Julkaistu: 5. toukokuuta 2008

Viro, Suomi ja Eurooppa

Riho Grünthal

Virossa toistettiin 1990-luvun alussa eri yhteyksissä ohjelmallista iskulausetta olgem eestlased, aga saagem ka eurooplasteks ’olkaamme virolaisia, mutta tulkaamme myös eurooppalaisiksi’. Ajatus lainattiin 1900-luvun alun Noor-Eesti -liikkeen nuorilta kirjailijoilta ja kulttuuurivaikuttajilta, erityisesti Gustav Suitsilta. Liikkeen tai nykyisen käsitteistön mukaisesti verkoston jäsenten tavoitteena oli nostaa virolaisuus ja viron kielen ilmaisurikkaus uudelle tasolle. Virolaisella korkeakulttuurilla oli varsin lyhyt menneisyys, ja nykyperspektiivistä katsottuna se otti ensi askeliaan. Mutta kulttuuri viitoitti tietä myös Keski-, Etelä- ja Länsi-Euroopan avoimille yhteiskunnallisille virtauksille.

Nopeasti muuttuvaan 1990-luvun poliittiseen tilanteeseen vanha viisaus istui kuin räätälöitynä. Taiteen eurooppalaistuminen jäi taka-alalle, kun virolaista yhteiskuntaa muovattiin kiireestä kantapäähän eurooppalaisiin standardeihin sopivaksi. Demokraattisesti valittu kansanedustuslaitos Riigikogu, yksilön oikeudet ja tarpeet huomioon ottava lainsäädäntö ja yltiöpäinen vapaan markkinatalouden korostaminen olivat Viron eurooppalaisuuden perustuntomerkit.

Eurooppaan kytkeytyminen oli näkyvimpiä puheenaiheita Suomenkin kansainvälisessä politiikassa koko 1990-luvun ajan. EU:hun liittymistä edelsivät intensiivinen valmistautuminen ja sopeutuminen rakenteellisiin muutoksiin ja päätöksentekomuotoihin. Noor-Eestin tunnuslauseella on Suomen historiassa sisällöltään eri tavoin painottuva paralleeli. A.I. Arwidssonin nimissä kulkeva, kansallista tulevaisuutta luotaava lauselma kuuluu ruotsalaisia emme ole, venäläiseksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia. Myös Arwidssonin ja ns. Turun romantiikan toimintaa muokkasivat 1800-luvun alkupuolella kauempaa, Ruotsista ja Saksasta omaksutut filosofiset vaikutteet. Mutta eurooppalaiseksi tuleminen ei korostu samalla tavalla tunnuslauseessa. Yhteistä Noor-Eestin aikaan on kansallisen humanismin ja äidinkielen käyttömahdollisuuksien kehittäminen, ja siihen liittyen muidenkin yhteiskunnallisten asioiden uudistaminen.

Kansallisen identiteetin rakentaminen ja suhteuttaminen muihin kansoihin yhdistää mainittuja Viron ja Suomen historiaan juurtuneita ajatelmia. Kerran luotu pohja on sopinut myöhempienkin aikojen muotteihin.

2000-luvun eurooppalaisessa uutisikkunassa aukeaa monia vähemmän esimerkillisiä ja houkuttelevia näkymiä. Unkarin parlamentti oli lähes piiritystilassa pääministerin poliittisen epäsuosion aiheuttaman katumellakoinnin takia. Italiassa jätteet täyttivät kadunreunat, koska kasvavan jätekuorman käsittelyä ei ole pystytty nykyaikaistamaan. Ranskassa poltettiin viime vuonna kokonaan tai osin 40 000 autoa. Espanja ihmettelee jatkuvasti, miten se voisi ratkaista maahan pyrkivien siirtolaisten ongelman.

Viro ja Suomi ovat äskettäin saaneet maistaa tavallisesti vain tv-ruudussa näytettyä hallitsemattoman kansalaisaktiivisuuden kielteistä puolta. Suomessa Smash Asem -mielenosoituksen tapahtumat ja poliisin ja mielenosoittajien välinen nujakointi saattoi etelämpää Euroopasta katsottuna näyttää vaarattomalta ja arkipäiväiseltä töniskelyltä. Virossa Tallinnan keskustan toisen maailmansodan aikaisen muistomerkin pronssisotilaan siirtäminen oli sen sijaan seurauksiltaan huonosti ennakoitavissa. Venäläisten ja virolaisten identiteetti törmäsivät toisiinsa ja muistuttivat kipeällä tavalla pienen valtion tasapainoisen arkipäivän hauraudesta.

Äärimmäisreaktioina näkyvä väkivaltainen oireilu osoittaa, että nykyeurooppalaisen julkisivukonsensuksen taustalla liikkuu monenlaisia myrskykeskuksia. Kasvoton globaalisuus on sysännyt eurooppalaisuuden sivurooliin, kun asioita on ratkottava mahdollisimman tasapuolisesti muidenkin mantereiden kanssa. Se ei aina ole helppoa pitkään etuoikeutetusti eläneille eurooppalaisille. Tässä asetelmassa Viron ja Suomen on etsittävä eurooppalaisittain suhteellisen nuorina valtioina paikkansa antiikin ja keskiajan valtioiden ja uuden ajan alun perillisten joukossa hiljaa postkolonialistista perintöä vaalivassa ilmapiirissä. Sekä Suomessa että Virossa on sitouduttu teknologiseen pikavarusteluun laidasta laitaan, mutta edes se ei pelasta joutumasta toistuvasti kulttuurisesti vertailluksi muun Euroopan, muiden maiden ja mantereiden kanssa.

Eurooppalaisuus (EU) ja globaali toimintaympäristö mielletään usein melko yksipuolisesti taloudellisiksi viitekehyksiksi. Silti kulttuurin ja kielen ilmentämä kansallinen identiteetti tarjoavat paljon ajattelemisen aihetta Virolle ja Suomelle. Eurooppalaisuuden tunnusmerkkejä ovat edelleen kulttuurinen jatkuvuus, alueellinen omaleimaisuus sekä historiallisten tapahtumien pitkä punos. Se yhdistää dokumentoidun tiedon asteittain ajallisesti kaukaisiin esineellisiin löytöihin ja aineellisen kulttuurin muotoihin, mutta myös henkiseen perintöön, jota kieli ja kielellinen identiteetti elävästi ilmentävät.

Romaanisen kielen puhujalle eli italilaiselle, ranskalaiselle ja espanjalaiselle mennyt aika ei ole yhtä hämyisä. Kulttuurinen ja alueellinen yhteys antiikin Roomaan on edelleen helppo havaita, ja se näkyy jopa katukuvassa. Ostereista, etanoista, parsasta ja paellasta nautiskelevilla kansoilla on allaan tuhansien vuosien historia. Kreikka ja Bysantin portit ovat oma lukunsa.

Kulttuurien vuosituhantinen kerroksittaisuus ja limittyminen eri alueita yhdistäväksi aikakausien sarjaksi on eurooppalaisuuden perusominaisuuksia. Romaanisilla, germaanisilla, balttilaisilla ja slaavilaisilla kielialueilla on vanhat virstanpylväänsä, joiden ikä lasketaan sadoissa, usein tuhansissa vuosissa. Ne tekevät Euroopan tarinasta suoraan vertailukelpoisen Välimeren alueen muiden korkeakulttuurien, Itä-, Etelä- ja Kaakkois-Aasian sekä Etelä- ja Keski-Amerikan entisten ja nykyisten sivistyskulttuurien kanssa. Harva asia on niin ajankohtainen kuin oman ja muiden taustan ymmärtäminen nykyisen kaltaisessa maailmassa, jossa ihmiset tulevat ja menevät satojen, usein tuhansien kilometrien takaa paikasta toiseen.

Myös meillä suomalais-ugrilaisilla, kuten virolaisilla ja suomalaisilla on omat kulttuuriset kiinnekohtamme, vaikka pyramideja ei olekaan eikä edes Agricolan luettelemien epäjumalien patsaita. Osa tärkeimmistä tunnusmerkeistämme on kätketty kieleen. Kieli ja oma kieli ovat niin itsestään selviä euroajan suomalaiselle ja virolaiselle, ettei tule ajatelleeksi kielessä piilevää samaa sanomaa kuin vanhoissa kivikaiverruksissa ja rakennuskulttuurissa. Kielessä on myös vahvin vakuus virolaisten ja suomalaisten eurooppalaisuudelle.


Tuglas-seuran jäsenlehti 3/2008


Lue myös


Viro tänään
Liisi Kööts-Ausmees

Virolaisten ja suomalaisten onnesta ja murheesta

Virolaiset ja suomalaiset eivät ole ulkoisesti kovin tunteellisia kansoja. Suomalais-ugrilaisissa kielissä onni tarkoittaa suuren ilon lisäksi tuuria ja kohtalon suopeutta eli siis jotain, mikä ei ole…
subject

Elokuva
Katariina Suurpalo

Hiljaisuuden vangit

Elokuvaohjaaja Martti Helden toinen täyspitkä elokuva Skandinaavia vaikus on erittäin kaunis ja liikuttava teos. Se kertoo monimutkaisista perhesuhteista ja menneisyyden traumojen ja syyllisyyden mykistävästä…
subject

Matkan varrella
Tapio Mäkeläinen

Emajõgi

Emajõgi, Emajoki eli ”Äitijoki” (tai ”Emojoki”) on Viron suurimpia ja tunnetuimpia jokia. Sen pituus on 101 km ja vesistön suuruus, Võrtsjärv mukaanlukien, 9 960 km2. Joki alkaa Viron toiseksi…
subject