Olen kirjoittanut niistä aiemminkin, mutta vain ohimennen. Neuvostoliittolaiset garaažit, nuo venäläisten miesten kurkkujen säilöntään, vodkan juomiseen ja kaikenlaiseen touhuamiseen tarkoitetut paikat, joissa ei pidetä autoa, vaan miehiä; nuo elämän laitapuolia näkevät harmaatiiliset rakennusjonot tai peltiset yksittäiset pienet huvipuistot. Niitä on kaikkialla vanhassa Neuvostoliitossa Georgiasta Viroon ja Karjalasta Petropavlovsk-Kamtšatskiin.

Ne ovat neuvostoliittolaisen kulttuurin pyhimpiä muistomerkkejä. Ne ovat kuvaelmia ajasta, jolloin perheitä asui samassa kommunalkassa ainakin pari. Niihin mies pakeni perhe-elämää ollakseen kerrankin yksin. Jos hän otti vaimonsa mukaan, hän saattoi ottaa tämän suvunjatkamistarkoituksessa, mutta hiljaa.

Garaažikulttuuri on laajentunut neuvostoaikaisesta taustastaan. Vladimir Loginovin ohjaama virolainen dokumentti Sipelgapesa (2015) kuvaa Lasnamäellä sijaitsevaa autotallien kokonaista kerrostaloa. Se on hämmentävä kokonaisuus yksinäisiä ja seurallisia miehiä, jotka puuhaavat omissa autotalleissaan. Joillain autotalliin on rakennettu sauna, toisilla makuupaikka, kolmansilla baari.

Kulttuuritoimittaja Simopekka Virkkula kuvaa Loginovin dokumenttia osuvasti Aamulehdessä: ”(Kuvaaja ja käsikirjoittaja) Golomidov ja elokuvan ohjaaja Vladimir Loginov ovat lopulta päässeet hämmentävän lähelle kuvattaviaan. Talleihin paetaan vihaisia vaimoja, mutta kyllä miehet osaavat keskenäänkin kinastella joutavia”, Virkkula kirjoittaa. ”Haikeus tiivistyy mieheen, joka kuuntelee kuluneilta kaseteilta sydäntäsärkeviä venäläisiskelmiä. ’Nuoruus katoaa kuin kivi kylmään veteen’, laulaja valittaa vonkuvalla nauhalla.”

Mutta Sipelgapesa ei suinkaan ole tunnetuin Tallinnan autotallialue. Nimittäin Paljassaaren kannakselta löytyy vieläkin kiinnostavampi paikka, lähinnä peltisistä hökkeleistä rakennettu kokonaisuus, joka on vironvenäläisten ja vähän virolaistenkin miesten puuhamaa. Pyöräilemme sinne nopeasti poikani kanssa vanhasta kodistamme Pohjois-Tallinnan Sitsistä.

Viron suurin autotalliyhdyskunta on 7,5 hehtaarin kokoisella alueella Paljassaaren suomaan ja jätevedenpuhdistamon korvilla. Se sisältää noin 1 300 autotallia, kaksi pääkatua ja 18 poikkikatua. Paljassaaressa on varsin vähän asutusta, joten autotalliyhteiskunta on oikeastaan alueen määrittävin asukasyhteisö.

Tönöissä pidetään harvemmin autoja, ja niissä asuu jonkin verran kodittomia, alkoholisteja ja narkomaaneja. Ne eivät ole viemäröityjä, harvoin lämmitettyjä ja vain muutamaan tulee sisään vesi. Pyöräilemme pitkin autotallirykelmiä poikani kanssa. Hän istuu sähköpyörän tarakalla ja minä poljen. Löydämme naapuritalomme asukkaan Ivanin kaiken rojun seasta.

Ivanilla on perinteinen talli. Eli sielläkään ei ole autoa, mutta sentään suolakurkkuja, säilöttyjä tomaatteja, viinavarasto ja joutoaikaa. Istumme hetkeksi Ivanin kanssa hänen kaasugrillinsä ääreen ja yritän lähes olemattomalla venäjän ja hänen olemattomalla viron sekoituksella kysellä mikä on autotallikulttuurin tulevaisuus. ”Ne tulevat kuolemaan”, Ivan huokaa. ”Smert. Kuolema.”

”Olisiko se myös sinun kuolemasi?”

”Možet byt, tak. Voi olla”

Katselen teollisesti prässättyä peltihallia. Se näyttää siltä, että sen voi purkaa ja siirtää.

”Siirrätkö tämän sitten?”

”Nikogda! Ei koskaan!”

Tässä ollaan venäläisen kulttuurin ytimessä. Uhitellaan viimeiseen asti, kunnes myönnytään vahvemman kohdatessa. Kuinka ollakaan tämäkin peltihalli on tehty Ukrainan Mariupolissa, Krimin ja itäisten ”venäläistasavaltojen” välissä, joita Venäjä uhitellen pitää jo ominaan.

Mariupolin tuotantoa itselleen hankkinut vironsuomalainen kuvaa Facebookissa myös omaa suhtautumistaan autotalleihin:
”Pakko kommentoida, että minulla on Suomessa aito neuvostoliittolainen metallinen autotalli. Entisöity ja kunnostettu”, vironsuomalainen kertoo vironsuomalaisten facebook-ryhmässä.

”Purettu osiksi ja tuotu Suomeen. Ollut Suomessa rakennustyömaalla. Ostin tallin Suomessa. Oli ruosteinen ja kyljet graffiteilla sotkettu. Nyt on hiekkapuhallettu ja maalattu ulkoa ja sisältä.”

Katselen vielä hetken Ivanin autotallia, jossa on kaikenlaista säilykettä, rojua ja kahden presidentin kuvat. Toinen on Vladimir Putin ja toinen Toomas Hendrik Ilves. En kysy enempää, vaan pyöräilemme poikani kanssa vastatuuleen pois tuuliselta Paljassaarelta.