Otsikon runollinen lausekatkelma on peräisin Manivald Kesamaan runosta Koulutiellä, johon tunnettu virolainen säveltäjä Boris Kõver teki sävelen 1960-luvulla. Siitä saakka laulu on ollut hyvin suosittu ohjelmanumero lukuvuoden ensimmäisen koulupäivän juhlallisuuksissa.
Lukuvuosi alkaa Virossa kaikilla kouluasteilla 1. syyskuuta eli viisauden päivänä. Virossa kenelläkään tuskin käy edes mielessä, että koulut voisivat alkaa jonain muuna päivänä. Kouluvuoden avajaisissa uudet koululaiset saapuvat peruskoulun tai lukion vanhimman vuosiluokan oppilaiden saattamina juhlasaliin ja saavat siellä ikiomat aapiset. Katsomossa istuvista vanhemmista moni pyyhkii tällöin liikutuksen kyyneliä. Opettajat puolestaan saavat viisauden päivänä oppilailtaan kukkia.
Virolaisen sanonnan mukaan jokaisella pässillä on mikkelinpäivänsä. Nykyään tällä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että paha saa ennemmin tai myöhemmin palkkansa. Mikkelinpäivää vietetään 29. syyskuuta syksyn alkamisen ja talven lähestymisen merkiksi. Talonpoikaiskulttuurissa mikkelinpäivä oli suuri juhla – silloin ei tehty töitä, vaan teurastettiin lammas tai pässi, josta saatiin tuoretta lihaa ruokapöytään. Myös sahdin teko kuului asiaan. Karjan teurastamiselle kesän taituttua syksyyn oli käytännöllinen syy: tuolloin osattiin rehusadon perusteella päättää, miten paljon eläimiä oli mahdollista ja järkevää pitää talven ylitse. Myös karjapaimenten työkontrahdit päättyivät mikkelinpäivään.
Nykyäänkin ovat suosiossa mikkelinpäivän markkinat, joilla myydään kasvimaiden satoa, hunajaa sekä käsitöitä ja huvitellaan kansanomaisen viihteen parissa. Tätä nykyä markkinoita ei tosin yleensä järjestetä tarkalleen mikkelinpäivänä, vaan tavallisemmin sitä edeltävänä tai seuraavana viikonloppuna.
Vanha kansa aloitti mikkelinpäivästä viikkoajanlaskun: mikkelistä kuusi marttiin, martista kaksi katriin, katrista neljä jouluun, joulusta kuusi kynttilänpäivään, kynttilästä seitsemän marianpäivään, mariasta neljä yrjönpäivään, yrjöstä yhdeksän juhannukseen, juhannuksesta neljä jaakkoon, jaakosta kaksi laurinpäivään, laurista kaksi perttelinpäivään, perttelistä viisi mikkelinpäivään. Mikkelinpäivästä alkoi myös henkien aika, hingede aeg. Kirkollisen kalenterin mukaan henkien päivää vietettiin aina 2. marraskuuta, mutta vanhemmassa virolaisessa perinteessä voidaan puhua pidemmästä ajanjaksosta, jolloin edesmenneet esivanhemmat saivat osakseen tavallista enemmän huomiota – siis henkien ajasta. Henkien aika kesti mikkelinpäivästä (29. syyskuuta) simunanpäivään (28. lokakuuta) tai jopa martinpäivään (10. marraskuuta) saakka. Neuvostoaikana henkien päivää ei vietetty. Nykyään hautausmailla loistaa henkien päivänä aikamme rajallisuudesta muistuttava kynttilämeri aivan kuten Suomessa pyhäinpäivänä.
28. lokakuuta vietettävä simunanpäivä ei ole virolaisessa kansankalenterissa erityisen tunnettu juhla. Sen merkitys kytkeytyy talven tuloon. Siim tekee sillat soille ja Nigul naulaa ne kiinni (6. joulukuuta vietettävän niilonpäivän mukaisesti), sanottiin ennen vanhaan – kyse oli siis talviteiden käyttöönotosta. Soiden ja vesistöjen ylitse vievät talvitiet olivat erittäin tärkeitä kauppateitä ja saattoivat pysyä samoilla sijoilla satoja vuosia.
Simunanpäivänä Võrumaan ja Setumaan rajalla pidettävät Lindoran markkinat on merkitty Viron aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon ja ne ovat erottamaton osa Võrumaan identiteettiä sekä omaleimaista kulttuuria. Markkinoita on järjestetty seudun tärkeimpien teiden risteyksessä jo yli sadan vuoden ajan. Aiemmin Lindoran markkinat tunnettiin erityisesti lammasmarkkinoina, mutta nykyään siellä on kaupan melkeinpä kaikkea mahdollista.
Monille eurooppalaisille kansoille martinpäivä (viroksi mardipäev, Etelä-Virossa kuitenkin märtepäiv) 10. marraskuuta on syksyn päättymisen ja talven alkamisen rajapyykki. Virolaisille se on myös pyhä, joka päättää henkien ajan. Martinpäivän sään perusteella ennustettiin seuraavan talven, kevään ja vielä kesänkin ilmoja. Omasta lapsuudestani muistan sanonnan, että jos martti maan peittää, niin katri kusee – toisin sanoen, jos martinpäivänä tai sen tienoilla sataa lunta, niin katrinpäivänä on suojasää, ja päinvastoin. Toisinaan sanonta piti paikkansakin. Sanottiin myös, että jos lumi on martinpäivänä maassa, pääsiäisenä se on katolla. Menneiden sukupolvien mukaan martinpäivän lumipeite siis tiesi pitkää talvea.
Martinpäivän aattona aikuiset, nuoret tai lapset (varhaisemmassa kansanperinteessä tavallisesti aikuiset tai nuoret miehet) kiertelivät eläinhahmoiksi tai myöhemmin hullunkurisiksi martinperheen ilveilijöiksi sonnustautuneina talosta taloon ja pyysivät laulaen, että isäntäväki päästäisi vieraat sisään. Martit tarkastivat, onko talon syystyöt varmasti tehty, osaavatko lapset lukea ja tekeekö naisväki käsitöitä. Martinlauluissa toivotettiin perheelle viljaonnea ja martit viskoivat tuvan lattialle jyviä, herneitä ja ryynejä, uudemmalla ajalla myös riisiä; samalla he virpoivat mukanaan tuomilla vitsoilla talonväelle terveyttä ja pyysivät näiltä lahjoja, ennen kaikkea ruokaa. Mukaan saadut antimet nautittiin yhteisissä juhlissa – vietettiin martinhäitä, martinkekkereitä, martintansseja, nimet ja tavat vaihtelivat paikasta toiseen.
Virolaisessa kansankalenterissa Katariina – virolaisittain Kadri – on karjankasvatuksen suojelija. Katrinpäivään 25. marraskuuta päättyi naisväelle kuuluneiden ulkotöiden tekoaika, ja juhlapäivän viettoon kuuluvissa tavoissa lampailla oli aivan erityinen rooli. Katrinpäivän aattona kierreltiin katrinsantteina. Vanhoina aikoina tähän osallistuivat lähinnä nuoret tytöt ja naimattomat naiset. 1800- ja 1900-luvulla pukeuduttiin katrinperheeksi (katriäiti ja -isä sekä lapset) tai joksikin eläimeksi. Katrinsantit tarkastivat lasten lukutaidon, siunasivat perheen ja karjan, toivottivat karjaonnea ja pyysivät palveluksistaan palkkiota. Länsi-Virossa ja Saarenmaalla kulkivat katrinpäivän aattona talosta taloon katrinhanhet, jotka hanhen tavoin äännellen tenttasivat lasten lukutaitoa ja löivät vitsoilla terveyttä perheelle. Friedebert Tuglaksen (1886–1971) omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä romaani Pikku Illimar sisältää hienon kuvauksen katrinsanteista.
Martin- ja katrinsanttina (latinan sanctus – pyhimys) kiertämisen perinteen on arveltu liittyvän myös kuolleiden esivanhempien muistamiseen ja henkien ajan ammoisiin tapoihin. Santithan laulavat lauluissaan pitkästä ja vaarallisesta taipaleesta, jonka he ovat joutuneet taittamaan päästäkseen taas meidän luoksemme.
Viron folkloreneuvosto käynnisti vuonna 2018 Lähdetään santeiksi -ohjelman, jolla pyritään tekemään tunnetuksi ja elvyttämään vanhoja perinteitä. Tiedossa on, että kulkijat ovat kierrelleet ovelta ovelle muinakin kansankalenterin syystalvisina juhlapyhinä, mutta juuri Viron martin- ja katrinsantit tapoineen tunnetaan muuallakin maailmalla ja perinteet ovat säilyneet meidän päiviimme saakka.
Sitten onkin jo joulukuu. Monet pohjoisen pallonpuoliskon kansat ovat perinteisesti hiljentyneet pyhien viettoon talvipäivänseisauksen tienoilla. Virolaisessa talonpoikaiskalenterissa pitkät joulunpyhät alkoivat tuomaanpäivänä 21. joulukuuta tehdyllä suursiivouksella ja jouluruokien valmistamisella sekä jouluaaton saunalla. Ruoan riittävyys koko tulevaksi vuodeksi varmistettiin syömällä jouluaattona paljon ja erilaisia jouluruokia: joululeipää, porsaanpaistia, ryynimakkaraa, hapankaalia. Joulupukki kävi ilmeisesti ensimmäistä kertaa tervehtimässä virolaislapsia vuonna 1896 Audru-Mallan koulussa Pärnumaalla.
Neuvostokaudella (1940–1989) joulunvietto oli kirkollisena juhlana pannassa, ja tilalle tuotiin uudenvuoden juhlinta. Kotioloissa joulua vietettiin epävirallisesti ja salaa. Virallisesti joulu palasi kalentereihin Virossa vuonna 1989. Lehdet julkaisivat joulunumeroita, joulusta puhuttiin eurooppalaisen sivilisaation ja kulttuurin kulmakivenä sekä vanhana pohjoismaisena pyhänä, jolloin valo voittaa pimeyden. Tontut hiiviskelivät yön hämärissä ja kävivät piilottamassa lahjoja lasten tossuihin. Joulu on ihmisluonnon parhaiden puolien – anteliaisuuden, hyväntahtoisuuden, yksinäisten ja vähäosaisten huomioimisen ja tukemisen juhla. Antakoon joulu meille kaikille sisäistä lämpöä, rakkautta ja uskoa ihmeisiin!