Julkaistu: 3. tammikuuta 2011

Vapauden muodot

Juhan Hellerma

Aidosti onnellinen olen ollut silloin, kun olen kokenut todellista vapautta. Se on ollut jonkinlainen kummallinen keveyden tunne, jolloin koko maailma eri muodoissaan ja täydellisessä rikkaudessaan on ollut minulle avoin. Tällainen vapaus ei ole pitkäveteistä tekemättömyyttä, pelkkää vapautta velvollisuuksista. Pikemminkin sitä luonnehtii positiivinen rauhattomuus, omintakeinen jännittynyt tunne siitä, että jotain ratkaisevaa on tekeillä ja jotain tärkeää voi syntyä. Tällaisiin hetkiin kätkeytyvän vapaudentunteen yritän alati saavuttaa, vaikka joka päivä en vapautta voi kokea.

Jonain päivänä aavistus vapaudesta on selkeämpi. Toisinaan se on vaivoin kuultava kaiku, jonka synnyttänyt ääni on jo vaiennut. Kun viimeinenkin kaiku sammuu, jäljelle jää kolea hiljaisuus, jossa pimeät voimat vääntävät sielumme kieliä. Silloin ihminen on aivan kuin hylätty, koko vapauden keveys on kadonnut, ja voi osoittautua kyseenalaiseksi, oliko sitä koskaan. Silloin vapaus kivettyy pelkäksi aatteeksi tai ideaksi, joka ei enää kosketa meitä, vaan julistaa omaa etäisyyttään.

Rajoittamattomuuden idea

Rajoittamattomuuden idea tarkoittaa yksinjäämistä oman itsen kanssa. Tällainen yksinoleminen voi luoda vaikutelman vapaudesta: nyt on mahdollisuus tehdä kaikki ja päättää kaikesta. Ihminen on oman itsensä herra, ja senhän on oltava vapautta. Valinnanvapaus hänellä todella on, hän voi tehdä jonkin päätöksen ja toimia sen mukaan, mutta hän voi valita myös toisin. Juuri tällaisena nykyaikainen yksilöä korostava yhteiskunta vaikuttaa ymmärtävän vapauden. Mitä enemmän on valinnanvaraa ja toimintamahdollisuuksia, sitä vähemmän on rajoituksia ja enemmän vapautta. Kuvitellaan, että ihminen on syntymästään asti vapaa, että elämä ei ole korkeimpien lakien määräämää, vaan ihminen voi itse päättää, miten oman elämänsä rakentaa.

Koska ihmisten lähtökohdat ovat todellisuudessa erilaiset, yhteiskunta pyrkii takaamaan jokaiselle samanlaiset mahdollisuudet toteuttaa vapauttaan. Toisaalta tuntuu siltä, että ihmiselle ikään kuin luonnostaan kuuluva vapaus päättää omasta elämästä on toisen, ulkopuolelta tyrkytetyn vapauden idean palveluksessa. Se on idea, että vapaus on ansaittava kapitalistisen yhteiskunnan ankarassa kilpailussa. Pitää menestyä, saavuttaa korkea yhteiskunnallinen asema ja tietenkin voida taloudellisesti hyvin. Joka onnistuu tässä, on vapaa, joka ei, voi syyttää vain itseään, sillä ei ole osannut hyödyntää alkuperäistä vapauttaan.

Puutteen tiedostaminen

On kyseenalaista, vapauttavatko nämä yhteiskunnassa alaa valtaavat pyrkimykset. Missä tämä tavoiteltava vapaus oikein on? Minusta tuntuu, että sen perustana on käsitys yhteiskunnasta, joka toisaalta rajoittaa olemassaoloamme ja toisaalta tarjoaa mahdollisuuksia näistä rajoituksista vapautumiseen. Mitä enemmän ihmisellä on mahdollisuuksia kasvattaa vapauttaan ja omaa etuaan, sitä painavammiksi käyvät kahleet, joista tulee päästä irti mahdollisimman pian.

Yhteiskunta, joka yhä enemmän tarjoaa keinoja rikastuttaa omaa olemassaoloa, tuottaa samalla kuvitelman jonkin puuttumisesta. Se syventää rajoittuneisuuden, ei vapauden tunnetta. Tämä on noidankehä, jossa vapauden kasvulla ei ole rajoja, sillä jokainen uusi vapaus rakentaa uudet kahleet. Näin ollen sellainen vapaus ei voi koskaan olla täydellistä, sillä aina on jotain, joka voisi kasvattaa jo saavutettua vapautta. Konkreettisimmin se ilmenee jokapäiväisessä elämässämme. On suuria ja pieniä esineitä ja koneita, uuden ajan teknisiä keksintöjä, joita vielä muutama vuosi sitten ei kaivattu.

Meistä tuntuu, että uudet keksinnöt ratkaisevat ongelmamme, että meillä on paljon uusia mahdollisuuksia ja että työskentelymme on tehokkaampaa kuin aiemmin. Niin todella on, mutta samalla olemme paljon avuttomampia, kun jokin esineistä lakkaa toimimasta. Jokainen uusi keksintö ja sovellus saa aikaan uuden puutteen ja tyhjän tilan, jota jo olemassa oleva kone ei voi täyttää. Asioita, jotka ympäröivät meitä, ei määrittele vain se, mihin ne kelpaavat. Niitä määrittelee myös vihjaus siihen, mitä ne eivät voi tehdä. Niin säilyy tarve hankkia uusia asioita, jotka voisivat täyttää edellisten jättämän tyhjän tilan.

Tunne jonkin puuttumisesta on aina askeleen edellä vapautta. On kyseenalaista, tekeekö tällainen puutteeseen suhteutuva vapaudentavoittelu vapaaksi. Kenties todellinen vapaus on jossain muualla ja edellyttää täysin erilaista näkökulmaa ihmiseen ja maailmaan.

Puhetta salakielellä

Vapauden todellinen merkitys ei ehkäpä ole sidoksissa valinnanmahdollisuuksien runsauteen. Sellainen näkemys palauttaa ympäröivän maailman pelkäksi vaihtoehtojen kokoelmaksi. Kun ihminen on vapaa, hän ei seiso avuttomana oman peilikuvansa edessä, vaan hänen peilinään on maailma. Kaikki maailman tapahtumat käyttävät salakieltä, joka puhuttelee ihmisen sisintä. Salakieli ei ole tuntemamme kieli eikä sen muunnelma, vaan se puhuu enemmän ja oleellisemmin kuin mikään inhimillinen kieli.

Kirjallisuus ja erityisesti runous voisivat omalla tavallaan ymmärtää tätä salakieltä. Kun se onnistuu, kieli lakkaa olemasta pelkkä kommunikointiväline ja aivan kuin herää uudelleen eloon. Mitä silloin todella tapahtuu? Miten sama kieli ja samat sanat, joita käytämme joka päivä, alkavat äkkiä puhua jostakin muusta? Luultavasti se on kysymys, johon ei löydy täydellistä vastausta. Se koskee kirjallisuuden ja runouden suurinta arvoitusta. Samalla kysymys vaatii tarkastelua, sillä voi olla, että juuri siihen kätkeytyy vihje vapauden todelliseen olemukseen.

Suom. Hanna Samola
Elo 1/2011


Lue myös


Viro ja Suomi
Eve Kyntäjä

OECD-raportti maahanmuuttajien kotoutumisesta Suomeen

Tuore OECD:n raportti Working Together: The Skills and labour market integration of immigrants and their children in Finland tarkastelee Suomen kotouttamispolitiikkaa maahanmuuttajien työllistymisen…
subject

Kieli kysymyksessä
Riho Grünthal

Suuri vai pieni viron kieli?

Virossa ja Suomessa toistetaan usein väite, että Viro ja Suomi ovat pieniä maita ja viro ja suomi pieniä kieliä. Ne tuntuvat pieneltä siksi, että jotkut toiset kielet ovat mediassa ja matkaillessamme suuria…
subject

Kieli kysymyksessä
Hannu Oittinen

Hapukoor on suomeksi hapankerma – tai sitten ei

Viron ruokakulttuuriin kuuluu monenlaisia erikoisuuksia odotuksenmukaisine käännösongelmineen, mutta aina niistä on viimeistään selittämällä selvitty: pannkoogid kääntyvat vielä sujuvasti letuiksi tai…
subject