Virolaiset ja suomalaiset poliitikot puhuvat harvoin samoista asioista samaan aikaan. Ennen viime vaaleja murhelista oli kuitenkin kummassakin maassa yhteinen: huolta herättivät – yllätys yllätys – taloustilanne ja turvallisuus. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Vaalienalusajan painotukset kertovat pikemminkin siitä, miten erilaisia asioita ihmiset maissamme arvostavat.

Postcowboykapitalistisessa Virossa ihmisen (miehen) arvon mittapuu on yhä edelleen hänen lompakkonsa paksuus ja politiikkaa tehdään Viru-hotellin entisaikaisten jobbareiden periaatteella: ”Rahat mulle, kurkut sulle.” Niinpä Viron suurimmat puolueet lupasivat ennen vaaleja talouden piristeeksi konkreettisinta mahdollista ratkaisua: rahaa. Minimipalkan nostoa 800 euroon, ilmaista kouluruokaa, lisäetuuksia suurperheille, verohelpotuksia pienituloisille. Entä turvallisuus? Vaalikeskusteluissa pohdittiin otsat kurtussa, mitä kautta Venäjä saattaisi hyökätä ja mitä siitä seuraisi, aivan kuin tykit eivät tällä hetkellä jylisisi Ukrainassa vaan vähintäänkin Koillis-Viron Sinimäillä.

Suomessa puolueiden vaalilupaukset liittyivät periaatteellista laatua oleviin kysymyksiin, kuten julkisen sektorin toiminnan parantamiseen ja työpaikkojen luomiseen. Siitäkin keskusteltiin, miten kehitetään täydennyskouluttautumismahdollisuuksia sekä liikunnan ja urheilun harrastamista, tai kuinka ehkäistään työpaikka- ja koulukiusaamista. Suomalaisen äänestäjän suosioon ei siis kaiketi pääse irtorahaa lupaamalla.

Jos oletamme, että poliitikkojen vaalilupaukset heijastavat yhteiskunnan odotuksia, niin virolaisten ja suomalaisten huolenaiheet vaikuttavat samanlaisilta, mutta odotukset erilaisilta. Virolainen on valmis vaihtamaan äänensä konkreettiseen tarjoukseen ja jättämään poliitikon tämän jälkeen joksikin aikaan lunastamaan lupauksiaan. Suomalaiset taas näyttävät odottavat poliitikoiltaan lupausta, että vuosikymmenten työllä rakennettu yhteiskunta pysyy yhtenäisenä ja sen arvoja pidetään yllä vastaisuudessakin.

Virolainen poliitikko näyttää turvautuvan yksittäisen ihmisen ahdinkoon. Siitä kumpuavat loputtomat puheet eläkkeiden pienuudesta, opettajien palkoista ja verovähennyksistä, joiden jälkeen jäisi joka kuukausi muutama euro enemmän käteen. Syntyy vaikutelma, että virolainen yhteiskunta muodostuu eri ikäryhmien ja ammattikuntien blokeista, joiden kuulumisia poliitikkojen on tietyin väliajoin kuunneltava, mutta muita ongelmia ei näyttäisi olevan.

Suomalainen poliitikko lähestyy asiaa järjestelmällisesti ja kokonaisvaltaisesti. En usko, että suomalaiset poliitikot edustaisivat toisenlaista ihmistyyppiä tai heillä olisi erilaiset motiivit. He yksinkertaisesti toimivat toisenlaisessa ympäristössä, jossa irtorahan jakaminen ennen vaaleja tarkoittaisi todennäköisesti vaalitappiota, sillä rahanjakolupaukset eivät kerro suomalaiselle, millaisena kyseinen poliitikko haluaa nähdä suomalaisen yhteiskunnan. Virolainen puolestaan ei, ainakaan vaalilupausten perusteella, näytä edes odottavan vastausta tällaiseen kysymykseen. Niinpä voi syntyä vaikutelma, että virolainen on yhteiskunnan suhteen välinpitämättömämpi, ellei peräti lapsellinen odottaessaan vain almuja johtajilta. Itse asiassa tämäkään ei pidä paikkaansa. Abraham Maslow´n tarvehierarkian logiikka kertoo, että syömme ensin vatsamme täyteen ja haluamme tuntea olomme turvalliseksi, vasta sitten alamme tuntea huolta muista asioista. Virolaiset, kuten vaalilupauksista ilmenee, kamppailevat edelleen hierarkian alatasolla. Tätä osoittaa muun muassa turvallisuustematiikka. Meidän pelätessämme Venäjää Suomessa keskusteltiin ennen vaaleja siitä, pitäisikö Muhammed-pilapiirroksista tunnetun ruotsalaisen Lars Vilksin päästä puhumaan Helsingissä sananvapaudesta, ja kuinka hänen turvallisuutensa voidaan taata.