Julkaistu: 3. toukokuuta 2006

Noor-Eesti ja Noor-Eestin kuvataiteilijoiden matkat Ahvenanmaalle 1906–1913

Kersti Koll

1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet toivat virolaiseen kulttuuriin vahvoja uudistuspyrkimyksiä ja nykyaikaisen eurooppalaisen kulttuurikäsityksen. Näiden muutosten voimana oli etenkin yleiskulttuurinen liike Noor-Eesti (1905–1915). Liikkeen yksi henkisistä johtajista, nuori runoilija Gustav Suits puki sanoiksi Noor-Eestin ensimmäisen albumin ohjelma-artikkelissa Noorte püüded (Nuorten pyrkimykset) oman sukupolvensa kirjailijoiden ja taiteilijoiden päämäärän: ”Olkaamme virolaisia, mutta tulkaamme myös eurooppalaisiksi”.

Vaikkakin Noor-Eesti liittyy varsinkin Gustav Suitsin ja Friedebert Tuglaksen kautta kirjallisuushistoriaamme, on käsitteellä Noor-Eestin aikakausi myös Viron taidehistoriassa erityinen merkitys. Tuolloin virolainen taide kehittyi nopeasti. Suuntautuen muotopyrkimyksissään määrätietoisesti eurooppalaiseen tuonaikaiseen uuteen taiteeseen, toivat Noor-Eestin sukupolven taiteilijat virolaiseen taiteeseen voimakkaan uudistusmielialan.

Akateemiselle taiteelle vastakohdaksi valittiin ns. ohjelmallisen itseoppimisen tie eurooppalaisissa taidekeskuksissa eri ateljeissa ja vapaissa akatemioissa. Näin aikaisemmalle tyypilliselle opiskelupaikalle Pietarille tulivat lisäksi myös Skandinavia ja Euroopan modernien taidevirtausten keskukset München ja erityisesti Pariisi.

Tämä aikakausi ei ole virolaisessa taidehistoriassa kuitenkaan vain sisällöllinen murros, jota kuvaa vetäytyminen tähän saakka vallinneesta realistisesta suuntauksesta ja luova suunnistaminen neoimpressionismin, jugendin, symbolismin, uusromantiikan ja ekspressionismin vaikutteissa. Tärkeää on myös Noor-Eestin taiteilijoiden panos kotimaassa kansallisen taide-elämän luomisessa.

1800-luvun jälkipuolisko oli virolaisen kansallisen taiteen syntyaikaa. Taiteilijoita oli kuitenkin vain vähän ja ensimmäisen polven taiteilijat opiskelivat muualla ja jäivät usein myös työskentelemään ulkomaille. Monista heistä, kuten Johann Köleristä, August Weizenbergistä ja Amandus Adamsonista tuli loistavaa uraa tekeviä taiteilijoita, mutta he eivät nähneet tuolloin Virossa minkäänlaista perustaa ammattimaisen taiteilijakulttuurin synnyksi.

Nuorten taiteilijoiksi pyrkivien määrä kasvoi voimakkaasti 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Noor-Eestin sukupolvenkin taiteilijat opiskelivat ja mahdollisuuksien mukaan myös työskentelivät ulkomailla, mutta periaatteellisena uudistuksena ryhdyttiin innokkaasti luomaan ja kehittämään omaa taide-elämää myös kotimaassa. Virolaisen taide-elämän institutionaalisten perusteiden luominen, taiteen ongelmien esiintuominen lehdistössä ja näin ollen myös yleisön sivistäminen jäi suurimmaksi osaksi näiden taiteilijoiden omille harteille verrattain pienen sivistyneistön tukiessa heitä.

Nooreestiläistä henkeä edustivat vanhemmista taiteilijoista Kristjan Raud ja Ants Laikmaa. Uudistusliikkeen kantavia voimia olivat nuoret taiteilijat Konrad Mägi, Nikolai Triik, Aleksander Tassa, Jaan Koort, Roman Nyman, Oskar Kallis, Erik Obermann ja monet muut.

Viron taidehistoriaan kuuluu tärkeänä ja hyvin mielenkiintoisena episodina myös nooreestiläisten Ahvenanmaan aika. Monet nuoret virolaiset taiteilijat ja kirjailijat kuten Nikolai Triik (1884–1940), Konrad Mägi (1878–1925), Aleksander Tassa (1882–1955), Anton Starkopf (1889–1966) ja Friedebert Tuglas (1886–1971) etsivät kesäisin taiteellista inspiraatiota Ahvenanmaalla.

Vuoden 1905 vallankumoustapahtumien jälkeen monet sivistyneistömme jäsenet siirtyivät ulkomaille. Yksi tärkeä pysähdys-, opiskelu- ja pakopaikka oli aluksi Suomi. Helsingissä, jonne muodostui vuosisadan alussa omaperäinen virolaisten siirtokunta, kohtasivat tuolloin monet virolaiset taiteilijat, jotka kehittivät 1900-luvun alun kirjallisuuttamme ja taidettamme. Virolaisten kulttuuripersoonien Suomessa oleskelulle on tyypillistä myös heimokansan tukeva asenne niin henkilökohtaisten suhteiden tasolla kuin Helsingin yliopiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seurankin piirissä.

Monilla lopullisena päämääränä olivat kuitenkin Euroopan suuremmat kulttuurikeskukset, etenkin Pariisi, johon virolaisen taiteen kehitys liittyy aktiivisesti toisen maailmansodan vuosiin saakka.

Suomessa oleskelun aikana ja myöhemminkin Ahvenanmaasta tuli virolaisille nuorille taiteilijoille ja kirjailijoille inspiroiva kesäinen luomis- ja pysähdyspaikka. Todennäköisesti paikan valintaan vaikutti se, että Ahvenanmaalla, Önningebyssä oli pari vuosikymmentä aiemmin toiminut Viktor Westerholmin johdolla yksi Pohjoismaiden tärkeimmistä taiteilijasiirtokunnista.

Ahvenanmaalla kävivät kerran Nikolai Triik ja Konrad Mägi (1906), kahdesti Aleksander Tassa (1906 ja 1913) sekä kerran Anton Starkopf (1913). Taiteilijoiden Ahvenanmaan vaikutteita kuultuaan Friedebert Tuglas innostui siinä määrin, että hän vietti Ahvenanmaalla neljä kesää vuosina 1907, 1909, 1910 ja 1913.

Tuglas on kirjoittanut Ahvenanmaan kokemuksensa ja virolaisten taiteilijoiden siellä oleskelun teoksissaan suorastaan kulttuurihistorialliseksi legendaksi.

Vuonna 1925 muistellessaan Konrad Mägiä Tuglas antaa kiehtovan kuvan nuorten virolaisten boheemielämästä Ahvenanmaalla, mutta lisää samalla että Ahvenanmaan-aika ei ollut hänelle eikä virolaisille taiteilijoille tavallista kesänviettoa, vaan ”se oli oikeastaan ensimmäinen kerta, jolloin meidät kaikki valtasi luonnon puhdas alkukantaisuus, jossa opittiin näkemään luonnon monumentaalisia muotoja ja intiimejä piirteitä.”

Todellakin näemme sekä kuvataiteilijoiden että Tuglaksen tuon ajan tuotannossa luontoelämysten karkeita yleistyksiä, joissa on tavoitettu intiimi, terävän hienopiirteinen yksityiskohtien kauneus.

Ensimmäisenä, aikaisin keväällä 1906, Ahvenanmaalle matkusti Nikolai Triik opiskelutoverinsa ja myöhemmän aviopuolisonsa Valentina Grekovan kanssa. He matkustivat Maarianhaminasta noin viiden kilometrin päässä sijaitsevaan Önningebyn kylään ja asettuivat asumaan Nedra Knapansin taloon. Kesän kynnyksellä heidän seuraansa liittyivät Konrad Mägi ja Aleksander Tassa. Heidän kanssaan kesää vietti Ahvenanmaalla myös Aleksander Tassan veli, Pietarissa viulunsoittoa opiskellut Rudolf Tassa.

Ahvenanmaan lumoavan kaunis luonto on antanut inspiraation moniin Nikolai Triikin kauniisiin maisemaetydeihin. Hänen pienikokoiset teoksensa perustuvat maisemaa tyylittelevien kompaktien pintojen ja massojen rytmille. Triik taidehistoriamme yhtenä taitavimmista muotokuvamaalareista on ikuistanut eri aikoina myös Ahvenanmaan ystäväpiirin jäseniä.

Vuonna 1914 Triik oli taas Suomessa Gustav Suitsin vieraana Helsingissä. Heidän pitkäaikainen tuttavuutensa oli alkanut jo vuonna 1905, jolloin Nikolai Triik teki Noor-Eestin ensimmäiseen albumiin kansikuvan Tulekandja (Tulenkantaja), josta tuli tietynlainen symboli koko 1900-luvun alun uusille kulttuuripyrkimyksille. Triik, joka kutsuttiin vuonna 1909 aikakauskirja Noor-Eestin taideosaston johtajaksi, onkin taiteilijoista kiinteimmin yhteydessä Noor-Eestiin. Vuoden 1914 Suomen-ajalta on peräisin myös yksi Triikin vaikuttavimmista maisematöistä, Soome maastik (Suomalainen maisema).

Konrad Mägin Ahvenanmaan ajalta ovat peräisin elegantit, tyylitellyin kasviaihein koristetut tussipiirrokset, joita hän käytti Tuglaksen vuonna 1908 ilmestyneen novellikokoelman Kahekesi (Kahden) kuvituksessa vinjetteinä. Juuri Ahvenanmaa inspiroi aikemmin kuvanveistoa opiskellutta Mägiä maalaustaiteen pariin. Myöhemmin Konrad Mägistä tulikin yksi huomattavimmista virolaisista taidemaalareista. Valitettavasti hänen tuonaikaisia maalauksiaan on säilynyt hyvin vähän.

Mägi asui vuoden 1906 syksystä alkaen lähes vuoden Helsingissä, jossa hän työskenteli Aleksander Tassan kanssa kerätäkseen rahaa Pariisin-matkaa varten. He työskentelivät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palveluksessa kirjoittaen puhtaaksi Jakob Hurtin kansanrunouden kokoelmia. Helsingissä Mägi tutustui Anni Vesantoon, joka auttoi Mägiä myymään maalauksiaan Pohjois-Esplanadilla sijainneessa tupakkakaupassaan. Useimpien siellä myytyjen töiden kohtalosta ei ole tietoa. Mutta iloksemme kiitos Tuglas-seuran ja virolaisesta taiteesta kiinnostuneiden ihmisten tämän näyttelyn aikana on löytynyt vielä yksi Konrad Mägin akvarelli.

Aleksander Tassan vuonna 1906 Ahvenanmaalla ja Suomessa viettämästä ajasta on säilynyt vähän tietoja. Todennäköisesti Tassaa taiteilijana inspiroi hänen toinen Ahvenanmaan-matkansa vuonna 1913. Tuolloin valmistuivat sarjat kivistä ja puista, jotka täydentävät kauniisti pari vuotta aikaisemmin Noor-Eestin albumia varten luotua tyyliteltyjen aaltojen sarjaa. Ahvenanmaan vaikutteista valmistui myös maisemanäkymiä ja abstraktoituja kompositioita. Jugend ja tiivis ornamentaalisuus näkyvät myös Tuglaksen samaan aikaan Ahvenanmaalla kokoaman novellikokoelman Õhtu taevas (Iltataivas) kuvituksessa.

Tassan toisen Ahvenanmaan matkan varsin runsas tuotanto esitteleekin hänen loistavaa taiteilijanlahjakkuuttaan parhaiten. Tassa nimittäin luopui pikapuoliin kokonaan taiteen tekemisestä ja etsivä luonne pyhittäytyi kirjallisuudelle, taidehistorian tutkimukseen, museologiaan ja kulttuurielämän järjestämiseen. Näilläkin alueilla hän on jättänyt huomattavan jälkensä virolaiseen kulttuurihistoriaan.

Vuonna 1913 Tassan ja Tuglaksen kanssa Ahvenanmaalla kesää vietti myös Anton Starkopf. Hän teki tuolloin joukon figuratiivisia kompositioita. Tyylitellen hän loi yksinkertaistettuja, hieman venytettyjä ihmistyyppejä. Yksilöllisellä plastisella dynamiikalla hän korosti niissä vartalon kielen sensuaalisuutta ja ekspressiivistä jännitettä. Näistä piirroksista aavistaa paikoin Starkopfin myöhemmän kuvanveistäjän käsialan. Tämän ajan piirrokset muodostavat taiteilijan tuotannossa ensimmäisen taiteellisesti merkittävän etapin.

Friedebert Tuglas on kirjoittanut paljon Ahvenanmaan kokemuksistaan. Näyttelyyn on valittu hänen Ahvenanmaan kesien inspiroimia tai Ahvenanmaalla kirjoitettuja teoksiaan. Vähemmän tunnettua on se, että ensimmäisenä Ahvenanmaan-kesänään Tuglas piirsi lystikkäitä satujen kuvituksia. Yhden piirroksen taakse hän on kirjoittanut huomautukseksi: ”Näihin kolmeen työhön (Ahvenanmaalla 1907) loppuivat minun vakavammat piirustusyritelmäni.”

Kaikista näistä nuorena Ahvenanmaalla olleista miehistä tuli myöhemmin Viron kulttuurihistorian merkittäviä hahmoja, vaikka Ahvenanmaalla ollessaan Mägi, Triik, Tassa, Starkopf ja Tuglas olivat luomistyönsä alussa. Vaeltelu saariston eri paikoissa, boheemi elämä ja työ, mietiskely sekä syventyminen pohjoismaisen luonnon kauneuteen, kaikki tämä jätti heihin syvän jäljen, joka heijastui niin taiteeseen kuin kirjeenvaihtoonkin.


Tuglas-seuran jäsenlehti 3/2006