustaherukalla, kirsikalla, espressokahvilla ja minttusuklaalla maustettuna. Musta balsami sopii myös jäätelön kanssa!
Tiedättekö, mikä on ensimmäinen latvian kielen sana, jonka jokainen virolainen ainakin ennen opetteli? Se on saldējums eli jäätelö, sillä neuvostokaudella virolaisperheet kävivät retkillä Latviassa ja lapset oppivat nopeasti hauskan sanan, kun jäätelökin maistui naapurissa paremmalta.
***
Lapsuudessani vierailimme usein isovanhempieni luona. Kotikunnassani Urjalassa elivät sekä äidin vanhemmat vaari ja mummu että isäni vanhemmat äijä ja mummo. Isän suku on evakkoja Muolaasta Karjalankannakselta ja heidän kauttaan tutustuin myös karjalaiseen ruokakulttuuriin. Joka lauantai mummo leipoi suuressa leivinuunissa pyöreitä ruistaikinapohjaisia perunapiirakoita, jotka olivat lapsuudessani suuria herkkujani ja ovat sitä yhä.
En ehkä ihan ensimmäisellä, mutta varmaan jo toisella Latvian matkallani tutustuin kuurinmaalaiseen tai liiviläiseen ruokaan nimeltään sklandrausis ja olin heti myyty. Sklandrausis, kuurinmaan liiviksi sūrkak (vrt. suuri + kakku), on pyöreä ruistaikinapohjainen piirakka, jonka täytteenä on perunaa ja porkkanaa. Lokakuusta 2013 lähtien sklandrausis on Euroopan Unionin määritelmän mukaan aito perinteinen tietylle alueelle tyypillinen tuote. Kuurinmaalla sekä liiviläiset että roomalaiskatolisen suiti-heimon edustajat leipovat sklandrausis-piirakoita. Ja molempien tuotteet ovat aivan erinomaisia!
Sklandrausiksessa on mummoni piirakoita hieman korkeampien ja tukevampien ”seinien” sisällä peruna-porkkanatäyte. Alimmaisena on kerros keitettyä ja murskattua perunaa (sekoitettuna maitoon, voihin ja suolaan) ja sen päällä kerros keitettyä porkkanamassaa, johon on sekoitettu myös kananmunaa, hapankermaa ja hunajaa. Ruistaikina maustetaan kuminansiemenillä. Uunista tulevat piirakat voidaan nykyisin vielä hipaista hapankermalla, jota on maustettu hunajalla ja vaniljalla. Päälle hieman kanelia ja herkku on valmis.