Julkaistu: 3. marraskuuta 2008

Kämmenen kokoinen Kihnu

Annely Akkerman

Kihnu on kämmenen kokoinen, ainakin jos katsoo sitä kahden kilometrin korkeudelta. Suloinen vihreä tilkkunen sinisessä meressä. Merivartioston tutkatornin huipusta, yhdeksänkymmenen metrin korkeudesta näkyvät tiet, talot ja ihmisten puuhat. Maailmanlaajuisessa naivistien katalogissa olevat kihnulaisen taiteilijan Jaan Oadin työt on suurelta osin maalattu lintuperspektiivistä, hellästi katsoen, rakkaudella. Jotkut työt, kuten haaksirikko tai veneen uppoaminen, on maalattu surulla.

Kihnu on nuori saari, se nousi Liivinlahdesta kymmenentuhatta vuotta sitten. Saarella on ollut asutusta tuhat vuotta, näin ovat historioitsijat Kihnun kirkon vierestä kaivettujen arkeologisten löytöjen perusteella päätelleet. Kihnu on mainittu ensi kerran historiallisissa lähteissä vuonna 1386 ja sukupuut ulottuvat Ruotsin vallan ajalle vuoteen 1686.

Vanhimpien väestökirjanpidon merkintöjen perusteella voidaan seurata samojen sukujen elämää Kihnussa 1600-luvun lopulta alkaen. Johonkin haaraan on syntynyt paljon jälkeläisiä, joku toinen on taas kuihtunut pois. Elämä Kihnun saarella, juuri saaren luonnollisissa olosuhteissa. on vuosisatojen ajan muokannut kihnulaista elämänmuotoa: elinkeinoja, taitoja, arvoja ja normeja, jotka ovat puolestaan jättäneet jälkensä Kihnun maisemiin, kyliin, lauluihin, tansseihin, ruokiin, mutta myös ihmisten keskinäisiin suhteisiin.

Varmuudella tiedetään, että kihnulaiset ovat virolaisia, jotka ovat muuttaneet saarelle Saarenmaalta ja Pärnumaalta. Viime vuosisadan viimeisille vuosikymmenille saakka saaren yhteys mantereelle oli katkonainen ja vaivalloinen, ja kun elämä oli niukkaa, kihnulaiset elivät omien tapojensa mukaan. Heidän elämäänsä ei muuttanut erityisemmin teollistuminen, paitsi kansallispukujen värikkäämmäksi muuttumisen osalta, eikä myöskään Viron itsenäisyyden ensimmäinen vaihe.

Ensimmäiset muistiinmerkityt kihnulaiset vanhat kalevalamittaiset kansanlaulut ovat 1800-luvun lopulta, ja perusteellisemmin niitä on kerätty 1900-luvulla. Ingrid Rüütelin ja Olli Kõivin toimittamassa häälaulukokoelmassa on satoja kalevalamittaisia häälauluja. Useimmista lauluista on monta versiota, jotka on merkitty muistiin eri laulajilta. Jokainen laulaja lauloi kansanlaulua lisäten siihen omaa elämänviisauttaan. Vuonna 1882 syntyneeltä isoisoäidiltäni kerättiin 1950-luvulla paljon lauluja. En käsitä vielä tänä päivänäkään, kuinka on mahdollista muistaa satojatuhansia säkeitä ja ihmettelen kuinka ajatonta ja vielä nykyaikanakin paikkansapitävää viisautta nämä säkeet, laulut ja tarinat pitävät sisällään. Häälaulut kertovat lähinnä avioliiton arjesta, hylkeenpyyntilaulut hylkeenpyynnistä, merimieslaulujen maantieteellisellä tarkkuudella voi purjehtia Kihnusta Espanjaan.

Pieni, mutta yksityiskohdissaan äärettömän monipuolinen ja läpeensä toisiinsa sidotuista kulttuurin ilmiöistä muodostuva Kihnun kulttuuriympäristö otettiin vuonna 2003 Unescon kulttuuriperintökohteiden luetteloon.

Arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttämiseksi on perustettu Kihnun kulttuuriympäristön säätiö (Sihtasutus Kihnu Kultuuriruum). Viron alueministeriön hallintaan on luotu Kihnun alueohjelma (Kihru Regionaalprogramm), joka viidellä miljoonalla kruunulla kehittää lähinnä saaren infrastruktuuria. Kulttuurikohteiden säilymiseksi, säilyttämiseksi ja kehittämiseksi on perustettu erikseen Kihnu Kultuuriruum -ohjelma Viron kulttuuriministeriön alaisuuteen.

Ulkoisella huomiolla on hyvät ja huonot puolensa. Epäilemättä hyviä puolia on enemmän, kihnulaiset ovat tiedostaneet oman kulttuurinsa arvon ja he ovat ryhtyneet tarkastelemaan aiemmin tavallisilta tuntuneita puuhiaan kauempaa, ulkopuolelta tulevien tutkijoiden silmin. Ilmeisesti ulkopuolinen uteliaisuus ja kiinnostus on synnyttänyt kihnulaisissa tunteen oman kulttuurin salaperäisyydestä ja erityisestä arvokkuudesta, jota kannattaa vaalia. Viimeisen kahden vuoden aikana on pidetty kolmet häät erityisen juhlallisin ja huolellisen perinteisin menoin. Avioliiton solmimiseen liittyvät rituaalit ovat yleensä kaikkein tärkeimpiä lähes kaikissa suullisissa kulttuureissa ja ne sitovat kokonaisuudeksi parhaan osan kulttuurin piirteistä. Avioliittoon valmistuminen alkaa jo lähestulkoon tyttölapsen syntymästä. Hienoimmat käsityöt kootaan kapiokirstua varten, morsian koristetaan kauneimmilla vaatteilla, valmistetaan maistuvimmat ruuat ja lauletaan lukemattomat laulut. Perinteisten häiden järjestäminen vaatii hyvin paljon aikaa ja mitäpä salailemaan, myös paljon rahaa. Tämän vuoksi Kihnun kunnallishallinto tukee stipendein nuoriapareja, jotka vaivautuvat juhlistamaan häitään perinteisin menoin. Häiden jälkeen alkaa seuraavan sukupolven kasvattaminen ja elämään valmistaminen, myös avioliittoa varten. Tämä on hyvin käytännöllinen lähestymistapa kulttuurin pysyvyyden näkökulmasta. Suvun ja lasten merkitystä ei voi yliarvioida kihnulaisessa kulttuurissa.

Perinteinen kulttuuri on kehittynyt yhteisön luonnollisen elinympäristön ja elinkeinojen vaikutuksesta. Näin ollen saarella yritetään pitää huolta maanviljelyksestä lajirikkaiden perinnemaisemien säilyttämiseksi. On perustettu yhtiö, joka kasvattaa lihakarjaa ja lampaita ja joka tarjoaa maatalouspalveluja pienille taloille pienellä kunnallishallinnon tuella.

Kalastus on tärkeä historiallinen elinkeino. Viime vuonna paikalliset kalastajat perustivat osakeyhtiön ja ostivat mantereella olevalta omistajalta saaren ainoan kylmävaraston. Kylmävarasto oli jo suljettu, koska niin pienen varaston pitäminen ei ole taloudellisesti järkevää. Yhtiö yrittää muuttaa tuotantoprosessia tekniikkaa uudistamalla säästävämmäksi ja kehittää kalan jäähdyttämisen, pakastamisen ja jalostamisen mahdollisuuksia saarella.

Nykyaikainen talouden muoto Kihnussa on matkailu, joka on kehittynyt itsestään voimakkaasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Saarella on vierailijoille paljon nähtävää ja tarjottavaa. Matkailupalvelujen laadun parantamiseen tuo oman tärkeän panoksensa epäilemättä museon peruskorjaus tänä ja ensi vuonna.

Kaikkien saarten kehityksen kannalta tärkein on lauttayhteys mantereelle. Kihnussa talvisen laivaliikenteen keskeyttää kuukausiksi jäävahvistetun lautan puuttuminen, mikä puolestaan katkaisee kaikkien yritysten toiminnan huonontaen kilpailukykyä ja vähentäen merkittävästi saaren asukkaiden tuloja. Talousministeriön johdolla on käynnissä valtion hanke ympärivuotisen lauttaliikenteen järjestämiseksi Kihnun ja mantereen välillä. Mikäli hanke onnistuu, se merkitsee uuden lehden kääntymistä saaren kehityksessä.

Elämä saarella on mennyt merkittävästi eteenpäin viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta yhä vieläkin se on vaikeampaa ja taloudellisesti niukempaa kuin mantereella. Mutta saaren kituliaat olot ovat tehneet kihnulaisista sitkeitä, taitavia ja auttavaisia. Hylkeenpyytäjä Jaan Sutt on merkinnyt muistiin tällaisen tarinan: ”Jos kävi niin, että mies putosi hylkeenpyyntimatkalla railoon, hänen piti kiireesti kiskoa itsensä jäänaskaleiden avulla ylös, riisua vaatteet ja kiertää ne kuivaksi ja pukea takaisin päälle. Illaksi merituuli ja ruumiinlämpö kuivaavat vaatteet ja mies on taas terveempi ja vahvempi.”

Suomennos Tuula Lyytikäinen
Tuglas-seuran jäsenlehti 5/2008