Syksyllä 2022 toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja aloin opiskella viroa. Into oli kova. Kun tapasin huoltoyhtiömme virolaisen työntekijän, sanoin sujuvasti oppikirjani lauseen: ”Vabandage, et ma hilinesin, unustasin oma rahakoti koju ja pidin sellepärast tagasi minema.” Repliikki, jossa annetaan syy myöhästymiselle kukkaron unohtamisen takia, ei tosin liittynyt tähän kohtaamiseen millään tavalla.
Jos virolaiset oppivat suomea televisiota katsellen, miksen voisi käyttää samaa menetelmää? Löytyi Eesti TV ja sen monenlaiset ohjelmat. Sain vinkin tv-sarjasta Õnne 13, joka oli pyörinyt vuosikymmeniä Viron televisiossa. Aloin seurata sitä. Alku oli hankala: äänitys ei ollut kovin hyvä ja tekstitys puuttui. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi, tosin joskus joidenkin kohtausten yli hyppien. Keväällä 2023 olin pari viikkoa sairaana. Lukea en jaksanut, mutta vedin tabletilta Onnentietä viisi tai kuusi jaksoa päivässä
Fiktiivisen pikkukaupungin nimi on Morna, josta Tarttoon ja Viljandiin ei ole kovin pitkä matka. Sarjan alussa tavataan isossa puutalossa asuva suutari Johannes, ompelija Alma, hänen poikansa Allan ja miniä Mare sekä entinen viinapuodin myyjä Laine ja hänen tyttärensä Evelin. Viereisessä talossa asuu Kristjan eli Krissu, joka kuvaa itseään sanoilla vabadusvõitleja ja majaomanik. Onnentien talojen lisäksi tapahtumapaikkoina ovat muun muassa Uuevarikun maitotila, kaupungintalo, koulu, tori, huonekalutehdas, hotelli, kylpylä, kahvila ja pubi.
Tapahtumat alkavat siitä kun ruotsalainen Thor-Björn Margna saapuu Mornaan katsastamaan taloa, joka oli kuulunut hänen suvulleen ennen neuvostoaikaa. Onnentien asukkaista tulee huoneistojensa omistajia. Alma menee naimisiin Johanneksen kanssa ja Laine saa miehekseen Krissun. Allan ja Mare eroavat ja löytävät uusia suhteita, kunnes palaavat yhteen. Evelin on tähän mennessä avioitunut kolme kertaa. Arkkitehti Area, sittemmin hotellin johtajaa, voisi kutsua sarjaseurustelijaksi, koska pysyvää suhdetta ei ole vielä löytynyt. Kaupungin rikkain mies on entinen kommunisti Felix Viss. Jatkuvasti mukana oleviin hahmoihin kuuluu myös Lepiku Salme, juoruakka ja pontikan myyjä, mutta hän esiintyy vain ihmisten puheissa. Vuosien kuluessa sarjaan syntyy useita lapsia.
Sarjan seuraaminen palkitsee: opin koko ajan uusia sanoja ja fraaseja. Tule taevas appi! Selge pilt! Ja ongi kogu moos! Henkilöillä on omat maneerinsa. Alma sanoo usein, ettei ole hänen asiansa sanoa, mutta pamauttaa sitten vahvan mielipiteensä kyseessä olevasta asiasta. ”Kun minä aikoinaan viinakaupassa töissä olin”, aloittaa Laine tärkeillen toistuvan repliikkinsä. Dialogeissa on toistoa: kysymykseen vastataan usein vastakysymyksellä. Pikkuhiljaa alan saada selvää Allanin mutinasta tai Uuevarikun Ülo-rengin tai hänen isäntänsä Riksin puhetulvasta. Tilanne helpottuu entisestään kun tekstitykset ilmaantuvat ruudulle. Monilla näyttelijöillä on kaunis ääni. Evelin, Jane ja Maige – voisin kuunnella teitä vuorokauden ympäri! Asianajaja Karineem taitaa kuitenkin olla suosikkini. Hän on jäätävän hyvä pahis.
Kun sarja alkoi pyöriä Viron televisiossa vuonna 1993, oli kulunut vain kaksi vuotta maan uudesta itsenäistymisestä. Vaikeat vuodet heijastuvat tapahtumiin: hämärämiehiä tulee ja menee, yrityksiä perustetaan ja menetetään. Mutta elintaso alkaa nousta. Asuntoja remontoidaan, uusia kodinkoneita hankitaan, lähdetään ulkomaille, jäädään isyysvapaalle. Vanhempien ja lasten välit, rakastavaisten ja avioparien suhdekiemurat, naapurien kiistat, paikallispolitiikan suhmuroinnit, alkoholi- ja huumeongelmat – aiheet ovat tuttuja maasta toiseen, mutta Onnentie 13 tarjoaa samalla kurkistusaukon virolaisiin tapoihin ja traditioihin. Sarjan alkupuolella nuoretkin teitittelevät toisiaan. Fraasi ”sano se kukkasin” on totisinta totta. Omenia poimitaan ja säilötään, sienessä käydään, hapankaalia ostetaan torilta. Naiset pitävät hameita, mekkoja ja korkokenkiä. Uskottavuus on tosin koetteella: miten vaatimattoman hotellin johtajalla on varaa aina uusiin muotiluomuksiin?
Yksi kiinnostavimmista asioista Onnentiessä on kirjallisuuden läsnäolo. Nuori Jaanus kokee olevansa rakkaussuhteessaan Solveig eikä Peer Gynt. Poliisikonstaapeli Torim viittaa Astrid Lindgrenin nuortenkirjaan Mestarietsivä Kalle Blomqvist. Allan muistelee Jukolan Juhanin humalaa, ja yhdessä kohtauksessa hän lukee Tuntematonta sotilasta. Eniten viitataan virolaiseen kirjallisuuteen. Ülo lukee lehmille kotimaista runoutta. Ihmisten puheissa vilahtavat Nipernaadi, Kalevipoeg ja Tammsaaren Totuus ja oikeus. Tosin Uuevarikun miniäkokelas Anu ei tiedä kenestä anoppi puhuu kun tämä kertoo olleensa nuorena emäntänä kuin Krõõt (vrt. Koskelan Alma Pohjantähdessä).
Monet sarjan näyttelijät ovat olleet mukana alusta alkaen. On riemastuttavaa löytää tieto, että Helgi Sallo (Alma) on tunnettu laulaja, ja Väino Aren (Krissu) entinen balettitanssija. Sarjan loppupuolella vakiintuu käytäntö, että uudenvuoden iltana mennään fantasian puolelle ja tavataan virolaisia julkkiksia. Haukon henkeäni kun Alma ja Laine astuvat Kadriorgin palatsiin ja pyytävät presidenttiä päättämään, kumman kurpitsasäilyke on maitsevampaa. Alar Karis on ihka elävänä jaksossa mukana!
Sarjan käsikirjoittajiin ovat kuuluneet kirjailijat Astrid Reinla ja Teet Kallas. Viimeiset kymmenen vuotta sarjan tapahtumia on ideoinut runoilija ja dramaturgi Andra Teede. Hän on kirjoittanut Õnneen kohdistetusta kritiikistä Sirp-lehdessä 21.10.2022. Teede kertoo tyypillisestä keskustelusta tuttujen ja tuntemattomien tavatessa. Kun Teedeltä kysytään, mitä hän tekee työkseen, hän vastaa lakonisesti olevansa kirjailija. Silloin joku paikalla olijoista ottaa asiakseen täsmentää, että Teede käsikirjoittaa Õnnea. Puheeseen puuttuu se, jolle Teede esiteltiin. Hänen repliikkinsä alkaa usein sanoilla ”En katso sarjaa, mutta…” Tuo ”mutta” viittaa näkemykseen, ettei sarjassa tapahdu mitään ja että sen arvomaailma on todella konservatiivinen. ”Ihmettelen aina, kuinka ihmiset, jotka eivät katso sarjaa, tietävät millainen se on,” Teede toteaa. Kritiikkiä on herättänyt muun muassa se, ettei sarjassa ole ollut yhtään seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa tai rodullistettua henkilöhahmoa. Mutta kun suomalaiset tv-tuottajat saivat kuulla, että Õnnen päähenkilöinä on kaksi vanhaa naista, hän sai kehuja: Kuinka modernia! Kuinka feminististä!
Andra Teede on oikeassa: on vaikea olla mieliksi sekä maaseudun vanhempaa väestöä edustavalle katsojakunnalle että Kalamajan nuorelle ja edistykselliselle porukalle. Hän muistuttaa, että sarjassa on kuvattu pikkukaupungin ihmisiä, joiden joukkoon kuuluun niitä jotka hankkivat leipänsä tehtaasta, jäävät työttömiksi, kieltäytyvät koronarokotteesta tai myyvät MMS:aa (vrt. hopeavesi). Ajankohtaiset asiat ja ongelmat heijastuvat sarjan teemoihin. Ukrainassa soditaan, pakolaisia autetaan, inflaatio jyllää. Sarjaa tehdään pienellä budjetilla. Mukana on vähemmän onnistuneita osia ja juonenkäänteitä, mutta miten muuten voisikaan olla, kun sarjaa on tehty kolme vuosikymmentä?
Minulle Õnne 13 on antanut paljon. En ole yksin: muutama vuosi sitten kolmekymppinen kurdipakolainen Celal Yildirim kertoi televisiossa, että hän oli oppinut viron kieltä sarjaa katsomalla. Eniten hän piti Almasta, joka muistutti hänen omaa isoäitiään, joka huolehti koko suvusta ja pisti nokkansa joka asiaan. Virolaiset ovat kylmiä ihmisiä, oli Yildirimille sanottu. Onneksi Onnentie sai hänet ajattelemaan toisin, hän kertoo haastattelussaan. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan: tarvitaan suomalainen ja kurdi kertomaan virolaisille, että Õnne 13 on katsomisen arvoinen sarja.