Julkaistu: 3. syyskuuta 2019

Adamson-Eric – Viron monipuolisin modernisti

Kersti Koll

Viime vuonna juhlittiin 100-vuotiasta Viroa, ja tänä vuonna tulee kuluneeksi saman verran Viron taidemuseon perustamisesta. Adamson-Ericin museo juhlii 100-vuotiasta Viron taidemuseota näyttelyvaihdolla Järvenpään taidemuseon kanssa: Syksyllä 2019 Tallinnassa on Järvenpään taidemuseon näyttely Kylässä, joka esittelee Suomen kultakauden klassikoiden Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin tuotantoa. Lokakuussa avataan Järvenpään taidemuseossa yksi kaikkien aikojen laajimpia Adamson-Ericin näyttelyjä Viron taiteen klassikko. Adamson-Eric: monipuolinen modernisti. Kahden museon hieno yhteistyö alkoi Tuglas-seuran aloitteesta.

Adamson-Eric. Autoportree II (silmusega). 1929. Öljy kankaalle. Eesti Kunstimuuseum.

Adamson-Eric. Autoportree II (silmusega). 1929. Öljy kankaalle. Eesti Kunstimuuseum.
Kuva: Eesti Kunstimuuseum

Adamson-Eric (1902–1968) on Viron modernismin merkittävimpiä edustajia, legenda jo elinaikanaan. Hän oli lahjakas ja poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija – yhtä tasokas sekä kuvataiteessa että taideteollisen muotoilun eri aloilla. Hän otti ahkerasti ja rohkeasti osaa Viron kulttuurielämään, oli karismaattinen seurapiiri-ihminen, aktiivinen taidetapahtumien järjestäjä sekä hyvin arvostettu taideopettaja.

Adamson-Eric syntyi Tartossa kulttuurimyönteiseen kangaskauppiaan perheeseen 18. elokuuta 1902. Hänen virallinen nimensä oli Erich Carl Hugo Adamson. Vuonna 1927 hän alkoi osallistua näyttelyihin Pariisissa ja otti käyttöön taiteilijanimen Adamson-Eric. Toisin kuin ikätoverinsa, jotka yleensä aloittivat taideopintonsa Virossa ja siirtyivät sitten täydentämään taitojaan Euroopan taidekeskuksiin, Adamson-Eric aloitti taideopintonsa vuonna 1923 suoraan ulkomailla – ensin Charlottenburgin taidekoulussa Berliinissä ja seuraavana vuonna Pariisissa. Hän opiskeli Pariisissa eri vapaissa taidekouluissa, kuten Académie Colarossissa Charles Guérinin ja Académie Ransonissa Roger Bissièren oppilaana. Häntä opettivat myös André Lhote Académie Montparnasse’issa sekä Moïse Kisling. Vuodesta 1926 Adamson-Eric opiskeli Vasili Šuhajevin studiossa. Opintojensa jälkeen hän jäi asumaan Pariisiin ja matkusteli paljon. Luomismatkat suuntautuivat Espanjaan, Kreikkaan, Italiaan, Sveitsiin, Alankomaihin, Puolaan, Tšekkiin, Balkanille, Pohjoismaihin – monesti Suomeenkin, mutta myös Venäjälle ja Kaukasiaan.

Vuonna 1934 Adamson-Eric asettui asumaan kotimaahansa Viroon, ja sai ateljeen juuri valmistuneesta Tallinnan taidehallista. Pari vuotta myöhemmin hän avioitui Mari Sannameesin kanssa (1908–2000), joka tunnetaan merkittävänä tekstiilitaiteilijana. Mari Adamsonin Viron taidemuseolle lahjoittamasta yli 800 Adamson-Ericin taideteoksesta sai alkunsa vuonna 1983 avattu Adamson-Ericin museo. Huomattakoon, että myös Järvenpään taidemuseo syntyi vastaavanlaisesti, Järnefeltin ja Soldan-Brofeldtin jälkeläisten kokoelmalahjoituksesta.

Adamson-Ericin ura eteni ihailtavan nopeasti. Hän osallistui jo vuonna 1925 Novembergruppen näyttelyyn Berliinissä, ja samana vuonna hän sai näkyvyyttä Virossakin. Vuodesta 1927 lähtien 1930-luvun lopulle asti hänen töitään oli säännöllisesti esillä Pariisin taidesalongeissa. Adamson-Eric oli edustettuna lähes kaikissa virolaisen taiteen näyttelyissä ulkomailla 1920–1930-luvuilla. Lisäksi hän osallistui suurnäyttelyiden järjestämiseen (Pariisi 1929, Moskova 1935, Pariisin maailmannäyttely 1937). Vuosi 1929 oli vasta 27-vuotiaalle Adamson-Ericille erityisen menestyksekäs: Luxembourgin museo osti Isa portree -teoksen (Isän muotokuva) Pariisissa järjestetystä virolaisen taiteen näyttelystä. Nykyisin teos kuuluu Pompidou-keskuksen kokoelmiin. Samana vuonna Ateneum osti Helsingin Taidehallin virolaisen taiteen näyttelystä Rouva Siuts Barbaruksen muotokuvan (1928), joka on nykyisin esillä Ateneumin perusnäyttelyssä.

1930-luvun loppupuolella Adamson-Eric suunnitteli tuolle ajalle epätavallisen laajaa yksityisnäyttelyiden sarjaa Pohjoismaissa: vuonna 1936 hänellä oli näyttely Strindbergin taidesalongissa Helsingissä ja 1939 Konstnärshusetissa Tukholmassa. Valmisteluja oli tehty myös Osloa varten, mutta sodan vuoksi näyttely ei toteutunut vuonna 1940. Adamson-Ericin Pohjoismaissa järjestetyillä yksityisnäyttelyillä on Viron taidehistoriassa erityinen asema, sillä hänen lisäkseen virolaisista taiteilijoista vain Eduard Wiiraltilla oli yksityisnäyttelyitä ulkomailla 1920–1930-luvuilla.

Adamson-Eric. Serenaad. 1924. Öljy kankaalle. Eesti Kunstimuuseum.

Adamson-Eric. Serenaad. 1924. Öljy kankaalle. Eesti Kunstimuuseum.
Kuva: Eesti Kunstimuuseum

Adamson-Eric oli 1920- ja 1930-luvuilla Viron taidepiirien yksi näkyvimpiä kosmopoliitteja, joka oli asunut ja työskennellyt eri puolilla Eurooppaa sekä yksi eniten matkustaneista taiteilijoista. Sodan jälkeen Adamson-Eric ei päässyt vuosikymmeniin kertaakaan Neuvostoliiton ulkopuolelle. Sotavuosina hänet lähetettiin Venäjälle. Siitä ajasta on säilynyt joitakin taiteilijan lakonisia ja symbolistisia teoksia, jotka kuvaavat julmaa aikaa ja ihmisten arkipäivää. Vuonna 1945 Adamson-Eric valittiin rehtoriksi ja vuotta myöhemmin professoriksi Tallinnan valtiolliseen taideteolliseen korkeakouluun, joka on nykyisen Viron taideakatemian edeltäjä. Adamson-Eric joutui 1940-luvun lopulla stalinistisen vainon kohteeksi, kuten niin monet muutkin virolaiset taiteilijat ja tieteentekijät. Vuonna 1950 järjestettiin Viron kommunistisen puolueen keskuskomitean 8. täysistunto. Se on jäänyt historiaan surullisenkuuluisana tapahtumana, jossa monia Viron sivistyneistön edustajia syytettiin porvarillisiksi nationalisteiksi. Myös Adamson-Eric leimattiin kansanviholliseksi. Häneltä evättiin mahdollisuus toimia opettajana ja taiteilijana ja hän päätyi nahkuriksi jalkinetehtaaseen.

Vaikka Adamson-Eric oli taas vuodesta 1953 lähtien elämänsä loppuun asti Viron valtiollisen taideinstituutin professori, vaikeat kokemukset olivat jättäneet häneen jälkensä. Hän sai vuonna 1955 vakavan aivoinfarktin, ja hänen oikea kätensä halvaantui. Suuren tahdonvoimansa avulla taiteilija opetteli maalaamaan vasemmalla kädellä. Hänellä oli poikkeuksellisen tuottelias luomiskausi 1960-luvulla, jolloin hän piti myös kolme suurta yksityisnäyttelyä: Moskovassa 1962, Tartossa 1967 ja Kaunasissa 1968.

Hänen maalauksilleen on ominaista tarkka värisilmä, hienostunut tyylitaju ja henkevyys. Taiteilijan esteettisiin näkemyksiin ja kädenjälkeen oli vaikuttanut vahvasti ranskalainen maalaustaide. Maalauksissaan hän tulkitsi omaperäisesti aikansa vaihtuvia taidesuuntauksia. Nuori taiteilija suhtautui hyvin leikkimielisesti 1920-luvun surrealismiin ja kubismiin. Syvällisemmin hän tutki uusasiallisuuden plastista materiaali- ja muoto-oppia. Tuona aikana hän teki enimmäkseen karakteristisia muotokuvia, joissa näkyy usein jokin mallia kuvaava pikantti yksityiskohta, laitakaupunki- ja maisemakuvia sekä epäsovinnaisia ja usein myös sosiaalikriittisesti virittäytyneitä asetelmia. Niin sanotun Roskalaatikkorunous-sarjan sommitelmat yllättävine proosallisine yksityiskohtineen ovat ainutlaatuisia koko Viron taidehistoriassa. Adamson-Eric lähetti ne 1930-luvulla Amerikkaan, eikä niiden tarkemmasta sijainnista ollut tietoa vuosikymmeniin. 1990-luvulla työt onnistuttiin saamaan takaisin Viroon ja Adamson-Ericin museon kokoelmiin.

1930-luvun lopulla taiteilijan tyyli muuttui yhä maalauksellisempaan suuntaan, värit kirkastuivat, ja ulkoilmamaalaus kiehtoi häntä yhä enemmän. Muotokuvien ja asetelmien lisäksi Adamson-Eric maalasi paljon maisemia ja alastonmaalauksia. Erityisen kevyen, tanssahtelevan sivellintekniikkansa ansiosta Adamson-Eric on yksi Viron taidehistorian huomattavimpia myöhäisimpressionisteja. 1960-luvulla, jo vasemalla kädellä työskennellessään, hänen maalaustyylinsä oli realistisempi. Tuon aikakauden kiehtovimpia teoksia ovat kuitenkin huolellisesti sommiteltut abstraktiset maalaukset. Perinteisen maalauksen ohella Adamson-Eric teki täysin uuden aluevaltauksen; hän maalasi lasuuriväreillä pienille keramiikkalevyille tuhatkunta teosta, joissa yhdistyvät hurmaavasti taiteilijan lentävä mielikuvitus ja intohimo sommitelmiin.

Adamson-Eric oli loistava taidemaalari ja väritaituri, mutta hänen asemansa muotoilijana Viron taiteen kehityksessä on vieläkin merkittävämpi. Häntä voidaan pitää virolaisen muotoilun uranuurtajana, jonka ennakkoluuloton lähestymistapa sekä omaperäinen ilmaisukieli avasivat uusia mahdollisuuksia virolaiselle keramiikka-, posliini-, nahka-, metalli- ja tekstiilitaiteelle. Hänen muotoilulleen ovat ominaisia hyvä materiaalin käsittelykyky, rohkeat värit ja näyttävä koristelu. Hän rikkoi tietoisesti klassista symmetriaa erilaisin rytmityksin. Hänen sujuvat viivansa ja kuvansa rikastuttivat virolaista käyttötaidetta mielikuvituksellisuudellaan ja elämänilollaan. Taiteilija tulkitsi rohkeasti sekä luonnosta että kansantieteestä ammentamiaan aiheita ja käytti töissään abstrakteja ja geometrisiä sekä tyyliteltyjä, usein primitivistisesti piirrettyjä kuvioita. Virolaisessa käyttötaiteessa tulivatkin parhaiten esille Adamson-Ericin modernistiset pyrkimykset.

1920-luvulla Adamson-Ericin tekstiileissä näkyi konstruktivismin vaikutus. Näistä tekstiileistä on säilynyt meidän päiviimme vain yksi seinävaate. Adamson-Eric palasi käyttötaiteen pariin taas 1930-luvun lopulla ollessaan jo tunnettu taidemaalari. Tekstiilien lisäksi Adamson-Eric teki posliinimaalausta, keramiikkaa, nahka- ja metallitöitä, koruja sekä suunnitteli sisätiloja ja huonekaluja. Vuonna 1938 hän voitti suunnittelukilpailun ja toteutti Kadriorgin presidentinlinnan kangastapetit. Viron vaakunasta tuttuja leijonia sekä miekkoja ja laivoja kuvaavat tapetit tuhottiin neuvostoaikana. Mari Adamson lahjoitti ainoat säilyneet ja huolella piilossa pidetyt kangasnäytteet museolle. Niiden pohjalta valmistettiin uudet tapetit presidentin työtiloihin. Adamson-Ericin design on huomioitu myös kansainvälisesti. Vuonna 1937 hän sai Pariisin maailmannäyttelyssä kaksi kunniamainintaa (Diplôme d’honneur) ja vuotta myöhemmin kunniakirjan Berliinin kansainvälisellä design-näyttelyssä.

Adamson-Ericin taideteollinen suunnittelu sai uutta pontta 1960-luvulla. Hän suunnitteli koruja, tekstiilejä, nahka- ja metalliesineitä ja käytti paljon aikaa posliinimaalaukseen. Koristelussa käytetyt aiheet muuttuivat abstraktisempaan ja geometrisempaan suuntaan. Hänen persoonalliset kuvio- ja aihevalintansa muuntautuivat eri materiaalien mukaan ja muodostivat uusia muotoja ja kokonaisuuksia. Enimmäkseen koristesommitteluun keskittynyt taiteilija osasi yhdistää taitavasti sisällön ja muodon. Hänestä löytyi myös ihailtavaa kekseliäisyyttä vaikeina aikoina, jolloin materiaaliksi kelpasivat keraamiset laboratorioastiat ja vanhat kupariesineet, jopa ammusten hylsyt.

1930-luvun loppupuolella Adamson-Ericin nahkatöitä sai tilata Suomeen Strindbergin taidesalongin kautta. Tuohon aikaan Adamson-Eric ja Mari Adamson viettivät usein kesiään Suomessa, ja silloin solmitut läheiset ystävyyssuhteet suomalaisen kulttuuri- ja taideväen kanssa säilyivät pitkään.

Suomennos Heidi Iivari
3. syyskuuta 2019


Lue myös


Kieli kysymyksessä
Annekatrin Kaivapalu

Miten virolaiset ja suomalaiset ymmärtävät toistensa kieltä

Viron ja suomen kielisukulaisuuden ja siitä johtuvan samankaltaisuuden vuoksi on paljon pohdittu, missä määrin viro on suomalaiselle ja suomi virolaiselle ymmärrettävissä ilman sukulaiskielen opiskelua…
subject

Viro tänään
Anneli Kährik, Tiit Tammaru

Virolaiset Suomessa

Viron Euroopan unioniin liittymisen jälkeen sysäyksen saanut ja sen jälkeen vuosi vuodelta kasvanut maastamuutto Virosta Suomeen alkaa vaihtua Viron kannalta positiiviseen muuttosaldoon. Syynä on sekä…
subject

Viro tänään
Rain Kooli

Viron eläkejärjestelmä murroksessa

Viron uusi hallitus aikoo Isänmaa-puolueen aloitteesta mullistaa Viron eläkejärjestelmän. Monelle virolaiselle saattavat sen myötä koittaa onnen päivät, mutta asiantuntijoiden mukaan kyseessä on hetken…
subject