Kohteliaisuuden ilmaisemisen mahdollisuutta pidetään maailman kielissä universaalina ilmiönä: kaikissa kielissä on keinoja, jotka valikoidaan sen mukaisesti, kenen kanssa ja millaisessa tilanteessa kulloinkin keskustellaan. Kohteliaisuudella pyritään viestinnän pehmentämiseen etäännyttämällä keskustelukumppani tämän kannalta epämiellyttävistä seikoista. Mutta vaikka itse ilmiö on universaali, kohteliaisuutta ilmaistaan eri kielissä ja kulttuureissa eri tavoin.

Muistan ensimmäisestä Suomen-vuodestani, että suomalaiset tuntuivat yhtäältä hyvin kohteliailta, koska he sanovat jatkuvasti kiitos, toisaalta taas epäkohteliailta, koska määräilevät eivätkä pyydä koskaan anteeksi. Vaatimattoman suomen kielen taitoni vuoksi koin määräilemisenä esimerkiksi huomautuksen Kääntäisitkö tämän? tekstissä, joka minua oli pyydetty kääntämään, tai kyltin Ethän laita ostoskoria hihnalle kaupassa. Ja sitä, että pahoittelen onkin se kaipaamani anteeksipyyntö, en ymmärtänyt pitkään aikaan. Oli myös erittäin vaikea päättää, millä tavalla aloitan keskustelun. Käyn tässä lävitse minun ja kollegoideni tutkimuksiin ja henkilökohtaisiin havaintoihin perustuvia eroja ja yhtäläisyyksiä kohteliaisuuden ilmaisemisessa viroksi ja suomeksi.

Virolaiset sen enempää kuin suomalaisetkaan eivät käytä kovin paljon nimiä, titteleitä ja puhuttelusanoja. Voimme ongelmitta keskustella ihmisen kanssa, vaikkemme tiedä hänen nimeään, sillä meillä ei ole tarvetta puhutella häntä nimeltä. Joissain tilanteissa voidaan sanoa proua tai härra, mutta tavallista se ei ole. Lääkäriä puhuteltaessa tai hänestä puhuttaessa käytetään joskus ”titteliä”, esimerkiksi doktor Kask. Ja koulussa oppilaat kutsuvat opettajaa nimellä õpetaja, joskus myös yhdessä sukunimen kanssa eli õpetaja Tamm tai nykyään peruskoulussa yhä useammin myös yhdessä etunimen kanssa eli õpetaja Tiiu. Tämä muuten on Virossa asuvien venäläisten mielestä kaikkein silmiinpistävin kulttuuriero heidän ja virolaisten välillä, sillä venäläisessä kulttuurissa opettajaa puhutellaan etu- ja isännimellä.

Virolaisten ja suomalaisten väliset erot tulevat esiin sinuttelun ja teitittelyn käytössä. Jokainen on huomannut, että virolaiset teitittelevät enemmän kuin suomalaiset. Yhteistä on kuitenkin se, että sekä virolaisessa että suomalaisessa kulttuurissa puhuttelu on symmetristä (kun toinen osapuoli aloittaa keskustelun käyttäen teitittelyä, siihen vastataan teitittelemällä). Poikkeuksen muodostavat vain lapset: lapsen edellytetään sanovan aikuiselle teie, mutta aikuinen sanoo lapselle sina. Ikäeron ollessa suuri näin saattaa käydä myös vanhemman henkilön ja nuoren välillä, mutta tällainen tilanne koetaan yleensä epätavalliseksi ja kiusalliseksi.

Virossa teie-puhuttelu on edelleen tavallista esimerkiksi palveluammateissa: myyjät, tarjoilijat, poliisit ja pankkivirkailijat teitittelevät asiakkaitaan, jotka luonnollisesti vastaavat samalla tavalla. Samoin teititellään opettajia, lääkäreitä ja ylipäätään vieraita aikuisia. Aikuisuuden alkamisikää on tietenkin vaikea määritellä, mutta 13–14-vuotiaalle nuorelle sanotaan virolaisessa kaupassa jo teie. Nuoret sinuttelevat toisiaan varmasti paljon enemmän kuin vanhemmat henkilöt. Samaten ravintoloissa ja parturi-kampaamoissa voi joskus havaita pyrkimystä ”demokraattisempaan” puhutteluun. Henkilökohtaisesta kokemuksestani tiedän, että jos kampaaja, huoltoaseman myyjä tai tarjoilija sinuttelee minua, kiinnitän siihen heti huomiota. Se ei yksinkertaisesti ole tavallista. Tiettyä eroa on ilmeisesti myös maaseudun ja kaupungin välillä: maalla käytetään enemmän sina-muotoa, mutta toisaalta myös ihmiset tuntevat siellä toisensa paremmin.

Suomalaiset ovat varmasti törmänneet Virossa myös siihen, että vieras ihminen sinuttelee heitä. Olen jopa kuullut huonoa suomea puhuvan tarjoilijan sanovan suomalaisille asiakkaille sinä. Ilmeisesti hän oli siinä ymmärryksessä, että suomalaisia pitää puhutella niin. Tällaisissa tapauksissa nyanssit jäävät valitettavasti usein ymmärtämättä, esimerkiksi se, että suomalaiset puhuttelevat vierasta ihmistä pikemmin sinuttelumuotoista verbiä eivätkä sinä-pronominia käyttäen.

Viron kielessä on kaksi pronominivarianttia, lyhyt ja pitkä (sina/sa ja teie/te). Molemmat ovat kirjakielisiä eikä toinen ole toista kohteliaampi tai epäkohteliaampi. Tavallisempaa on käyttää lyhyitä muotoja te ja sa. Niissä ei ole mitään puhekielisyyden leimaa kuten suomen pronominien lyhyillä muodoilla. Viron teie ja sina ennemminkin kertovat, että puhuja vertaa puhuteltavaa johonkin toiseen, esimerkiksi Kas teie ka soovite kohvi? Otatteko tekin kahvia?

Kaikki muuttuu ajan mittaan, niin myös puhuttelu. Nuoret sinuttelevat toisiaan nykyään paljon luontevammin kuin vielä kymmenkunta vuotta sitten. Myös työkavereiden kesken sinutellaan Virossa tänä päivänä paljon enemmän kuin ennen. Vieraiden ihmisten teitittely näyttää kuitenkin toistaiseksi pitävän virolaisessa kulttuurissa pintansa.