Viron SNT:n valtiollinen nukketeatteri, Viron nukketeatteri, Viron nukke- ja nuorisoteatteri, NUKU teater – edellisen näytäntökauden alussa teatterissa päätettiin siirtää nämä nimet historiaan ja jatkaa Viron nuorisoteatterin nimellä. Vuosikymmenten aikana ei ole kuitenkaan muuttunut se, että ohjelmisto on suunnattu nuorille katsojille ja että kapeasti käsitetystä nukketeatterista on ohjausteknisesti kasvanut laajemmin ja monipuolisemmin ymmärretty visuaaliteatteri, joka pyrkii visusti pitämään yllä myös nukketeatterin perinteitä.
Nukketeatteritaiteen historian eri vaiheissa niin Baltiassa kuin Skandinaviassa on paljon yhteistä. Vaikka mainittuja kahta aluetta erotti rautaesirippu 1940-luvulta 1990-luvulle, nukketeatterit olivat kummasti ikään kuin samalla aaltopituudella niin, että useat oleelliset muutokset tapahtuivat samaan aikaan riippumatta yhteiskunnallisesta järjestelmästä.
Ammattimaisen nukketeatterin historian ohessa kannattaa muistaa Baltian alueen nukketeatterin juuret, jotka liittyvät kansallisiin ja uskonnollisiin perinteisiin. Niihin kuuluvat toisaalta 1600-luvulla Euroopassa yleistyneiden marionetti- ja kiertueteatterien näyttelijöiden käsinuket, toisaalta 1800-luvun varjokuvat sekä mekaaniset hahmot. Kaikki tuo on vaikuttanut myös virolaisen nukketeatterin kehitykseen.
Skandinavian maista pisimmät ammattimaisen nukketeatterin perinteet on Norjalla, missä toiminta alkoi 1918. Baltiassa ensimmäinen ammattilais-nukketeatteri perustettiin Latviaan 1920. Viime vuosisadan 30- ja 40-luvut olivat koko Baltiassa hyvin intensiivistä aikaa, jolloin nukketeatteria harjoittivat niin ammattilaiset, puoliammattilaiset kuin amatöörit. Virossa syntyi kiinnostus ammattimaista nukketeatteria kohtaan 1930-luvun alussa, jolloin asiaa kokeiltiin parissa puoliammattimaisessa teatterissa.
Vuoteen 1935 sattui merkkitapaus, kun tšekkiläinen teatterimies, professori Josef Škupa esiintyi marionettiteatterinsa kanssa Viron suurimmissa kaupungeissa. Škupan esimerkki innosti virolaisia perustamaan ensimmäisen nukketeatteriryhmän ammattiteatteriin eli Viron draamateatterin nukketeatteriryhmän (1936–1944).
Samaan aikaan nukketeatteritoiminta vilkastui myös Latviassa, missä Herbert Likums ohjasi 1935–1936 lastennäytelmä Dailen teatterille. Tärkeä kehitys alkoi myös Liettuassa: ammattimainen liettuankielinen nukketeatteri sai alkunsa 1936, kun tunnettu liettualainen taiteilija Stasys Usinskas avasi Kaunasissa marionettiteatterin. Myös Vilnassa toimi tuohon aikaan useita nukketeattereita.
Virossa alkuaskeleitaan ottava nukketeatteri sattui valtiollisten muutosten myötä poliittisten puhurien riepoteltavaksi. Useat nukketeatterista kiinnostuneet näyttelijät ja ohjaajat kulkivat teattereiden väliä – aina sinne, minne nukketeatteri kulloinkin suunnattiin jatkuvissa uudelleenjärjestelyissä: vuonna 1944 nukketeatterista tuli ”valtiollisen nuorisoteatterin nukketeatteri”, vuonna 1948 se liitettiin uudelleen, aina vuoteen 1951 asti, Viron draamateatterin yhteyteen. Nukketeatteria tehtiin lyhyen aikaa myös Ugalassa (1948–1951) ja Kuressaaren teatterissa (1949–1951).
Baltiassa valtiolliset nukketeatterit syntyivät saman mallin mukaan. Ne kokosivat suojiinsa maan lähes kaikki ammattimaisen nukketeatterin harjoittajat, ja niistä muodostui teatterilajin maamerkkejä niin koti- kuin ulkomailla. Ne ovat myös pystyneet säilyttämään johtavan asemansa alalla nykypäiviin asti. Latviassa luotiin valtion tuella ammattimainen Latvian nukketeatteri 1944. Aina vuoteen 1989 asti se oli lajinsa ainoa teatteri Latviassa. Liettuassa avattiin Kaunasin valtiollinen nukketeatteri 1958. Virossa oli perustettu vastaava teatteri 1952, kun Viron valtiollinen nukketeatteri avattiin. Sen toimintaa johti näyttelijä, nukkenäyttelijä ja tanssija Ferdinand Veike.
Samaan aikaan tapahtui myös rautaesiripun toisella puolella Skandinaviassa. Siellä 1950-luvulta sai alkunsa moni pitkäaikainen teatteri. Norjassa perustettiin valtiollinen kiertueteatteri, joka myöhemmin liitettiin Folketeatret Det Nye Teatteriin nimellä Oslo Nye Teater. Sittemmin tätä yhä olemassa olevaa teatteria on kutsuttu Oslon uudeksi nukketeatteriksi. Ruotsin vanhin nukketeatteri Marionetteatern perustettiin 1958 eli samana vuonna kuin Kaunasin nukketeatteri. Ruotsin Marionettiteatteri on antanut sysäyksen monen nukketeatterin synnylle, ja vuosiin se oli ainoa paikka, missä koulutettiin nukketeatterien henkilöstöä.
1970-luvulla Norjaan ennätti riippumaton teatteriliike, jossa myös nukketeatterit olivat hyvin esillä. Riksteatret perusti nukketeatterikoulun 1975, ja tämä ryhmä aloitti välittömästi myös kiertueet. Teatteri toimi omalla kokoonpanollaan vuoteen 2010, ja se antaa toisinaan näytöksiä edelleen.
1970-luvulla alkoi ammattimainen nukketeatteri myös Suomessa, missä luotiin valtiollinen avustusjärjestelmä ja avattiin viisi nukketeatteria, joista kaksi suljettiin 1990-luvulla. Kolme teatteria kuitenkin toimii yhä valtiollisen tuen turvin: Nukketeatteri Sampo, Helsinki, 1977, Teatteri Hevosenkenkä, Espoo, 1972 ja Teatteri Mukamas, Tampere, 1979.
Suomen teatterialaa hallitsee tätä nykyä yksityinen sektori. Satakunta ammattimaista nukketeatterinäyttelijää toimivat freelance-pohjalta, ja Suomessa toimii 10–20 yksityisteatteria. Näyttelijät siirtyvät projektista toiseen, ja useat lavastukset syntyvät yhteistyössä draamateatterien kanssa. Norjaan on tähän mennessä syntynyt jo 60 pientä yksityisteatteria nukkeohjauksille. Ruotsin UNIMAan on rekisteröity 25 nukketeatteria, joista noin puolet toimii aktiivisesti läpi vuoden.
Liettuassa toimii nykyään 10 ammattimaista nukketeatteria, ja eräissä draamateattereissa on käytetty kiinnostavasti nukketeatterin aineksia. Virossa on joitakin pieniä yksityisesti toimivia harrastusnukketeattereita, ja joskus harvoin myös muissa Viron teattereissa tehdään ammattimaisia nukketeatteriohjauksia tai ohjauksia, joissa käytetään nukkeja. Viron nuorisoteatteri on maassa ainoa valtiollista tukea nauttiva ammattimainen nukketeatteri. Se yhdistelee ohjauksissaan erilaisia elementtejä ja keinoja perinteisistä ja fyysisistä nikseistä visuaali-, nukke- ja multimediateatterin mahdollistamiin asti.
Koulutuskysymys
Verrattuna pitkäaikaiset perinteet omaaviin nukketeatterimaihin, kuten Venäjään, Ranskaan, Puolaan tai Tšekkiin, joissa niin nukketeatterilla kuin siihen erikoistuneilla oppilaitoksilla on juurensa syvällä kansallisessa kulttuurissa, on yliopistotasoisen nukketeatterikoulutuksen historia Baltiassa ja Pohjoismaissa paljon lyhempi ja hajanaisempi. Nukketeatterinäyttelijöiden ja -ohjaajien koulutus on sekoitus erikoiskoulutusta, draamanäyttelijän koulutusta, studiotyöskentelyä, lyhytkursseja sekä tarvittavien taitojen kertymistä kokemuksen kautta.
Tätä nykyä kaikki alueen nukketeatteriin liittyvät erikoistumissuuntaukset yliopistotasolla ovat pysähdyksissä. Koulut eivät silti välttämättä ole lopettaneet koko toimintaansa, vaan etsivät mahdollisuuksia, miten nukketeatteri olisi yhdistettävissä muiden alojen koulutukseen.
Virossa mahdollisuudet yliopistotasoiseen nukketeatterikoulutukseen ovat olleet lähes olemattomat, minkä vuoksi oppia on lähdetty hakemaan ulkomailta, samoin kuin on suosittu nukketeatterien luomaa studiokoulutusta sekä oppimista käytännön työssä. Ferdinand Veike perusti nukketeatterista kiinnostuneille nuorille studion, josta valmistuneista monesta tuli myöhemmin teatterin näyttelijä. Myös 2000-luvulla syntynyt Noortestuudio on luonut alalle jälkikasvua.
Neuvostokaudella jotkut alasta kiinnostuneet hakivat yliopistokoulutuksensa Pietarista, tuolloisesta Leningradista. Vuonna 1963 nukketeatteriin tuli töihin Leningradin teatteri-instituutin nukketeatterikoulutuksen päättänyt Rein Agur. Hänestä tuli 1960-luvun lopulla nukketeatterin perusteellinen uudistaja, joka toi perinteisten boksiohjausten rinnalle avarampia näkemyksiä. Vuonna 1981 Agurista tuli nukketeatterin pääohjaaja. Alituisia kokeiluja harjoittavan teatterin ohjelmistoon ilmestyi tulkintoja Shakespearen ja Tuglaksen tuotannosta sekä virolaisesta kansanrunoudesta. Näytelmiä suunnattiin yhä enemmän aikuisille.
Viron itsenäisyyden uusimmalla kaudella ja varsinkin uuden vuosituhannen alussa koulutus on monipuolistunut. Valtaosa korkeakoulutetuista ammattimaisista nukketeatterinäyttelijöistä ja -ohjaajista on opiskellut ulkomailla, Isossa-Britanniassa, Venäjällä, Tšekissä tai Suomessa Turun ammattikorkeakoulussa.
Virolaista nukketeatterikoulutusta on edistetty myös myöhemmin 2000-luvulla. Vuoden 2002 syksyllä aloitti Viron musiikki- ja teatteriakatemian (EMTA) teatterikorkeakoulussa opintonsa nukketeatteriin perehtyvä vuosikurssi. Nykyisellä näyttelijäkurssilla on ollut vuoden pituinen nukketeatterikoulutus, jota veti Viron nuorisoteatterin taiteellinen johtaja Mirko Rajas. Joitakin vuosia sitten järjestettiin yhteistyössä Venäläisen draamateatterin kanssa näyttelijäkurssi Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemiassa. Siellä osa opiskelusta suuntautui nukketeatteriin.
Nukketeatteri liitetään usein lastenteatteriin, mikä johtaa käsitykseen, että se on naiivia, muodoltaan yksinkertaista ja vailla syvempiä tarkoitusperiä. Nukketeatterin ammattilaiset eivät ole koskaan edes epäilleet tämän teatterinlajin vakavasti otettavuutta, mutta varmasti sen tarjoamisessa suurelle yleisölle auttaisi, jos paikallinen koulutus tukisi saumattomasti mainittua pyrkimystä vakavasti otettavuuteen.
Nukketeatteri nykyään
Nimenmuutos ei juonnu vain virolaisen nukketeatterin vaiheista, vaan alan muutokset ovat olleet kansainvälisiä. ”Kumpi on parempi? Perinteinen nukketeatteri vähän pölyttyneenä ja museaalisena, lähes vailla yhteyksiä nykymaailmaan, vai supermuodikas performatiivinukketeatteri, jolla on niukasti sidoksia perinteeseen?” kysyy näyttelijä ja ohjaaja Taavi Tõnisson. ”Se on tasapainokysymys. Tarvitsemme luullakseni kumpaakin. Parasta katsoa eteenpäin, mutta pitää menneisyyskin mielessä.”
Viron nuorisoteatterin tavoitteena on olla nuoren katsojan teatteri, joka hahmottaa nuoren kulttuuritilaa, avartaa hänen aistejaan, kuvastaa käsitystä maailmasta, auttaa oppimaan jotain itsestä ja maailmasta. Sellaisen teatterin vaikutusalassa varttuneen ihmisen on määrä astua elämään inspiraatiokylläisenä ja empaattisen avarakatseisena.
Tehtävä ei ole helppo. Kuvaannollisesti sanoen Viron nuorisoteatteri kasvattaa yleisöä kaikille virolaisille teattereille. Nykyteatterin ohjelmistoon kuuluu 30 ohjaustyötä joukossaan eri ikäryhmille suunnattuja sekä monenlaista muotokieltä sisältäviä ohjauksia: niin maailmanlaajuisesti ymmärrettäviä sanattomia esityksiä, perinteistä teatteria, klassikkotulkintoja kuin virolaisten tekijöiden uudistuotantoa.
Nuorimmat katsojat eivät pääse teatteriin ilman saattajaa – eivätkä 8-kuukautiset vielä edes kävele. Yläikärajaa ei ole, vaan tärkeää on se, että teatteri puhuttelisi nuoren katsojan ohella muitakin ikäryhmiä. Nuoruus ja kehittymisen kiihko ovat ennen kaikkea sisäisen asenteen kysymys, joka voi luonnehtia yhtä lailla niin lasta, nuorta kuin aikuista. Teatterin tehtävänä on herättää henkiin tämä itse kussakin uinuva asenne ja luoda siten suhde katsojan kanssa. Niinpä katsojien eteen tuodaan tulevalla näytäntökaudella A. H. Tammsaaren miniatyyriin pohjaava sanaton esitys pikkulapsille, Leino Rein ohjaama Poika ja perhonen, absurdin teatterin klassikoihin lukeutuva, aikuisille suunnattu Eugene Ionescon Sarvikuono (ohjaus Sander Pukk) sekä Kettu Repolaisesta kertovista kansansaduista koostettu Anne Türnpun ohjaus.
Vuoden 2006 marraskuussa Tallinnan Vanhassakaupungissa teatteri- ja museotalojen liepeille nousi lisärakennus, jonka sydämenä sykkii 400-paikkainen Ferdinand-sali. Näin vuosikymmenten ajan omaa suurta näyttämöään vartonut teatteri lavantakaisine tarinoineen yhdistyi Nukketeatterimuseon kokoelmien ja koulutusohjelmien kanssa ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa tasokkaita elämyksiä kaikille ikäryhmille.
Viron kieltä taitamattomalle vieraalle Nukketeatterimuseo on varma valinta, kun taas kielentaitajalle teatteri avaa uuden ja omailmeisen maailman. Teatterin ja museoiden kanssa synergisen kokonaisuuden muodostaa kahden vuoden välein toukokuussa järjestettävä kansainvälinen teatterifestivaali Tallinn Treff.